28.1.2004

Kansanmurhista ja niiden muistamisesta

Kosminen sykli on tullut taas siihen vaiheeseen, että kuuluu puhua juutalaisista ja kaasukammioista. Göran Perssonin kansanmurhienehkäisykonferenssissa ihmisoikeuksien ja vähemmistöasiain jättiläiset Israel, Turkki ja Venäjä ehkäisevät takautuvasti juutalaisten joukkomurhaa. Eilisessä Hesarissa yleensä asiaa kirjoittava mutta mahdollisesti tärähtäneen vaimonsa degeneroima Saska Snellman on huolissaan siitä, että suomalaiset kuvittelevat Vainon uhrien muistopäivässä olevan kyse ylipäänsä vainojen uhreista eikä ainoastaan vainotuista juutalaisuhreista. Snellman ihmettelee, ettei 60 vuotta sitten tapahtunut joukkomurha näytä erityisesti kiinnostavan suomalaisia. Mitäpä tähän sanoisi. Ei se minua kiinnostakaan.

Tai tarkemmin ilmaistuna. Juutalaisten joukkomurha kiinnostaa minua historiallisena kuriositeettina yhtä paljon tai yhtä vähän kuin armenialaisten kansanmurha 1917, karjalaisten ja ukrainalaisten kansanmurha 30-luvun alussa ja tshetsheenien kansanmurha 1945 sekä alkaen vuodesta 1996. Mielestäni en ole yhtään perverssi. Mielestäni ne ovat perverssejä, jotka pitävät juutalaisen henkeä arvokkaampana kuin jonkun muun henkeä.

Holokaustin takautuva vastustaminen on tietysti kivempaa ja helpompaa kuin mihinkään käynnissä olevaan puuttuminen. Saksalaisia on kiva syytellä, koska cosi fan tutti. Armenialaiset eivät kiinnosta ketään, koska armenialaiset eivät omista Hollywoodia ja Yhdysvaltain mediaa. Ukrainalaiset, karjalaiset ja tshetsheenit eivät ole hyviä uhreja, koska murhaajana oli Venäjä, eikä läntistä Eurooppaa tätä nykyä hallitseva 60-70-lukulainen kommunistikaarti ala vanhalle isännälleen kiukutella. Holokaust ja saksalaiset ovat yksinkertaiselle ihmiselle olkinukke, johon puretaan pahaa mieltä, koska a) kohde ei pane vastaan ja b) tulee hyvä omatunto, kun kokee tekevänsä edes jotain.

On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä viime vuosina kiihtynyt holo-hölinä vielä johtaa. Ajan virrasta, lukemattomien joukkomurhien joukosta, on poimittu yksi, joka näyttää olevan tänään yhtä ajankohtainen kuin se oli vuonna 1945. Onko niin, että vielä vuonna 2104 maailman johtajat kokoontuvat Ruotsiin pohtimaan holokaustia? Entä 2204? 3004? Miten paljon pitää vettä virrata Jordanissa ennen kuin vanhojen luukasojen kaiveleminen alkaa muidenkin kuin minun silmissä näyttää tyhmältä?

Holo-hölöttäjät sanovat, että joka unohtaa historian, on tuomittu toistamaan se. Minun mielestäni taas ihmiskunta ei pysty puuttumaan käynnissä oleviin kansanmurhiin, koska se takertuu kauan sitten tapahtuneeseen kansanmurhaan. Käynnissä olevia kansanmurhia ei voi tuomita asiaankuuluvalla tavalla, koska sehän on holokaustin vähättelyä se. Kukapa olisi valistuksen aikakauden alkaessa uskonut, että 2000-luvun Euroopassa on voimassa lakeja, jotka määrittelevät rikolliseksi teoksi tietyn historiallisen tapahtuman epäilemisen tai sen merkityksen vähättelemisen? Vielä tällä hetkellä Saksa ja Ruotsi muodostavat tässä suhteessa oman friikkikategoriansa, mutta en lainkaan epäile, ettemmekö mekin olisi menossa samaa tietä. Ihminen saa olla haluamaansa mieltä siitä, onko Maa litteä vai pyöreä, tai siitä, olemmeko me evoluution vai luomisen tulosta, mutta hän tekee rikoksen, ellei anna yksittäiselle historian tapahtumalle sille laissa säädettyä merkitystä. 1300-luvun espanjalainen inkvisitio olisi iloinen, jos näkisi.


Takaisin