9.11.2007

Inter arma

Epäkorrektilla hetkellä tunnen tarvetta puolustaa aseita ja aseharrastusta. Jonkun mielestä tämä voi olla mautonta, mutta paljon mauttomampaa on se, että aseiden yksityisomistusta ideologisella raivolla vastustava suomalaismedia, Helsingin Sanomien johdolla, käyttää häikäilemättä Jokelan verilöylyä hysterian lietsomiseen ja omien tavoitteidensa ajamiseen.

Sama ilmiö on nähty Britanniassa Dunblanen jälkeen, Saksassa Erfurtin jälkeen, Australiassa Monash Universityn jälkeen. Mieltäkuohuttavien tekojen jälkeistä paniikkia käytetään pikaisesti hyväksi jo ennalta lukkoonlyödyn tavoitteen, aseiden yksityisomistuksen kieltämisen, läpiviemiseksi. Ennen kuin ihmiset rauhoittuvat sen verran, että pystyvät näkemään metsän puilta ja asettamaan tapahtumat kontekstiin.

Helsingin Sanomat kysyy gallupissaan, pitäisikö aseiden omistus kieltää. Lehti on rakentanut Jokelan tapauksesta aasinsillan myös Suomen ja EU-komission kiistaan 15-17-vuotiaiden mahdollisuudesta pitää hallussaan asetta ja harrastaa itsenäisesti metsästystä ja urheiluammuntaa.

Pohditaan hetki näitä kieltoehdotuksia. Ehdotukset sisältävät kajoamisen olemassaoleviin oikeuksiin (mahdollisuus hallussapitolupaan) ja yksityiseen omaisuuteen (yksityisomistuksessa olevat aseet), mikä on sekä juridisesti että eettisesti erittäin rankka toimenpide. Ennen kuin tällaisiin toimiin ryhdytään, on pohdittava perusteellisesti ainakin kolmea asiaa:

a) Onko ehdotus toteutettavissa? Ovatko esimerkiksi toimenpiteen aiheuttamat kulut missään suhteessa saavutettuun hyötyyn?

b) Onko toimenpiteellä saavutettu yleinen hyöty missään suhteessa sillä yksilölle aiheutettuun haittaan?

c) Osuuko toimenpide itse ongelmaan? Ts. onko realistisesti odotettavissa, että toimenpiteellä on vaikutusta siihen asiaan, johon halutaan vaikuttaa?

Aloitetaan kohdasta a). Mitä tarkoittaa se, että kielletään aseiden yksityisomistus? Tarkoittaako se, että 1) lupien myöntäminen lopetetaan nyt mutta jo olemassaoleviin lupiin (ja niiden käsittämiin yksityisaseisiin) ei kajota, vai että 2) olemassaolevat luvat peruutetaan ja niiden käsittämät aseet takavarikoidaan?

Jos lähdetään linjalle 1), ei saavuteta oikeastaan mitään. Aseista ymmärtämätön ihminen ei tätä aina tiedä, mutta tuliaseet eivät ole verrattavissa kodinelektroniikkaan, joka hajoaa kymmenen vuoden sisällä. Aseet ovat lujista materiaaleista rakennettuja, varsin yksinkertaisia mekaanisia laitteita, joiden käyttöikä voi vähäisellä kulutuksella ja asianmukaisella hoidolla olla satoja vuosia. Jos uusia hankkimis- ja hallussapitolupia ei myönnetä, asekaupat lopettavat toimintansa, jolloin loppuu myös ampumatarvikkeiden (patruunat) saatavuus. Kun patruunoiden saatavuus loppuu, vähenee radikaalisti olemassaolevien aseiden käyttö, jolloin niiden toiminnallinen ikä kulutuksen vähentymisestä johtuen kasvaa entisestään.

Jos lähdetään linjalle 2), on keksittävä, millaisella proseduurilla ihmisten aseet otetaan haltuun. Laillisesti hankitun ja pidetyn yksityisomaisuuden takavarikointi takautuvan lainsäädännön nojalla on omaisuutta suojaavien lakien kannalta erittäin hankalaa. Kyseeseen voisi käytännössä tulla pakkolunastus, ts. aseiden lunastaminen niiden omistajilta käypää hintaa vastaan.

