Virallinen kampanjan avaus pidettiin sunnuntaina 6.2.2011 Kirjan talolla Kruununhaassa. 250 henkeä vetävä sali oli koko lailla täynnä, ja tunnelma oli mitä mainioin. Tilaisuudessa puhuivat Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, Euroopan parlamentin vielä vara- mutta huhtikuun jälkeen varsinainen jäsen Sampo Terho, kampanjapäällikköni, Homma ry:n puheenjohtaja Matias Turkkila sekä allekirjoittanut itse.
Puheiden lisäksi kuultiin isänmaallista musiikkia solistin ja kuoron esittämänä, syötiin karjalan- ja mustikkapiirakkaa sekä esiteltiin tähän asti tuotettua kampanjamateriaalia, johon kuuluu kolme flaijeria ja pinssi sekä vanhana tuttavuutena Nuiva Vaalimanifesti. Niitä kaikkia on vastedes saatavilla vaalitilaisuuksissa.
Paikalla oli myös Ylen kamera, joka taltioi suurimman osan tapahtumasta, ties mihin tarkoitukseen.
Tilaisuudessa pitämäni puhe on katsottavissa YouTube-julkaisuna alla. Sen alapuolella on sama puhe kirjallisessa muodossa. Kiitoksia kaikille läsnäolleille ja varsinkin järjestelyihin osallistuneille!
Ihmettelin jo lapsena erästä erityispiirrettä, joka liittyy suomalaiseen kestävyysurheiluun, tai ainakin tapaan, jolla toimittajat selostivat suomalaista kestävyysurheilua televisiolähetyksissä. Kun muunmaalaiset juoksijat ja hiihtäjät pyrkivät asettumaan kärkijoukkoon ja iskemään viimeisellä kilometrillä, suomalaiset pyrkivät asettumaan "hyviin tarkkailuasemiin", kuten sanonta kuului.
"Hyvä tarkkailuasema" tarkoitti sitä, että esimerkiksi juostiin kierros kärkijoukon perässä. Tältä etäisyydeltä ei tietenkään kisan lopussa pystytty tavoittelemaan palkintosijoja, mutta selostajat muistivat aina kehaista, että oli kypsä ja ehjä juoksu, ja että tarkkailuasemat säilytettiin erinomaisesti.
Tämä tuli mieleen viikko sitten, kun luin Länsi-Savo-lehdestä, että kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat aikovat tarkkailla perussuomalaisten puheita vaaleihin asti. Pääministeri Kiviniemen mukaan, sitaatti, "perussuomalaisten virallisissa kannoissa ei ole vihapuhetta, mutta puolueen muutamien edustajien puheissa on esiintynyt rasismia". Valtiovarainministeri Katainen puolestaan, sitaatti, on "lukenut lehdistä, että muutamien perussuomalaisen puolueen aktiivien tai ehdokkaiden puheissa on esiintynyt rasistisia mielipiteitä".
Urheiluvertaus on siinä mielessä osuva, että edellisistä kunnallisvaaleista ja perussuomalaisten niissä ottamasta voitosta lähtien vanhojen puolueiden ohjelma on tuntunut koostuvan perussuomalaisten tarkkailusta ja sen toistelemisesta, ettei perussuomalaisilla ole oikeata ohjelmaa. Kyllä meillä on ohjelma. Meillä on selkeitä kantoja sellaisiin kysymyksiin, jotka askarruttavat ja ahdistavat monia tavallisia ihmisiä. Yhä suurempi osa näistä tavallisista ihmisistä on myös havainnut sen, että perussuomalaiset, koko lailla yksinänsä, puhuvat oikeista asioista ja, urheilutermiä käyttääkseni, keskittyvät omaan suoritukseensa. Muut puolueet keskittyvät perussuomalaisten tarkkailemiseen. Tämän vuoksi ne ovatkin kierroksen jäljessä. Tämän vuoksi perussuomalaisten kannatus nousee ja muiden laskee. Tämän vuoksi perussuomalaiset voittavat huhtikuussa ja muut häviävät.
Kiviniemi, Katainen ja Urpilainen: Meille sopii mainiosti, että te tarkkailette puheitamme!
