2.9.2008

I-olut, lapsiporno ja ihmiskauppa

Nuoremmat lukijat eivät mahdollisesti muista tai tiedä, millaisella intensiteetillä vielä 80-luvun Suomessa mainostettiin tuotetta nimeltä ykkösolut eli pilsneri. Ykkösen mainontaan vuosittain käytetty rahasumma oli n. kaksinkertainen verrattuna summaan, jolla sitä vuosittain myytiin.

Tämä äkkiseltään erikoiselta näyttävä asetelma johtui siitä, että III- ja A-olutta, joita ihmiset oikeasti joivat ja joiden myyntiä haluttiin edistää, ei vallitsevan lainsäädännön oloissa saanut mainostaa. Koska niitä ei saanut mainostaa, mainostettiin sitä, mitä sai mainostaa (eli vastaavaa ykköstä), yhteisymmärryksen vallitessa mainostajan ja kuluttajan välillä siitä, että tv-ruudussa näkyvä tolppa on oikeasti luettava kolmena.

Väärinkäsityksen riskiä, ts. riskiä siitä, että joku oikeasti olisi pitänyt mainoksessa näkyvän I-oluen reaalisena vastineena I-olutta, ei ollut, koska kaikki toki ymmärsivät, ettei ykkösen myynti ole eikä voi olla missään suhteessa mainonnan volyymiin. I-oluthan oli Suomen kaltaisessa, humalahakuisen kulttuurin maassa mieletön tuote: juoma, joka maistuu yhtä pahalle tai pahemmalle kuin olut, mutta josta ei edes saa palkinnoksi känniä.

Mieleeni tuli, että yhtäältä internetissä (kuuleman mukaan) leviävä lapsiporno ja toisaalta ihmiskauppa ovat nykyään vähän samanlaisia ilmiöitä kuin I-olut aikoinaan. Kumpikin on poliittisissa puheenvuoroissa esillä huomattavan paljon, ainakin suhteessa siihen, miten vähän varsinaista näyttöä on kummankaan olemassaolosta reaalimaailman puolella. Siksipä herääkin epäilys, että ne ovat I-oluen kaltaisia korvikekäsitteitä, joilla oikeasti tarkoitetaan jotain muuta. Jotain, mistä ei ole sopivaa puhua.

Ajatellaan ensin lapsipornoa. Ilmiö itsessään on tietysti yhtä vanha ja todellinen kuin porno muutenkin. Aina on ollut sairaiden miesten salaisia runkkupiirejä, joissa vaihdetaan kuvia vähäpukeisista lapsista tai pahimmassa tapauksessa käytetään näitä seksuaalisesti hyväksi. Yhtä selvää on, että internet on antanut tällaisille sairaille ihmisille ennennäkemättömät mahdollisuudet yhdistyä maailmanlaajuisiksi verkostoiksi. Ei siinä mitään.

Viimeaikaisen lapsipornokeskustelun ytimessä on kuitenkin ollut julkisen internetin sensurointi erilaisilla mustiin listoihin perustuvilla suodattimilla. Keskustelusta saa sellaisen käsityksen, että internet olisi täynnä lapsipornoa, ja että satunnainen surffaaja saattaisi vahingossa törmätä siihen. Myös sellaista mielikuvaa luodaan, että verkko-osoitteita suodattamalla vaikeutettaisiin pedofiilien toimintaa eli lapsipornon levitystä.

Nämä käsitykset ja mielikuvat ovat kukkua. Julkisessa verkossa ei ole lapsipornoa, jos pitäydytään siinä määrittelyssä, että lapsipornoa on porno, johon osallistuu sakkoikäisiä ihmisiä. (Toki on miljardeittain pornosivuja, joiden nimi alkaa sanalla "teen" tai joissa heiluu koulutytöiksi pukeutuneita, karvattomiksi ajeltuja, saparopäisiä nuoria naisia, mutta tällaiset asiat ovat osa pornografista symboliikkaa. Fantasiointia.) Jos joku on eri mieltä, esitän haasteen: Etsikää internetistä lapsipornoa sisältävä sivusto, ja lähettäkää minulle linkki.

En pidätä hengitystäni.