Aseista mitään ymmärtämätön yleisö ei välttämättä tiedä sitäkään, että aseet ovat kalliita laitteita. Niihin on investoitu valtavia summia. Hinnat liikkuvat 100 euron ja tuhansien eurojen välillä. Muistutetaan, että Suomessa on tällä hetkellä rekisteröitynä 1 600 000 asetta, joista n. 80 prosenttia metsästysaseita, ts. haulikoita ja kivääreitä. Esitetään erittäin maltillinen arvio, että niiden keskihinta olisi 300 euroa. Todennäköisesti se on enemmän.

Pelkkä aseiden lunastus maksaisi valtiolle 480 000 000 euroa. Summa on verrattavissa Suomen kehitysyhteistyöbudjettiin (tai sairaanhoitajien palkkavaatimusten kustannuksiin). Tämän jälkeen takavarikoiduille aseille pitäisi tehdä jotakin. Ne voitaisiin joko varastoida, hävittää tai myydä. Myyminen ulkomaille tuskin tulisi kyseeseen, koska tämä olisi sen ongelman siirtämistä, joka takavarikoinnilla haluttiin ratkaista. Puolentoista miljoonan aseen varastointi tietäisi käsittämättömiä rakennus- ja vartiointikuluja ja muodostaisi pysyvän turvallisuusriskin. Hävittäminen maksaisi todennäköisesti vielä enemmän, koska aseet eivät ole puhdasta romurautaa, joka voidaan heittää sulatuskattilaan. Ne sisältävät raskasmetallia, kevytmetallia, puuta, muovia ja erilaisia komposiittimateriaaleja. Ne pitäisi purkaa käsin, yksi kerrallaan.

Miltä momentilta nämä rahat otettaisiin?

Toinen, ja epäilemättä hoplofobisen vasemmiston kannattama, vaihtoehto on, että aseet takavarikoidaan korvauksetta. Sehän olisi oikein niille asehulluille ramboille. Viranomaisten on kuitenkin toimittava lakien puitteissa. Laillisesti hankitun ja pidetyn omaisuuden takavarikointi korvauksetta takautuvan lainsäädännön nojalla edellyttäisi koko yksityisomaisuuden suojan murtamista. Tällaisella reformilla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia läpäistä parlamentaarista prosessia, jo siitä yksinkertaisesta syystä, että aseiden omistajia ja näiden perheenjäseniä on Suomessa yli miljoona, ja he ovat äänestäjiä.

Vaikka takavarikoinnin mahdollistava laki saataisiin läpi, aseiden takavarikointi ei onnistuisi. Ryhtyessään ryöstäjäksi valtio menettäisi legitiimin toimijan statuksensa aseenomistajien silmissä. Merkittävä osa aseista "katoaisi". Takavarikoinnin aattona poliisi kirjaisi puoli miljoona rikosilmoitusta "varastetuista" aseista.

Yksinkertaisesti ja lyhyesti ilmaisten: Suomessa on liikaa yksityisomistuksessa olevia aseita, jotta aseiden yksityisomistus voitaisiin millään mielekkäällä tavalla kieltää. Aseenomistajia voidaan toki menestyksekkäästi kiusata erilaisilla toimenpiteillä, mutta tavoitteen, aseettoman yhteiskunnan, kannalta ne ovat merkityksettömiä.

Aseita ei siis voida takavarikoida. Siirrytään tämän jälkeen kohtaan b) ja siihen, miksi aseita ei pitäisi takavarikoida.