Perussuomalaisten huikeaa nousua on kunnallisvaaleista lähtien pyritty patoamaan erilaisilla keinoilla. Yhteisrintamassa ovat olleet lähes kaikki kilpailevat poliittiset ryhmittymät ja koko konsensusmedia. Ensin pyrittiin "paljastamaan" äänestäjille, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Sitten vakuuteltiin, että kunhan Soini lähtee Brysseliin lihapatojen ääreen, koko korttitalo romahtaa kotimaassa. Sitten keksittiin, että gallup-kannatus ei realisoidu vaaleissa, koska Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla, eikä perussuomalaisilla ole muita tunnettuja ehdokkaita. Sitten julistettiin, että piilevien äänikynnysten ynnä muiden lähes maagisten tekijöiden vuoksi mahdollinen korkea äänimäärä vaaleissa ei muutu eduskuntapaikoiksi.
Se, että toimittajien ja vanhojen puolueiden räksytys ei ole tuottanut toivottua tulosta, johtuu siitä, että ne eivät tavallisten ihmisten todellisuudesta vieraantuneina pysty lainkaan ymmärtämään, mistä perussuomalaisten kannatus johtuu. Perussuomalaisia kutsutaan vähätellen protestipuolueeksi. Tämä on totta. Merkittävä osa perussuomalaisten kannattajista äänestää nimenomaan protestoidakseen, mutta sen sijaan, että tällaista äänestysmotiivia paheksutaan ja pilkataan, olisi syytä pohtia, mitä vastaan ihmiset haluavat protestoida. Mikä on vikana nykyisessä menossa ja poliittisessa järjestelmässä?
Esitän joitakin arvelujani tästä aiheesta.
Suomessa on näennäinen monipuoluejärjestelmä. Näennäinen siksi, että vakiintuneiden puolueiden välillä ei juurikaan ole aatteellisia eroja. Kaikki ovat kysyttäessä työntekijän, yrittäjän, lapsiperheen, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden asialla. Kuvaavaa on, että kun Länsi-Savo-lehti aiemmin mainitussa jutussaan kysyi kolmen suuren puolueen johtajilta näiden keskeisiä arvoja, Katainen vastasi, että "rehellisyys", ja Kiviniemi ja Urpilainen, että "oikeudenmukaisuus". Kaikki varoivat siis huolellisesti sanomasta yhtään mitään.
Suomalaisesta politiikasta on tullut sulle-mulle-järjestelmä. Puolueet eivät pyri valtaan päästäkseen edistämään omia arvojaan vaan päästäkseen jakamaan omilleen virkanimityksiä ja muuta aseman suomaa hyvää. Kaksi suurta on aina hallituksessa, ja yksi odottelee vuorollaan neljä vuotta oppositiossa. Tämä sopii kaikille osapuolille. Juuri tätä tasapainoa perussuomalaiset on nyt järkyttämässä, ja juuri sen vuoksi kaikki vanhat valtionhoitajapuolueet, vihreistä kokoomukseen, hyökkäävät yhtenä yksimielisenä joukkona kimppuumme. Niiden intressit ovat vaakalaudalla.
Suomalainen konsensuspoliitikko ei edes esitä nöyrää. Hän kuuluu eliittiin, ja hänellä on oikeus katsella nenänvartta pitkin rahvasta. Tämä on ominaista niin vasemmistolle kuin oikeistollekin ja varsinkin vihreille. Etenkin vähemmän koulutetuille ja matalapalkka-alojen duunareille, siis niille, joiden oletetaan kannattavan perussuomalaisia, muistetaan aina naureskella halveksuen. Aivan kuin nämä ihmiset olisivat jotenkin vähemmän ihmisiä tai vähemmän suomalaisia. Aivan kuin heidän huolensa, pelkonsa ja toiveensa olisivat vähemmän tärkeitä.
Kun suomalaismies suhtautuu nuivasti vaikkapa halpatyövoiman maahantuontiin, niin poliitikot hihittelevät, että hehe, peräkammarin poika pelkää, että maahanmuuttaja vie häneltä työt. Entä sitten, vaikka pelkäisikin? Eikö peräkammarin pojalla ole oikeutta tuntea huolta omasta työpaikastaan ja toimeentulostaan?
Koska äänestäjällä ei ennen aivan viimeisiä vuosia ole ollut todellisia vaihtoehtoja vaaleissa, vanhat puolueet ovat tottuneet siihen, että häntä voi kohdella aivan miten tahansa. Eliitillemme Suomesta on tullut pelkkä maa-alue, Suomen kansasta pelkkää väestöä ja Suomen kansalaisesta pelkkä veronmaksaja. Poliitikkojen sympatiat ja lojaalisuus kohdistuvat nykyään jonnekin aivan muualle kuin omaan kansaan ja omaan maahan. Sillä, mitä suomalaiset haluavat, ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on vain sillä, mitä erilaiset trendikkäät vähemmistöt tai EU-eliitti haluavat.
