10.5.2012

Kreikkalaisia näkymiä

Parlamenttivaalien tuloksena Kreikkaan syntyi mielenkiintoinen poliittinen tilanne, joka ennemmin tai myöhemmin ratkeaa tavalla tai toisella, minkä vuoksi ennustukset ja spekulaatiot on syytä esittää melko pikaisesti.

Kreikan ikiaikaiset valtapuolueet, oikeammin Karamanlisin ja Papandreun sukuyritykset, "oikeistolainen" Nea Dimokratia sekä "vasemmistolainen" Pasok, jotka ovat vuorotellen muodostaneet Kreikan hallituksen vuodesta 1977 lähtien, romahtivat niin perusteellisesti, etteivät ne saa aikaiseksi enemmistöhallitusta edes yhdessä. Uuden parlamentin suurimman puolueen, Nea Dimokratian, johtaja Samaras lopettikin hallitustunnustelut alkuunsa ja jätti pallon äärivasemmistolaisen Sirizan puheenjohtajalle Tsiprasille. Tämä luovutti muutamaa päivää myöhemmin, ja seuraavaksi ympyrän neliöimistä yrittää Pasokin Venizelos.

Ainakin teoriassa yhtälö on mahdoton seuraavista syistä:

1) Tsipras, tai kuka hyvänsä hallitustunnustelija, tarvitsee parlamentin ehdottoman enemmistön, ei välttämättä hallitukseen mutta ainakin äänestämään joko säästöohjelmien jatkamisen puolesta tai niitä vastaan.

2) Pasok tai Nea Dimokratia eivät voi lähteä hallitukseen, joka repii EU-kumppaneiden, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa aikaansaadun sovun Kreikalta vaadittavista säästöistä, koska kyseiset puolueet ovat jo ennen vaaleja sitoutuneet jatkamaan säästöjä.

3) Jos Pasok tai Nea Dimokratia eivät lähde hallitukseen, hallitusrintamaan tarvitaan kaikki muut parlamenttiin selvinneet puolueet, siis kommunisteista uusnatseihin. Paitsi että tällainen hallitus olisi vielä hupaisampi kuin Suomen nykyinen hallitus, sellaisen yrittäminenkin olisi toki poliittisesti mahdotonta.

Kreikkaan ei siis nykyisillä voimasuhteilla saada hallitusta, joka saisi parlamentissa läpi säästöohjelman jatkamisen tai sen hylkäämisen, mikäli Pasok ja Nea Dimokratia pitävät kiinni muulle Euroopalle tekemistään sitoumuksista ja muut puolueet äänestäjilleen tekemistä sitoumuksista. 180 asteen käännökset eivät kuitenkaan ole mahdottomia, onhan sellaisia nähty tämän asian tiimoilta muissakin sinivalkoista lippua käyttävissä valtioissa.

Yksi mahdollisuus on, että joko Pasok tai Nea Dimokratia tai kumpikin antaa sisäisten paineiden edessä periksi ja lähtee Sirizan kumppaniksi kumoamaan jo tehtyjä säästöpäätöksiä. Toinen mahdollisuus on, että Pasok, Nea Dimokratia, EU-komissio, IMF ja EKP ostavat Sirizan tai Panos Kammenosin Aneksartitoi Ellinesin tai Fotis Kuvelisin Dimokratiki aristeran, tai - vipuvarren saamiseksi - mielellään ne kaikki, säästöjen taakse.

Mitä näissä skenaarioissa tapahtuisi?

1) Jos pelkästään säästöjen vastustamisella parlamenttiin nousseet puolueet ryhtyvät kannattamaan tavallisten ihmisten elämää kurjistavia säästöjä, niiden äänestäjät saavat hepulin ja lähtevät kadulle polttamaan autoja, rikkomaan ikkunoita ja mahdollisesti ripustamaan kansanedustajiaan lyhtypylväisiin. Hallitus, siis mukaanlukien säästöjä vastustamalla parlamenttiin noussut äärivasemmisto, joutuisivat ylläpitämään yhteiskuntarauhaa ja pelastamaan oman olemassaolonsa lisääntyvällä voimankäytöllä, siis turvautumalla poliisiin ja armeijaan. Koska Kreikan poliisi ja armeija koostuvat kreikkalaisista, ainakin osa niistä todennäköisesti nousisi kapinaan muun kansan tavoin.

