22.8.2007

Huippuosaamista, osa 3.

Alan vähän epäillä, että Kirkko ja Kaupunki -lehti sekä sen päätoimittaja Seppo Simola ovat olemassa ihan vain minun kiusakseni. Läpyskä osaa olla numerosta toiseen niin erinomaisen ärsyttävä, ettei sitä voi olla kommentoimatta. Uuden numeron kannessa on sensaatiomainen otsikko:

"Maahanmuuttaja valittiin johtajaksi. Tämä on Suomessa uutinen."

Menemättä vielä itse artikkeliin toteaisin, että maahanmuuttajan valinta johtajaksi on Suomessa uutinen vain, koska lehdet kuten Kirkko ja Kaupunki tekevät siitä uutisen. Edes se ei riitä, että minun on luettava lehdestä tällaisia "uutisia". Minun pitäisi vielä lisäksi tuntea syyllisyyttä siitä, että tämä on uutinen.

Siirryn jännittyneenä sivulle 8 nähdäkseni, millaisesta menestystarinasta on tällä kertaa kyse. Jahas... Ahmed Akar on valittu (moni)kulttuurikeskus Caisan johtajaksi.

Eipäs hihitellä siellä takarivissä.

En tiedä Ahmed Akarista juuri mitään. Hän on pitkän linjan työmyyrä Caisassa, ja minäkin olen saanut häneltä (yliopiston sähköpostilistan kautta) monenlaista tiedotetta, mm. kutsun "Pitäisikö islamofobia kriminalisoida" -seminaariin. Hän on varmasti mukava mies ja pätevin mahdollinen henkilö johtamaan monikulttuurikeskus Caisaa. Itse asiassa tervehdin ilolla sitä, että Caisan johtaja on Ahmed Akar eikä Johanna Maula. Maahanmuuttajien omissa jutuissa kun on yleensä edes joku tolkku, toisin kuin kotoperäisen monikulttuurifanaatikon vastaavissa.

En ole kuitenkaan aivan varma, kannattaako tällaisella menestystarinalla hehkuttaa. Jos Ahmed ja Ahmedin kaverit eivät olisi Suomessa, meillä ei olisi koko monikulttuurikeskus Caisaa, joten kyse on huippuosaamistarjonnasta, joka tavallaan itse generoi kysynnän. Mielestäni tämä on verrattavissa siihen, että marksilaiset feministilesbot perustavat, tai ainakin miehittävät, yliopistollisia naistutkimusohjelmia ja palkkaavat niihin asiantuntijoiksi marksilaisia feministilesboja. Viroissa istuvat marksilaiset feministilesbot eivät tällaisissa tapauksissa välttämättä todista sen enempää marksilaisten feministilesbojen pätevyydestä kuin yhteiskunnallisesta tarpeellisuudestakaan.

Ahmed on onnellinen:

"Haluan onnitella kulttuuriasiainkeskusta valinnastani, joka on taas yksi askel kohti monikulttuurisuutta!"

Tähän on harvinaisen vähän lisättävää. a) Monikulttuurisuus on tavoite, johon kannattaa pyrkiä. b) Monikulttuurisuutta lähestytään tehokkaimmin palkkaamalla maahanmuuttajia johtajiksi. c) Johtajaksi kannattaa valita maahanmuuttaja. Aivan kuin Ahmed itsekään ei uskoisi päässeensä virkaan ns. omilla ansioillaan.

"Itsensä [Ahmed] määrittelee maahanmuuttajaksi ja maailmankansalaiseksi, joka voisi asua missä vain."

Näin varmasti tekee suuri osa maahanmuuttajista. Mikä paneekin ihmettelemään, miksi suvaitsevaisen suomalaisen velvollisuus on määritellä heidät suomalaiseksi, ihan yhtä suomalaiseksi kuin kuka tahansa meistä.

Ahmed asuu ja viihtyy Ruoholahdessa. Siellä ei tuijoteta maahanmuuttajaa kuten aiemmassa kotikaupunginosassa Lauttasaaressa. Tästä saamme huteran mutta sujuvan aasinsillan tuoreeseen paikallisuutiseen Ruoholahdesta, tuosta sosiaalisen (= etnisen) sekoittamisen laboratoriosta, jossa upouusista kovan rahan asunnoistaan pitkää pankkilainaa lyhentävät suomalaisasukkaat ihmettelevät, miksi heidän asuinalueensa on täynnä Afrikan sarvesta muuttaneita turvapaikkaturisteja työperäisiä, jotka eivät maksa latin latia täysin vastaavista asunnoista. Kansanvalistusvelvoitteidensa kanssa ponnisteleva Hesari ei ole saanut tätä uutista mahtumaan sivuilleen, mutta ystävällinen lukija lähetti minulle Ruoholahden Sanomat -lehden (8/2007), joka kertoo eksoottisesta värinästä ja säpinästä paikallisen metroaseman kulmilla. Tarjoan jutun lähes kokonaisuudessaan:

RUOHOLAHDEN METRONSEUDUN TURVATTOMUUDESTA

Videovuokraamo Makuuni lopetti toimintansa Ruoholahden metroasemalla 31.3. tänä vuonna. Lehden tietoon tuli huhu, jonka mukaan lopettamispäätöksen suurimpana syynä oli aseman ja sen ympäristön rauhattomuus. Liikkeen nuori henkilöstö ei uskaltanut olla töissä myymälässä, varsinkaan iltaisin.