Mittasuhteiltaan pieni mutta sitäkin kuvaavampi esimerkki tästä asenteesta saatiin aiemmin tällä viikolla, kun suomalaisia ryhdyttiin evakuoimaan levottomuuksien vaivaamasta Egyptistä. Ulkoministeriö päätti, että evakuoitavat saavat maksaa lentokustannukset, n. 400 euroa, itse. Sinänsä tämä voidaan tietysti hyväksyä, mutta samaan aikaan Suomi käyttää miljoona euroa vuodessa siihen, että somaleja, jotka kuulemma myös pakenevat levottomuuksia, lennätetään Suomeen maksutta.
Lyhyesti sanottuna: perussuomalaisia kannatetaan siksi, että perussuomalaiset, ainoana vakavastiotettavana poliittisena ryhmittymänä, tarjoavat aidon vaihtoehdon; siksi, että perussuomalaiset ottavat vakavasti tavallisen, perunanenäisen suomalaisen ja pitävät tätä aivan riittävän hyvänä ihmisenä; ja siksi, että perussuomalaisten mielestä Suomen valtion ensisijaisena tehtävänä pitää olla suomalaisten edun puolustaminen. Kukaan muukaan ei maailmassa sitä tee.
Olen tullut politiikkaan maahanmuuttokysymysten vuoksi, ja ne ovat keskeinen teemani myös näissä vaaleissa. Jotkut suhtautuvat epäillen yhden asian ehdokkuuteen. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi teema, johon ehdokas on perehtynyt ja jonka suhteen hän on tosissaan, on äärettömän paljon enemmän kuin se, ettei ole teemaa eikä asiaa lainkaan. Sellainenkaan ei poliitikkojen keskuudessa ole erityisen harvinaista.
Lisäksi maahanmuutto on asiavyyhti, joka koskettaa oikeastaan kaikkia elämänalueita, varsinkin kansantaloutta ja yhteiskuntarauhaa. Huonon maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat tuhot ovat pahimmillaan peruuttamattomia ja parhaimmillaankin hyvin vaikeasti korjattavia. Nyt tehtävien ratkaisujen kanssa joutuvat elämään meidän lapsemme ja lastenlapsemme. Siksi niitä ei pidä väheksyä marginaalisina puheenaiheina.
Nykyisen hallituksen linja on se, että maahanmuuttopolitiikkaa tehdään asiakkaan eli halukkaiden tulijoiden ehdoilla. Ministeri Thorsin mukaan Suomi kuuluu kaikille, eikä kansallisten intressien ajamiselle ole sijaa. Minä olen tästä asiasta jyrkästi eri mieltä. Katson, että maahanmuuttopolitiikkaa, kuten muutakin politiikkaa, pitää tehdä maksajan eli suomalaisten ehdoilla. Mielestäni tämä maa kuuluu ennen kaikkea niille, jotka työllään rakentavat ja ylläpitävät sitä. Nämä ovat lähtökohdat.
Maahanmuuttoa ei voi niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi, kuten niin sanotusti suvaitsevaiset tekevät. Maahanmuutto sinänsä ei ole hyvä eikä huono asia. Maahanmuutto sinänsä ei ole rasite eikä voimavara. Kysymys on siitä, millaista maahanmuuttoa Suomi politiikallaan edistää ja millaisissa määrin, samoin kuin siitä, miten se pyrkii sopeuttamaan tänne tulevia osaksi yhteiskuntaamme. Tiivistäen voidaan sanoa, että mitä enemmän tietyntyyppinen maahanmuutto edellyttää yhteiskunnan väliintuloja ja/tai rahaa, sitä vähemmän sellaista maahanmuuttoa tulee harjoittaa tai ainakaan aktiivisesti houkutella.
Maahanmuuttopoliittinen ohjelmani sisältyy ns. Nuivaan Manifestiin, jonka yhdessä kahdentoista muun perussuomalaisen poliitikon kanssa naulasin seinään Turussa kesällä 2010. Sen keskeisiä kohtia ovat seuraavat:
* Julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestäni kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.
* Turvapaikkaturismi ja pakolaisuudeksi naamioitunut sosiaalinen siirtolaisuus on pantava aisoihin.
* Täydessä käynnissä oleva ghettoutuminen, siis kotoutumattomien maahanmuuttajien keskittyminen suurimpien kaupunkien lähiöihin, on pysätettävä heti.
* Kansalaisuuden pitää olla palkinto ja tunnustus onnistuneesta kotoutumisesta. Sen ei pidä olla lahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan.
* Ensisijainen vastuu kotoutumisesta pitäisi siirtää viranomaisilta tulijalle itselleen.