Sille, että julkisessa internetissä ei ole lapsipornoa, on yksinkertainen selityskin. Kaikista maailman pahoista asioista tuskin yksikään nauttii niin laajaa ja perinpohjaista paheksuntaa ja halveksuntaa kuin lapsiporno ja pedofilia. Ei ole varmempaa tapaa tuhota itseään kuin jäädä kiinni lapsipornon kanssa tekemisissäolemisesta. On täysin selvää, että namusedät eivät heilu yleisillä paikoilla (kuten internetissä) itseään toteuttamassa. Heillä on aivan omat, seitsemän lukon taakse suljetut jakelukanavansa, joista asiansa osaava poliisi saattaa heidät vuosikausien jäljityksen ja väijymisen jälkeen yhyttää, mutta ei satunnainen surffaaja.

Lapsipornolla pelottelu perustuu siihen, että vielä toistaiseksi (ja mahdollisesti pysyvästi) suuri(n) osa ihmisistä ei ymmärrä internetistä ja sen luonteesta mitään. Tumpelolle, joka ei tiedä, mitä internetissä tapahtuu, voidaan uskotella, että se on täynnä lapsipornoa. Vähäisellä tutkimustyöllä tumpelo saisi selville, että tämä ei pidä paikkaansa, mutta koska hänet on jo peloteltu, hän ei uskalla vaan alkaa vaatia viranomaisia tekemään äkkiä jotakin internetin täyttävälle lapsipornolle.

Tismalleen samalla tavalla on historian eri vaiheissa uskoteltu kunnon kansalaisille, että synagogien kellareissa koukkunokkaiset rabbit juovat pikkulasten verta. Kunnon kansalainen saattaa uskoa tämän, koska hän ei ole koskaan käynyt synagogassa, ja uskottuaan sen hän ei koskaan käykään vaan vaatii jotakuta tekemään nopeasti jotain lasten verta juoville rabbeille.

Aiemmin tänä vuonna useat suomalaiset palveluntarjoajat ottivat käyttöön poliisin laatiman lapsipornosuodatuslistan. Poliisikin joutui toteamaan, että ei ole mitään suodatettavaa, koska verkossa ei ole lapsipornoa, mutta kun kerran oli saatu hyvä suodatin, niin pakkohan jotain oli suodattaa. Niinpä suodatettiin muutamia aikuis- ja homopornosivuja, muutamia lapsipornoa käsitteleviä asiasivustoja sekä pari sivustoa, jotka eivät liittyneet lapsi- tai muuhun pornoon mitenkään. Aktiivinen kansalainen onki selville tämän suodatuslistan ja julkaisi sen verkossa, minkä seurauksena kyseinen paljastussivukin joutui suodatuslistalle.

Internetissä leviävästä lapsipornosta pidetty meteli tai sen kirvoittama, Kiinasta lainattu sensuuriajattelu eivät ole suhteessa todellisuuteen, koska I-oluen tavoin lapsiporno on korvikekäsite. Siitä puhutaan, koska sitä, mitä oikeasti tarkoitetaan, ei kehdata sanoa. Tarkoitus on luoda tekninen järjestelmä poliittisesti epämiellyttävän (esim. monikultturismia vastustavan) materiaalin sensuroimiseksi internetistä. Tällaista järjestelmää ei voida luoda ilmaiseksi, ja demokraattisessa yhteiskunnassa yleisölle on perusteltava, miksi rahaa johonkin hankkeeseen kaadetaan. Yhteiskuntakritiikin vaimentaminen julkisella rahalla ja perustuslain erikseen kieltämin sensorisin keinoin ei välttämättä ole kovin myyvä ajatus, minkä vuoksi keppihevoseksi on valittu lapsiporno. Sehän on yksiselitteisen paha asia. Mikä tahansa toimenpide on hyväksyttävä, jos kohteena on lapsiporno. Joka vastustaa mitä tahansa lapsipornon torjuntaan esitettyä toimenpidettä, on tietysti lapsipornon kannattaja.

Jotain samanlaista on "ihmiskaupassa". Millaisia mielekkäitä merkityksiä tällä sanalla on? Ihmiskauppaa on vaikkapa orjakauppa, mutta sitä ei nykyään länsimaissa juuri esiinny. Ihmiskauppaa on myös se, että Eurooppaan (varsinkin Britanniaan) muuttaneet vähän vauraammat afrikkalaisperheet tilaavat itselleen vanhasta kotimaasta lapsi- ja seksiorjia, mutta ei tästä erityisemmin keskustella. Keskusteluhan leimaisi afrikkalaisia. Lapsimorsiamien kauppaaminen islamilaisissa maissa voisi tulla kyseeseen, mutta siitä ei tietenkään pidä pukahtaa, koska kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, paitsi että islamilainen kulttuuri on maailman tasa-arvoisin.

