Kansalaisaloite pakkoruotsin poistamiseksi on saavuttanut 50 000 allekirjoittajan rajan ja tulee eduskunnan käsiteltäväksi. Aiheesta on väitelty, ja pakollista ruotsin opiskelua kiroiltu, koko minun elämäni ajan.
Perustelut vuonna 1968 aloitetun pakkoruotsikokeilun lopettamiseksi ovat melko ilmeiset. Suomen kielipoliittinen tilanne on ainutlaatuinen koko maailmassa, mukaan lukien diktatuurit ja kehitysmaat. Suomea puhuu äidinkielenään lähes 90% maamme väestöstä, ruotsia 5,4%. Ainoa yhteiskunta, jossa vertailukelpoisen vähemmistön kieltä on pakko-opetettu vertailukelpoiselle enemmistölle, oli vanha Etelä-Afrikka, jossa valtava musta enemmistö joutui opiskelemaan afrikaansia.
Kielivähemmistöjä on kaikkialla, mutta suomalaisen kaltaista kielipolitiikkaa ei ole missään muualla kuin Suomessa. Jos pakkoruotsin kaltainen ilmiö on sivistysvaltion edellytys, Suomi on maailman ainoa sivistysvaltio. Siis nyt, kun afrikaans ei enää ole pakollinen oppiaine kaikille eteläafrikkalaisille.
Pakkoruotsia on perusteltu mm. sen "yleissivistävyydellä", "yhteisellä pohjoismaisella perinnöllä", ja sillä, että se helpottaa muiden germaanisten kielten opiskelua. Nämä perustelut ovat kovin onttoja. Jos ruotsin osaaminen kuuluu suomalaisen yleissivistykseen, miksei se kuulu muiden yleissivistykseen? Miksi "yhteinen perintö" asettaa tällaisia vaatimuksia vain suomalaisille ja vain koskien ruotsin kieltä? Miksi pitäisi opiskella ruotsia oppiakseen sen jälkeen helpommin saksaa, kun ruotsin opiskeluun käytetyn ajan voisi käyttää suoraan saksan opiskeluun?
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander toikin hiljattain esiin sen, mikä pakkoruotsin taustalla todellisuudessa on: ruotsinkielisten palveluja ei voida turvata, jos enemmistö ei osaa ruotsia.
Argumentissa on ainakin kaksi ongelmaa, periaatteellinen ja käytännöllinen:
1) Opetuksen sisällön pitäisi lähteä siitä, mitä oppilas tarvitsee. On outo ajatus, että kielivähemmistön tarpeet sanelevat sen, mitä enemmistön pitää koulussa opiskella. Se kuulostaa suorastaan siltä, että enemmistölle tarjotun opetuksen tavoitteena on tuottaa heistä vähemmistön palvelijoita. Juuri tämä ajatus sisältyi afrikaansin pakko-opetukseen vanhassa Etelä-Afrikassa.
2) Käytännön tosiasia on, että yli 40 vuotta pakkoruotsia ei ole opettanut suomalaisten enemmistölle ruotsia. Ruotsinkieliset eivät tälläkään hetkellä saa palveluja äidinkielellään samoilla ehdoilla kuin suomenkieliset, edes suurimmassa osassa virallisesti kaksikielisiä kuntia. Käytännön tosiasia on, että he eivät realistisesti voikaan saada, eikä pakkoruotsista luopuminen vaikuta tähän asiaintilaan sitä eikä tätä. Sen sijaan, että tosiasiallisesti yksikielisessä maassa utopistisesti pyritään sataprosenttisen yhtäläisiin kaksikielisiin palveluihin, virastojen ja laitosten tulee niin nyt kuin jatkossakin pyrkiä siihen, että saapuvilla on ainakin yksi ruotsia osaava työntekijä.
Ruotsinkielisten perustuslailliset oikeudet eivät edellytä, että kaikki osaavat ruotsia. Riittää, että riittävä määrä osaa. Koska ruotsin opetusta jatkossakin tarjotaan kouluissa, on täysin selvää, että moni suomalainen opiskelee sitä vapaaehtoisestikin, ja että kaksikielisten kuntien ja valtionhallinnon tarve ruotsia osaavista työntekijöistä voidaan tyydyttää.
Paitsi että pakkoruotsi on riippakivi suomenkieliselle väestölle, se on vääristänyt suomenkielisten suhtautumista ruotsiin ja jopa tärvellyt kieliryhmien suhteita. Kun ruotsista tulee vapaaehtoinen oppiaine, sen opiskelijamäärät varmasti laskevat jonkin verran, mutta koululaisten opiskelumotivaatio on huomattavasti parempi kuin tätä nykyä.
Ruotsalaisen Kansanpuolueen toimintatapana on lietsoa potentiaalisen äänestäjäkuntansa eli lähinnä ruotsinkielisten keskuudessa jatkuvaa kriisitunnelmaa. RKP, samoin kuin sen hännystelijät esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Yleisradiossa, ovat saaneet osan kansalaisista vähintään alitajunnan tasolla uskomaan, että pakkoruotsi on elämän ja kuoleman kysymys, ja että siitä luopuminen johtaisi kyydityksiin ja keskitysleireihin. Kun pakkoruotsista päästään eroon, ruotsinkielinen väestö havaitsee, että kielteinen jännite kieliryhmien väliltä poistuu ja halu opiskella ruotsia kasvaa. Tämän jälkeen he havaitsevat, että RKP:stä on heille itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Tätä RKP pelkää.