Kun ilmiön X volyymi kasvaa, myös yksittäistapauksen Y todennäköisyys kasvaa. Jos maassa on miljoona kylpyammetta, on matemaattinen väistämättömyys, että joku hukkuu kylpyammeeseen. Jos maassa on 1 600 000 yksityistä tuliasetta ja 700 000 aseenomistajaa, on matemaattinen väistämättömyys, että jossakin vaiheessa joku ase päätyy laillisia reittejä rikollisen tai hullun käsiin. On selvää, että nostamalla luvan saamisen ikärajaa 20, 25 tai 30 vuoteen voidaan estää muutama onnettomuus tai rikos. Aseidenvastustajien ikuinen argumentti onkin, että jos laintiukennuksella X voidaan estää yksikin hengenmenetys, se on sen arvoista. Tähän argumenttiin on vaikea vastata, koska siitä seuraa lisää hysteeristä kiljumista ja sellaisia kysymyksiä kuin: "Olisitko valmis sanomaan tuon Jokelassa kuolleiden omaisille?"

En ehkä olisi, mutta 700 000 kunniallisen ihmisen rankaiseminen takavarikoimalla heidän omaisuuttaan ja lopettamalla heille tärkeä harrastus ei ole suhteessa siihen, että joukossa on kourallinen mätämunia. Yksikin rikos on liikaa, mutta toimenpiteiden aiheuttaman vahingon on silti oltava suhteessa siitä saavutettuun hyötyyn. Tätä asiaa on ehkä syytä lähestyä sellaisten vertailukohtien kautta, jotka kiihottavat ihmisten mieliä vähemmän kuin myyttistä pahaa edustavat tuliaseet.

Tilastojen mukaan 18-25-vuotiaat miehet ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Liikenneonnettomuuksia voitaisiin vähentää tuntuvasti kieltämällä 18-25-vuotiailta miehiltä huviautoilu. Miksi tähän ei olla valmiita? Siksi, että kaikista 18-25-vuotiaista miehistä vain kourallinen rumentaa tilastoja. Rangaistus olisi kollektiivinen ja epäoikeudenmukainen, vaikka jokainen liikenteessä kuollut lapsi on liikaa.

Suurin osa pahoinpitelyistä tapahtuu iltaisin kaupungilla, ja suurin osa pahoinpitelijöistä on 20-35-vuotiaita miehiä. Pahoinpitelyt vähenisivät radikaalisti, jos 20-35-vuotiaille miehille määrättäisiin taajamissa iltainen ulkonaliikkumiskielto. Miksi tähän ei olla valmiita? Siksi, että silloin rangaistaisiin pääasiassa syyttömiä ihmisiä. Saavutettu hyöty ei olisi oikeudenmukaisessa suhteessa vapaudenrajoituksen aiheuttamaan vahinkoon, vaikka jokainen nakkijonossa tehty pahoinpitely on liikaa.

Entäpä sitten alkoholi. Alkoholi tappaa Suomessa suoraan enemmän ihmisiä kuin mikään muu. Se tuhoaa perheitä enemmän kuin mikään muu. Se tappaa ja vammauttaa välillisesti enemmän kuin mikään muu, koska se on osallisena lähes kaikkiin väkivalta- ja henkirikoksiin. Se kuluttaa terveydenhoidon resursseja enemmän kuin mikään muu. Miksi alkoholia ei kielletä? Ampumaurheilun puolustukseksi voidaan sentään sanoa, että se on kehittävä harrastus, joka lisäksi pitää harrastajansa poissa pahanteosta. Onko viinan juominen kehittävä harrastus, josta alkoholin vahingot ovat siedettävä hinta? Eikö jokainen alkoholin aiheuttama kuolema tai vamma ole liikaa? Miksi ei? Oletteko valmiit sanomaan sen juopuneen puukottamalle sivulliselle tai alkoholistin lapselle?

Alkoholia koskevaan kysymykseen ei ole olemassa järkevää vastausta. Kunhan mutistaan jotain sellaista, että alkoholi nyt kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Mutta niin kuuluu myös yksityinen aseenomistus. Sillä on Suomessa pidempi yhtäjaksoinen perinne kuin alkoholilla.