Tavallaan ihmiskauppana voitaisiin pitää myös sitä, että espanjalaiset tomaattiviljelmät työllistävät laittomia siirtolaisia nälkäpalkalla ja surkeilla työehdoilla, mutta eipä kukaan ole vaatimassa tämänkään toiminnan kitkemistä. Päinvastoin, tomaatteja poimivat afrikkalaisethan ovat kullanarvoinen todiste siitä, miten kipeästi Eurooppa tarvitsee afrikkalaisia siirtolaisia. Nähdäkseni ihmiskaupasta puhuvat eniten seuraavat tahot seuraavissa yhteyksissä:

a) Feministit vaatiessaan seksin ostamisen kieltämistä.
b) Sinänsä järkevät mutta kieli keskellä suuta elävät poliitikot (kuten Kari Rajamäki) esittäessään laittoman maahanmuuton hillitsemistä.

Ryhmien a) ja b) motiivit ovat erilaisia, mutta molemmille "ihmiskauppa" on savuverho. Valtava enemmistö niin kotimaisista kuin rajan takaa tulevista prostituoiduista on vapaaehtoisesti alalle ryhtyneitä yksityisyrittäjiä. Heitä pakottaa prostituutioon korkeintaan rahapula, mutta tämä lienee työnteon keskeinen motiivi monilla muillakin kuin prostituoiduilla. Prostituutiobisneksen marginaaleissa varmasti tapahtuu kaikenlaista hämärää ja rikollista, mutta sama pätee vaikkapa etniseen ravintola-alaan, eikä kukaan tällaisten lieveilmiöiden perusteella vaadi kebabin ostamisen kieltämistä.

Feministit haluavat estää prostituution siitä yksinkertaisesta syystä, että heitä ärsyttää piparin (vaikka maksullisenkin) tarjonnan lisääntyminen. Samasta syystä venäläisten ja aasialaisten naisten maahantuonti jäytää heitä sanomattomalla tavalla, vaikka afrikkalaisten ja lähi-itäläisten miesten tuonnissa ei ole mitään vikaa. Heitä ärsyttää ajatus, että suomalainen mies voisi saada edes rahalla pimpsaa silloin, kun haluaa, koska feministin haavemaailmassa torttu on kiristyksen, nöyryytyksen ja kontrollin väline numero uuno.

Ihmiskauppapohdinta on pitkään ollut osa laittomasta (afrikkalaisperäisestä) siirtolaisuudesta käytyä keskustelua, mutta kuluneena kesänä ihmiskauppa on mainittu jopa Romaniasta tulleiden mustalaisten yhteydessä. Olisi mielenkiintoista tietää, millä konkreettisella tavalla esimerkiksi romanit ja ihmiskauppa voivat liittyä toisiinsa. Haluaako joku ostaa romanialaisen romanin? Mitä sellaisella tekee? Mikä on sellaisen markkina-arvo? Jos kukaan ei halua ostaa romania, miten romanilla voidaan tehdä kauppaa?

Minusta tuntuu, että Rajamäki ja eräät muut nostavat ihmiskaupan esille siksi, että pelko ihmiskaupasta, ts. laittomien siirtolaisten joutumisesta vääryyden uhriksi, on ainoa sallittu perustelu vaadittaessa tiukempaa maahantulokontrollia. Perusteluksi on jo kauan sitten lakannut kelpaamasta Euroopan oma etu. Se, että siirtolaisuus Lähi-Idästä ja Afrikasta on pahaksi Euroopalle.

Ellei maahanmuuttokriittinen poliitikko halua polttaa siltoja joka suuntaan ja saada polttomerkkiä "rasisti" otsaansa, hänenkin on kumarrettava kahta suvaitsevaisuusajattelun pyhää periaatetta:

1) Meillä ei ole periaatteellista oikeutta päättää, kuka tänne tulee.
2) Afrikkalaiset ja lähi-itäläiset tulijat ovat rikkaus Euroopalle.

Kun nämä lähtökohdat on hyväksytty, ainoa tapa edistää päämäärää, maahanmuuton rajoittamista, on löytää (tai keksiä) maahanmuutosta sellainen epäkohta, jonka syyt ovat jossain muualla kuin maahanmuuttajissa itsessään, ja jonka uhreja maahanmuuttajat itse ovat.


Takaisin