Kuten kaikki varmasti ovat huomanneet, (perus)suomalaisia syytetään usein "itsekkyydestä", jos he ilmaisevat sellaisen mielipiteen, että oman kansan vähäväkiset pitäisi valtion rahankäytössä asettaa Afrikan ja Etelä-Amerikan köyhien edelle.
Yksi suvaitsevais-monikultturistisen maailmankuvan keskeisistä pilareista on se, että "kansa" (merkityksessä "kansakunta") ei ole mikään luonnollinen viiteryhmä tai yksikkö vaan parisataa vuotta vanha, ties keiden perkeleiden pahat mielessään kehittämä keinotekoinen konstruktio. "Suvaitsevainen" korostaa mielellään, että hänellä ei välttämättä ole yhtään enempää yhteistä toisen "suomalaisen" kuin vaikkapa afrikkalaisen ja eteläamerikkalaisen kanssa.
Maailma siis koostuu yksilöistä, jotka muodostavat tilanteesta riippuen tilapäisiä yhteenliittymiä.
Miten tähän maailmankuvaan sopii se väite, että "suomalaisen" asettaminen hoivaamisjärjestyksessä afrikkalaisen tai eteläamerikkalaisen edelle olisi "itsekästä"? Jos "kansakuntaa" ei ole olemassa, ja maailma koostuu vain yksilöistä, suomalainen vähäväkinen kuuluu minun kanssani "samaan joukkoon" tismalleen yhtä vähän kuin afrikkalainen tai eteläamerikkalainenkin. Miksi siis hänen suosimisensa tekisi minusta itsekkään? Kansakunnattomassa yksilöiden maailmassa itsekkyys voisi tarkoittaa vain sitä, että vähäväkisten auttamisen sijaan haluaisin pitää rahat itselläni.
Kollektiivinen itsekkyys, omien suosiminen vieraiden kustannuksella, hienosti sanottuna etninen nepotismi, on mahdollista vain, jos on olemassa kollektiivi, jonka sisällä tätä itsekkyyttä toteutetaan. Tunnustamalla kollektiivisen itsekkyyden olemassaolon, ja hyökätessään sitä vastaan, suvaitsevaisto siis implisiittisesti tunnustaa myös kieltämänsä kollektiivin eli kansakunnan olemassaolon.
Jos maailma koostuisi suvaitsevaiston mielestä vain yksilöistä, helsinkiläisen kodittoman auttaminen olisi aivan yhtä laupeaa ja epäitsekästä kuin riodejaneirolaisen kodittoman auttaminen. Jos maailma todella koostuisi suvaitsevaiston mielestä vain yksilöistä, helsinkiläisen kodittoman auttaminen olisi paitsi yhtä laupeaa ja epäitsekästä myös subsidiariteettiperiaatteen nojalla järkevämpää ja kustannustehokkaampaa.
"Suvaitsevaista" ihmistä ei erota nuivasta ihmisestä kysymys kansakuntien olemassaolosta, vaan tapa, jolla hän suhtautuu omiinsa suhteessa muihin. Nuiva rakastaa omaa kansaansa enemmän kuin muita. "Suvaitsevainen" rakastaa omaa kansaansa vähemmän kuin muita. Kuitenkin kumpikin jakaa yhteisen näkemyksen siitä, missä kulkee oman kansan ja muiden raja.