Kieltämällä metsästys 15-17-vuotiailta estettäisiin mahdollisesti yksi itsemurha kahdessa vuodessa, mutta samalla sillä riistettäisiin tervehenkinen ja mahdollisesti ainoa harrastus tuhansilta syrjäseutujen nuorilta, joille olisi ikärajan noston jälkeen tarjolla lähinnä hedelmäpelin pelaaminen paikallisella Essolla tai pussikaljan juominen kaverin autotallissa. Ikärajan nostaminen 20 vuoteen, kuten jotkut ovat esittäneet, olisi estänyt Jokelan tragedian, mutta se ei olisi estänyt taannoista Heikinlaakson ammuskelua eikä mitään muutakaan. Ikärajan nosto voisi olla perusteltavissa, jos 15-20-vuotiaat olisivat tilastollinen riski. Mutta he eivät ole. Pekka-Eric Auvinen oli yksittäinen ja uniikki tapaus.

Aseiden kieltäminen kaikilta saattaa estää yksittäisen rikoksen. Se olisi estänyt Jokelan verilöylyn. Mutta se ei vähentäisi väkivalta- eikä henkirikollisuutta, koska lähes kaikki väkivalta- ja henkirikokset tehdään muilla kuin tuliaseilla. Se ei vähentäisi edes tuliaseilla tehtävien rikosten määrää, koska lähes kaikki aserikokset tehdään laittomilla aseilla. Aselakien kiristämisellä voidaan vaikuttaa vain niihin ihmisiin, jotka noudattavat lakeja. Sillä ei merkittävästi voida vaikuttaa rikollisiin.

Jokelan murhenäytelmän jälkeen meidän ei pitäisi juuttua kiistelemään aseista. SIG Sauer Mosquito tai Suomen aselaki eivät tappaneet yhdeksää ihmistä. Pekka-Eric Auvinen tappoi heidät. Ase ei saanut Auvista tappamaan. Hän hankki aseen voidakseen tappaa. Syitä siihen, että puhumme tekovälineestä emmekä tekijästä, on kaksi. Ensimmäinen on se, että näennäisestä Amerikka-vihastaan huolimatta suomalainen (ja eurooppalainen) punaviheriäistö omaksuu oppinsa, metodinsa ja agendansa sellaisenaan ja valmiiksi pureskeltuna Yhdysvaltain vasemmistolta. Yhdysvalloissa aseet ovat kuuma puheenaihe, koska siellä tapetaan paljon ihmisiä aseilla. Tosin sielläkin reagoidaan useimmiten väärin hätyyttämällä laillisten aseiden omistajia, vaikka lähes kaikki rikokset tehdään laittomilla aseilla. Alueet, joilla vallitsee huomattavasti Suomea tiukempi asekontrolli, esim. Illinois ja Washington DC, ovat samalla aserikollisuuden synkimpiä pisteitä. Alueet, joissa aseiden omistusta ei kontrolloida juuri mitenkään, esim. Vermont ja Alaska, kuuluvat Yhdysvaltain turvallisimpiin. Aserikollisuus liittyy Yhdysvalloissa sosiaalisiin ja etnisiin ongelmiin, ei aselakiin tai laillisten aseiden saatavuuteen.

Koska Yhdysvalloissa on aseongelma, amerikkalaisen vasemmiston henkisessä talutusnuorassa oleva suomalaisedistyneistö on päättänyt, että meilläkin pitää olla aseongelma. Oikeasti meillä ei ole. Meillä on suhteessa enemmän aseita kuin yhdessäkään Euroopan maassa, mutta samalla vähemmän aseilla tehtäviä rikoksia kuin yhdessäkään Euroopan maassa. Se, että meillä tehdään paljon henkirikoksia, ei ole oleellista tuliasekysymyksen kannalta, koska niitä henkirikoksia ei tehdä tuliaseilla.