2) Jos taas Pasok ja/tai Nea Dimokratia perääntyvät muulle Euroopalle antamistaan vakuutuksista ja lupauksista ja luopuvat sovituista säästöohjelmista, Kreikan hätälainoitus loppuu. Koska Kreikan julkinen talous pyörii puhtaasti tekohengityksellä eli lainarahalla, valtio menettää välittömästi sekä sisäisen että ulkoisen maksukykynsä. Velkojen maksu loppuu, mikä tuskin tavallisen kreikkalaisen yöunia häiritsee, mutta samoin loppuu esim. palkkojen ja eläkkeiden maksaminen. Koska suurin osa kreikkalaisista työskentelee (tai "työskentelee") turvonneella julkisella sektorilla, valtion maksukyvyn romahdus aiheuttaa akuutin ja totaalisen katastrofin myös väestön keskuudessa.

Viimemainitussa vaihtoehdossa puille paljaille jäänyt väestö hyökkäisi hirttämään päättäjiään vielä varmemmin ja vielä laajemmassa mitassa.

Koska kynnys sallia Kreikassa kommunistinen vallankumous, sotilasvallankaappaus tai sisällissota on komissiossa, EKP:ssa ja IMF:ssä kovin korkea, pitäisin todennäköisimpänä jompaakumpaa seuraavista:

1) Hallitus muodostetaan Pasokin ja Nea Dimokratian ympärille. Niille hankitaan kumppaniksi vähiten tärähtänyt osa äärivasemmistosta. Äärivasemmiston tuki säästöohjelmalle saadaan laatimalla jokin Jutta Urpilaisen takuuksia muistuttava monimutkainen ja oleellisilta osin salainen häkkyrä, jolla äärivasemmisto voi todistella äänestäjilleen, ettei vaalilupauksia ole syöty vaikka siltä näyttäisikin.

2) Jos edellämainittu diili ei onnistu, komissio, EKP ja IMF antavat periksi ja vesittävät lainapaketeille asettamansa ehdot. Saksaa, Hollantia ja Suomea varten laaditaan monimutkainen häkkyrä, jolla ne voivat todistella omille veronmaksajilleen, ettei ehdoista ole tingitty vaikka siltä näyttäisikin. Luulisin, että kreikkalaiset laskevat juuri tämän option varaan. Kreikan talouden tulo/meno-rakenne on niin vääristynyt, että maa ei tule tämän maailmanajan kuluessa selviytymään omilleen, noudatti se millaista säästöohjelmaa hyvänsä. Toisaalta muu EU maksaa kreikkalaisten kymmenen vuoden ajan harrastaman yli varojensa elämisen seuraukset joka tapauksessa, joko (nykymallissa) täyttämällä maan budjettialijäämää myöntämällä lainoja, joita Kreikka ei koskaan tule maksamaan takaisin, tai (Kreikan romahtaessa) katastrofi- ja kehitysavun muodossa.

Näistä kahdesta vaihtoehdosta pidän todennäköisempänä jälkimmäistä. Kreikkalaisten vahvin valtti on se, että EU:n korkein poliittinen johto kokee kasvojensa pelastumisen olevan kiinni euron pelastumisesta. Koska mikään ei ole yhtä arvokasta kuin EU:n poliittisen johdon kasvot, euro tullaan pelastamaan millä hyvänsä hinnalla.

Kuten todettua, Kreikan talouden vääristymä on mittasuhteiltaan sellainen, että maa jää Euroopan riippakiveksi teki se itse mitä hyvänsä ja teki muu EU mitä hyvänsä. Tärkeämpiä ovat seurannaisvaikutukset. Jos Kreikka panee komission ja EKP:n tapahtuneen tosiasian eteen, ja jos rahoitus jatkuu sopimusten ja lupausten rikkomisesta huolimatta, tämä ei voi olla inspiroimatta poliittista johtoa siinä euromaassa, joka on seuraavaksi päätymässä letkuihin, siis Espanjassa. Muu Eurooppa pystyy, vyötä kiristäen, elättämään Kreikkaa, jonka väkiluku on reilut 10 miljoonaa ja bruttokansantuote n. 300 miljardia euroa. Eurooppa ei pysty elättämään Espanjaa, jonka väkiluku on 46 miljoonaa ja bruttokansantuote 1500 miljardia euroa.

Näissä tunnelmissa ja spekulaatioissa jään katselemaan, mitä tapahtuu.


Takaisin