* Ja ennen kaikkea, perheidenyhdistäminen on saatava hallintaan. Siitä on tullut merkittävin sosiaalisen siirtolaisuuden väylä.
Se, että Suomi houkuttelee vääränlaista maahanmuuttoa, liittyy laajempaan ongelmaan, nimittäin niin sanottuun hyvinvointivaltioon, joka perustuu tulonsiirroille. Hyvinvointivaltio on Suomessa lähes pyhä käsite, jonka nimiin vannovat kaikki poliittiset voimat vasemmistosta kokoomukseen. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että hyvinvointivaltio luo ja ylläpitää pahoinvointiyhteiskuntaa.
Tulonsiirrot ja palvelut nimittäin rahoitetaan verottamalla työn tekemistä ja työn antamista. Mitä raskaammaksi ns. hyvinvointijärjestelmä käy, sitä vähemmän työntekeminen kannattaa työnhakijan näkökulmasta, ja sitä mahdottomampaa varsinkaan pk-yritykselle on palkata työvoimaa, vaikka tekemätöntä työtä olisi kuinka paljon.
Hyvinvointiyhteiskunta ei voi perustua sille, että työhaluisia ihmisiä makuutetaan kortistossa ja juoksutetaan erilaisissa, nöyryyttävissä työvoimapoliittisissa koulutuksissa ja toisaalta työssä olevat poltetaan loppuun. Hyvinvointiyhteiskunta voi perustua vain sille, että ihmisille annetaan mahdollisuus ottaa oma elämä hallintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työllistämisen ja työllistymisen kynnystä pitää laskea karsimalla yhtäältä yrittämiseen liittyvää byrokratiaa ja toisaalta työvoiman sivukuluja sekä pieni- ja keskituloisten tuloverotusta.
Voidaan kysyä, miten palvelut sitten rahoitetaan, jos verotusta kevennetään. Tähän on kaksi vastausta:
1) Kun työllisyydelle luodaan edellytykset, palveluja tarvitaan paljon vähemmän. Kärjistäen voidaan todeta, että jos ihminen saadaan työllistymään sillä, että työnantajamaksuja leikataan, tämä sama ihminen ei enää tarvitse sitä sosiaaliturvaa, jota rahoitettiin korkeammilla työnantajamaksuilla.
2) Verovarojen kippaaminen erilaisiin kankkulankaivoihin on lopetettava. Maalla, joka on läkähtymässä velkataakkaansa, ei ole varaa eikä velvollisuutta sijoittaa miljardia euroa vuodessa tehottomaan kehitysapuun tai 300 miljoonaa euroa vuodessa turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin kuluihin, tai rahoittaa kreikkalaisten, irlantilaisten, portugalilaisten ja espanjalaisten kulutusjuhlia.
Palataan vielä hetkeksi vaaleihin ja perussuomalaisiin.
Lähdin politiikkaan mukaan kesällä 2006. Kampanjapäällikköni Matias Turkkila on ollut väsymättä mukana yhtä kauan. Nyt, jälkikäteen tarkasteltuna, vuoden 2007 eduskuntavaalit olivat minulle ja meille vielä liian suuri haaste. Maahanmuuttopolitiikka oli jo tuolloin heikolla tolalla ja tilanne vakava, mutta suuren yleisön tietoisuus siitä oli hyvin vähäinen. Puheenaihe ei ollut kuuma muualla kuin pienissä, lähinnä nettiin rajoittuvissa piireissä. Lisäksi perussuomalaiset oli tuolloin mikropuolue ja maahanmuuttokriittisiksi profiloituneita ehdokkaita vain kourallinen.
Läpimurto sekä maahanmuuttokeskustelun, perussuomalaisten että maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten osalta tapahtui vuoden 2008 kunnallisvaaleissa, ja nyt olemme aivan toisenlaisen tilanteen edessä. Seuraavissa vaaleissa ei tarvita ihmettä, vaan normaalisuoritus riittää. Miksi äänestää perussuomalaisia, ja miksi äänestää Jussi Halla-ahoa?
Perussuomalaiset ovat mielipidekyselyissä kohonneet lähes vanhojen suurten puolueiden rinnalle. Koska kasvulle ei näy loppua, on täysin mahdollista, että olemme vaalien koittaessa suurin puolue ja hallituksen muodostaja. Tällaiset puheet olisivat vielä vuosi sitten olleet hullun horinaa, mutta eivät enää. Huonoimmassakin tapauksessa perussuomalaiset tulee olemaan suurten puolueiden joukossa ja todennäköinen hallituspuolue.