Se, että meillä ei ole osoitettavissa olevaa aseongelmaa, häiritsee tavattomasti edistyneistöämme. He ovat odottaneet vuosikausia vesi kielellä, että jotain Jokelan kaltaista tapahtuisi. Jotta he pääsisivät huutamaan, että "Mehän sanoimme!!" Tämä on heidän suuri hetkensä. He mässäilevät korppikotkien lailla Jokelassa kuolleiden ihmisten raadoilla. Paitsi, että se häiritsee minua aseharrastajana, se kuvottaa minua ihmisenä.

Toinen syy aseista puhumiseen on se, että aseet ja aseharrastajat ovat helppo kohde, johon voi purkaa vihaa, kiukkua ja turhautumista. Yhtä helppoja kohteita ovat tietokonepelit ja heavymusiikki. Tai Pentti Linkola. Paljon ikävämpää ja hankalampaa on kajota sellaisiin ongelmiin kuin koulukiusaaminen, koska asefoobikot ovat samoja ihmisiä, joiden maailmankatsomuksessa pahantekijä on aina uhri. Ikävämpää ja hankalampaa on kajota myös mielenterveystyön ja kouluterveydenhuollon alasajoon. Hulluilta on helppo ottaa rahat parempiin käyttötarkoituksiin, yhtäältä koska hullut eivät ole ihquja eivätkä he vaadi oikeuksiaan, ja toisaalta koska mielenterveystyön laiminlyöntien seuraukset näkyvät viiveellä. Vaaliseksikkyyteen keskittyvä poliitikko ei ole kiinnostunut mistään, minkä tulokset näkyvät viiveellä.

Jokelan tapauksesta huolimatta meillä ei ole aseongelmaa. Meillä on muita ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittaisiin rahaa ja poliittista tahtoa. Terä- ja tuliaseiden tuomista kouluihin voitaisiin vaikeuttaa vaikkapa metallinilmaisimilla ja vartiointia lisäämällä, mutta se ei kelpaa edistyneistölle, koska se olisi ongelman yksinkertaistamista tjsp. Aseiden hankkimislupia myöntävällä viranomaisella pitäisi olla pääsy hakijan mielenterveyttä koskeviin tietoihin, mutta sekään ei käy edistyneistölle. Koska poliisivaltio on paha. Lupaviranomaisia pitäisi kouluttaa kunnolla. Tuusulan poliisi myönsi Auviselle hankkimisluvan sillä perusteella, että tämä oli kuulunut muutaman kuukauden ajan helsinkiläiseen ampumaseuraan käymättä radalla kertaakaan. Laki antaa lupaviranomaiselle mahdollisuuden harkita, onko hakija osoittanut ampumaharrastuksensa luotettavalla tavalla. Tuusulan poliisi teki selkeän virheen, mutta siitä ei voida syyttää lakia.

Vaikka yhtä ja toista voitaisiin tehdä, jos olisi poliittista tahtoa, kaikkia rikoksia ei silti voida estää. Suomalainen kriminaalipoliittinen ajattelu on vuosikymmenten ajan nähnyt rikollisen uhrina ja selitellyt hänen tekojaan reaktioina ulkoisiin tekijöihin. Olemme kadottaneet kyvyn ymmärtää, että jotkut ihmiset tekevät pahaa omaa tyhmyyttään, hulluuttaan tai pahuuttaan, täysin riippumatta siitä, mitä ympäristö tekee tai on tekemättä. Maailmaan ja maailmanhistoriaan mahtuu jos jonkinlaista yhteiskuntajärjestelmää ja lainsäädäntöä, mutta yhtäkään rikoksetonta yhteiskuntaa ei ole nähty eikä tulla näkemään. Aina tulee olemaan Auvisia, jotka tappavat muita ihmisiä omasta halustaan, omista motiiveistaan ja saatavilla olevia välineitä käyttäen. Yhteiskunta voi vaikuttaa ainoastaan siihen, miten, jos mitenkään, tekijöitä rangaistaan.

Rauha kaikkien, ja kaikilla välineillä tehtyjen, rikosten uhreille. Heille tehtyä vääryyttä ei voida korjata uudella vääryydellä.

[Julkaistu 12.11. Uutiskynnyksessä.]


Takaisin