Huhu oli niin vakava, että siihen oli tartuttava. Lehti tapasi Makuunin Ruoholahdessa toimineen myymäläpäällikön, Sini Koskisen ja kysyi miten asia oikeasti oli. Sinille tuli vieläkin kyynel silmään hänen muistellessaan hankalimpia tilanteita metroasemalla. Kaikesta näki, että tyttö oli tosissaan kokenut traumaattisia hetkiä työpaikallaan.

Pelkoa aiheuttavat häiriköivät poikajengit, humalaiset ja huumetokkurassa liikkuvat.

Eniten Siniä kauhistutti 10-20 teinipojan monikulttuurinen joukko, joka terrorisoi Makuunin tyttöjä. Nuorimmat heistä olivat vähän toisella kymmenellä, vanhimmat kahdenkymmenen korvilla. Tyttöjä oli uhkailtu, heitelty kivillä, roskilla ja lasipulloilla, jotka särkyivät heitettäessä. Tyttöjen pelko oli todellista ja siksi asiaan oli suhtauduttava vakavasti.

Myös K-marketin henkilökunta ajoittain peloissaan

Kauppias Harry Cronström vahvistaa, että ajoittain samankaltainen poikajoukko on pelotellut myös marketin kassahenkilöitä. Harry tosin sanoo itse puuttuneensa asiaan ja hän on saanut puhumalla joukon rauhoittumaan. Makuunin tytöillä ei tukihenkilöä ollut.

Asiaan on puututtava - lehti yrittää selvittää miten

Tilanne on sietämätön. Jos metroasemalla työskentelevät kokevat ympäristön uhkaavaksi, on monella aseman palveluja käyttävällä varmasti samoja tuntemuksia. Mielenkiintoista on, että alueellamme tapahtuu hyvin vähän varsinaisia rikoksia, jotka tulevat poliisin tietoon. Tästä syystä viranomaiset pitävät Ruoholahtea hyvinkin turvallisena alueena. Tilastojen takaa löytyy ilmeisesti kuitenkin ihan aiheellista pelon tunnetta.

"Aiheellista pelon tunnetta"? Hyi hyi. Järjestäpä, Ahmed, seminaari otsikolla "Pitäisikö poikajoukkofobia kriminalisoida".

Kuljin jossain vaiheessa usein töihin polkupyörällä Ruoholahden läpi, eikä tämä uutinen ole noiden kokemusten valossa kovinkaan yllättävä. Kadulla maleksii säkkiin pukeutuneita naisia ja meluisia, aggressiivisen oloisia poikajoukkoja. Ymmärrän oikein hyvin, ettei maahanmuuttajia tuijoteta Ruoholahdessa. Ihmiset varovat visusti katsomasta heitä ainakaan silmiin, etteivät he haista katseessa loukkausta ja tule peräämään rispektiä.

Lukijat lähettävät minulle silloin tällöin vastaavia kuvauksia Helsingin eri osista. "Monikulttuuriset" jengit terrorisoivat kauppoja, kioskeja, kirjastoja ja satunnaisia vastaantulijoita ilman mitään järjellistä syytä tai tavoitetta. Tuttu pornokaupan pitäjä kertoi joutuneensa jossain vaiheessa hätistelemään voimatoimin liikkeestään kuolaavia mutta maksuhaluttomia somalimiehiä. Huumehörhöjä ja juoppoja, vaikka ikäviä ovatkin, on helppo ymmärtää, koska he ovat edesvastuuttomassa tilassa. "Monikulttuuriset" "nuorukaiset" sen sijaan ovat selvin päin ja täysissä järjissään ja tuntuvat tekevän pahaa pelkästä pahan tekemisen ilosta.

Tällainen arkipäivän turvattomuus ja siitä seuraava lihasjännitys ovat luultavasti suurin syy siihen, että kantaväestö alkaa vähitellen muuttaa pois rikastuneista kaupunginosista. Häirintä ja huutelu ovat hiljaista väkivaltaa: ne eivät päädy uutisotsikoihin, yhtäältä siksi, että tämänkaltainen todellisuus ei ole sopusoinnussa vallitsevan ideologian kanssa, ja toisaalta siksi, että näihin tapauksiin ei yleensä liity suoranaista rikollisuutta. Missään ei ole kielletty aggressiivista mesoamista ja ohikulkijoille vittuilua. Kuitenkin ne voivat tehdä elämästä sietämätöntä.

Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu "ongelma-alueelle".

Tästä tulikin mieleeni, että voisin ryhtyä julkaisemaan monikulttuurikokemuksianne omilta asuinalueiltanne, kouluistanne tai työpaikoiltanne. Dokumentoimattomina niillä ei tietenkään ole uutisen kaltaista todistusarvoa, mutta minusta ja varmasti monesta lukijastakin olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea mediapimennon takana tapahtuu. Julkaisen raporttejanne luonnollisesti nimettöminä ja vain, jos annatte siihen erikseen luvan. Sähköpostiosoitteenihan oli jussi@halla-aho.com.


Takaisin