Muita kieliä kuin suomea tai ruotsia puhuvien määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Kehitys on synnyttämässä tasa-arvon kannalta omituisen tilanteen. Miten on perusteltavissa, että yksi pieni kielivähemmistö on oikeutettu saamaan kaikki palvelut samoilla edellytyksillä kuin valtava kielienemmistö, samalla, kun muut kielivähemmistöt eivät ole oikeutettuja juuri mihinkään? Suomalaisilla, tai edes ruotsinkielisillä, tuskin on valmiuksia ratkaista tätä dilemmaa tekemällä venäjästä kolmas kansalliskieli ja pakko-opettamalla sitä koko väestölle. Toinen tasa-arvokysymys liittyy julkisen sektorin työpaikkojen kielitaitovaatimuksiin, joista tehdään muunkielisten kohdalla poikkeuksia. Jos venäjää tai somaliaa äidinkielenään puhuva pystyy hoitamaan virkaa ilman ruotsin kielen taitoa, eikö tämä ole elävä osoitus siitä, että kyseistä taitoa ei kyseisessä virassa todellisuudessa tarvita?
Pakkoruotsista luopuminen on nähtävä ensimmäisenä askeleena suomalaisen kielipolitiikan normalisoitumisen tiellä ja irtautumisessa siirtomaa-ajan perinnöstä. Ei ole järkevää teeskennellä, että koko Suomi olisi kaksikielinen maa, tai että viiden prosentin vähemmistön kieli voisi käytännössä olla tasaveroinen kansalliskieli. Tulevaisuudessa Suomen tulisi siirtyä kohti kanadalaista mallia, jossa kielikysymys on paikallinen kysymys. Kaksikielisten kuntien statusta tai niiden työntekijöille asetettuja kielitaitovaatimuksia ei tarvitse nykyisestä muuttaa. Maakuntien roolia tulee korostaa siten, että valtionhallinnon on toimittava kahdella (tai useammalla) kielellä niissä maakunnissa, joissa vähemmistökielten puhujia on merkittävässä määrin. Tämä koskee lähinnä Uuttamaata, Varsinais-Suomea ja Pohjanmaata, sekä - saamen osalta - Lappia, jonka pohjoisimmat kunnat, Enontekiö, Utsjoki ja Inari, voitaisiin erottaa omaksi maakunnakseen.
Poliisin rakenneuudistuksen ja kuntarakenneuudistuksen valiokuntakäsittelyssä saatoimme kyseisiin lakiesityksiin sisältyvien kielipykälien osalta tyrmistyneinä seurata, miten RKP vie muita hallituspuolueita kuin litran mittaa. En tiedä, mihin RKP:n suunnaton vaikutusvalta poliittisessa järjestelmässämme perustuu, mutta haluan muistuttaa vaalikoneissa pakkoruotsia vastustaneita sosialidemokraatteja, kokoomuslaisia, vasemmistoliittolaisia ja vihreitä kansanedustajia seuraavasta:
RKP ja pakkoruotsin puolesta raivoisasti kampanjoiva media eivät valitse teitä uudelle kaudelle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Sen tekevät, tai jättävät tekemättä, teidän äänestäjänne. Internetin ansiosta kansanedustaja ei enää pääse piiloon äänestäjiään, eivätkä hänen tekonsa unohdu. Minä ja muut perussuomalaiset tulemme raportoimaan ahkerasti ja näkyvästi kansanedustajien tekemisistä tämän kansalaisaloitteen valiokunta- ja täysistuntokäsittelyssä. Hallitusohjelman taakse ette voi piiloutua, koska kansalaisaloitteen koko idea on tuoda asioita käsittelyyn eduskunnan ja hallituksen ulkopuolelta.
Olemme jo nähneet ja tulemme jatkossakin näkemään kansalaisaloitteen tiimoilta omituista julkista keskustelua, jossa ...
a) ... kansalaisaloitteen ja kielivapauden puoltajat esittävät maltillisia ja perusteltuja puheenvuoroja;
b) ... aloitteen vastustajat uhoavat ja rähjäävät pääkirjoituksissa;
ja c) ... viimeksimainitut nimittelevät ensinmainittuja fanaatikoiksi, joiden kanssa ei voi käydä rakentavaa keskustelua.
Tästä ei pidä hätkähtää. Vanhan maailman vaalijat ovat paniikissa, koska he eivät koskaan uskoneet joutuvansa tähän tilanteeseen.
Eduskunta on käsitellyt turkistarhauksen kieltämistä vaatineen kansalaisaloitteen, ja käsittelyyn on tulossa aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Niiden yhteydessä hallituspuolueiden edustajat ovat korostaneet, että perustuslakiin kirjattua kansalaisaloiteinstituutiota on kunnioitettava ja että aloitteet on käsiteltävä asiallisesti. Toivon, että näitä periaatteita noudatetaan myös käsillä olevan aloitteen tapauksessa.
Lopuksi muistutan, että allekirjoitusten kerääminen jatkuu edelleen. Ellet ole vielä allekirjoittanut, tee se nyt!