Minua on toisinaan arvosteltu pikku-ukkojen näkemisestä, siitä, että mollaan esityksiä, joita kukaan ei oikeasti kannata tai aja. Myönnettäköön, että annan "suvaitsevaisille" usein mahdollisuuden tällaiseen kritiikkiin keskustelemalla havaitsemistani, yleisistä keskustelutrendeistä pikemminkin kuin yksittäisistä uutisista, joihin voisi antaa selkeän linkin. Omasta mielestäni en kuitenkaan yleensä näe näkyjä, vaikka usein toivoisinkin näkeväni. Viimeksi toivoin näkeväni näkyjä lukiessani perjantain Aamulehdestä norjalaisen maahanmuuttoviranomaisen Wenche Stensethin ehdotuksen pakolaisten työllistämiseksi. Uutinen on hyvä muistutus siitä, missä monikulttuurisuuskeskustelu menee.
Stenseth ehdottaa, että Norjaan tuotaisiin kameleita työllistymishaasteellisten sudanilaisten ja somalialaisten kasvatettavaksi. "Yritämme ajatella uudella tavalla. Tässä on kyse siitä, että hyödyntäisimme pakolaisilla jo olevia taitoja", Stenseth perustelee. Mongoliassa ja Tiibetissä kuulemma elää kamelirotuja, jotka saattaisivat pärjätä Norjan oloissa.
On syytä korostaa, että mistään näennäistyöllistämisestä ei suinkaan olisi kysymys vaan norjalaisten omasta edusta:
"Miksi norjalaisten pitäisi matkustaa Marokkoon tai Egyptiin ratsastaakseen kamelilla? Voisimme tehdä sen kotimaassakin."
Myönnettävä on, että Stenseth on onnistunut ajattelemaan "uudella tavalla". Myönnettävä on myös, että maahanmuuttajat tuovat Norjaan tietotaitoa, josta muuten jäätäisiin paitsi. Kukakohan Norjassa kasvattaisi kaikki tiibetiläiset ja mongolialaiset kamelit, ellei siellä olisi somalialaisia ja sudanilaisia? Sitä sopii kysyä.
Miltäköhän Stensethin projekti näyttäisi ulkoavaruudesta käsin tarkasteltuna? Ellei tarkastelijalla olisi minkäänlaisia ennakkotietoja monikulttuurisuusdiskurssin omista paradigmoista?
En tiedä kamelinkasvatuksesta paljoakaan, mutta olettaisin, että kameleita on kasvatusyksikössä enemmän kuin kasvattajia. Jos ajatellaan, että Norjassa on työttömiä somaleja ja sudanilaisia vaikka pari tuhatta, ja että kameleilla heitä työllistettäisiin vähänkin laajemmassa mitassa, Norjaan kaiketi pitäisi hankkia useampia kymmeniä tuhansia kameleita. Minnekähän ne sijoitettaisiin? Oslon, Stavangerin ja Bergenin lähiöihinkö, missä potentiaaliset kasvattajat asuvat? Vai Lappiin taistelemaan jäkälästä saamelaisten porojen kanssa? Mitä kamelit syövät? Onko Mongoliassa ja Tiibetissä riittävästi kameleita Norjassa asuvien somalien ja sudanilaisten työllistämiseksi? Voitaisiinko somalien työllisyyskysymys ratkaista kameleilla muuallakin Skandinaviassa tai peräti koko Länsi-Euroopassa?
Ihan vakavasti puhuen minun on vaikea kuvitella, että kamelilaumojen maahantuonti rikastuttaisi norjalaista kulttuuria tai yhteiskuntaa millään mielekkäällä tavalla. Niiden hankintakin kai maksaisi aika paljon. Somalit ja sudanilaiset tuskin suostuisivat muuttamaan jänkälle kamelilaumojensa kanssa, eivätkä kamelit luultavasti olisi onnellisia suurkaupungeissa. (Kanta-asukkaiden mielipidettä pihoilla laiduntavista kameleista ei tässä tarvitse ottaa huomioon, koska heidän tulisi joka tapauksessa osoittaa suvaitsevaisuutta.)
Jos maahanmuuttajat eivät osaa muuta kuin kasvattaa kameleita, ja ellei heidän voida olettaa oppivan mitään sellaista taitoa, josta on hyötyä Norjassa, olisi ehkä sekä maahanmuuttajille mukavinta että vastaanottavalle yhteiskunnalle halvinta ja vähiten haitallista maksaa heille yksinkertaisesti kuukausipalkkaa siitä, että he pelkällä läsnäolollaan luovat monikulttuurisuutta, joka on hyvä, kiva sekä tärkeä asia. Vaihtoehtoisesti voitaisiin luoda virtuaalimaailma, jossa maahanmuuttajat palkkaa vastaan virtuaalipaimentaisivat digitaalisia kameleita esimerkiksi kotikoneeltaan tai jostakin huippuosaamiskeskuksesta käsin. Pelkkää rahaahan se on. Oikeat kamelit voisi kuitenkin jättää Tiibetiin ja Mongoliaan, niin niiden itsensä kuin Norjan ekosysteeminkin vuoksi.