Useimmissa vaalipiireissä perussuomalaisten listoilla on maahanmuuttokysymyksiin paneutuneita ehdokkaita, joilla on realistiset mahdollisuudet sijoittua oman listansa kärkipäähän ja näin ollen mennä vaaleissa läpi. On hyvät mahdollisuudet siihen, että a) perussuomalaiset ovat seuraavien vaalien jälkeen tukevasti vallankahvassa, ja että b) maahanmuuttokysymykset ovat perussuomalaisten tulevan eduskuntaryhmän tärkeysjärjestyksessä erittäin korkealla.
Tämänhetkisillä kannatusluvuilla perussuomalaiset olisivat saamassa Helsingistä kaksi kansanedustajaa. Kaikkien ennusteiden ja analyysien mukaan minä olisin ensimmäinen läpimenijä. Tämä lähtöasetelma on siinä mielessä hyvä, että ihmiset mielellään äänestävät ehdokasta, jonka läpimenoon he voivat uskoa. Ihmiset haluavat, ettei heidän ainoa äänensä mene hukkaan. Vaarana on kuitenkin se, että osa kannattajistani alkaa pitää läpimenoani etukäteen varmana. Olen saanut jonkin verran yhteydenottoja, joiden sisältö on, että koska minä menen joka tapauksessa läpi, kenelle kannattaisi taktisesti ryhtyä petaamaan kakkostilaa listallamme.
Tällaiseen ajatteluun ei ole varaa. Olen vahvasti mielipiteitä jakava ehdokas. On paljon ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa voi äänestää minua. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että joka ainoa läpimenoani toivova helsinkiläinen todella antaa minulle äänensä. Kannatusta ja henkistä tukea ei lasketa. Vain äänet lasketaan.
Edellisten kunnallisvaalien jälkeisessä myrskyssä maahanmuuttokriittisyys pääsi henkilöitymään voimakkaasti juuri minuun. Tämän vuoksi juuri minun vaalimenestykselläni on erittäin kova psykologinen merkitys. Juuri minun vaalitulokseni perusteella arvioidaan maahanmuuttokriittisten painoarvoa. Helsingissä on muitakin ehdokkaita, sekä perussuomalaisissa että muissa puolueissa, jotka suhtautuvat järkevästi maahanmuuttoasioihin. Edellä mainituista syistä heille annetulla äänellä ei ole samanlaista shokkiefektiä.
Tämän vuoksi jokaisen, joka haluaa lähettää kriittiset terveisensä ministeri Thorsille ja muille tuhoisan maahanmuuttopolitiikan arkkitehdeille, kannattaa näissä vaaleissa omasta puoluekannastaankin riippumatta äänestää juuri minua. Tämän vuoksi kampanjani iskulauseena on "... kun haluat, että äänesi kuuluu". Minulle annettu ääni kuullaan ylimmissä kerroksissa asti.
Kunnallisvaaleissa voitin ministeri Thorsin lähes 500 äänellä. Tavoitteena olkoon, että voitan hänet huhtikuussa vähintään samalla suhteellisella erolla, koska tätä kaksintaistelua tullaan seuraamaan. Merkitystä ei ole ainoastaan läpimenollani vaan myös äänimäärälläni. Siksi korostan, että juuri sinun äänelläsi on äärettömän suuri merkitys, vaikka olisit kuinka varma, että menen ilman sitäkin eduskuntaan.
Minulta on kyselty, millaisista tehtävistä olisin kiinnostunut voitettujen vaalien jälkeen. Asia tietenkin riippuu paitsi vaalimenestyksestä myös hallitusneuvotteluista ja perussuomalaisten sisäisistä asetelmista, mutta koska tavoitteita pitää olla, mainitsen niistä jotakin. Lähtökohtaisesti pitäisin luontevana maahanmuuttoministerin tehtäviä, yhtäältä siksi, että tämän teeman vuoksi minua äänestetään, ja toisaalta siksi, että olen varsin hyvin perehtynyt maahanmuuttoasioiden todellisuuteen, toisin kuin tehtävän nykyinen haltija.
Perussuomalaisten kannatuskehitys on kuitenkin hiukan muuttanut asetelmia. Puheenjohtaja Timo Soini on aiemmin ilmaissut kiinnostuksensa sisäministerin tehtäviä kohtaan, mutta koska näyttää hyvinkin mahdolliselta, että perussuomalaiset on vaalien jälkeen pääministeripuolue, ilmoitan olevani halukas hoitamaan sisäministerin tointa Timo Soinin ykköshallituksessa.