25.2.2012

Homoseksuaalisuus suojeluperusteena

Vapaa liikkuvuus -verkoston sivuilla julkaistiin 16.2.2012 tiedote otsikolla "Maahanmuuttovirasto jälleen käännyttämässä paperitonta vainottua homoa".

Tiedotteessa kerrotaan zimbabwelaisesta homosta, muutetulta nimeltään "Farai". "Farai" on hakenut Suomesta turvapaikkaa jo kolme kertaa. Maahanmuuttovirasto on tehnyt viimeiseen hakemukseen liittyen kielteisen ratkaisun kesäkuussa 2011, ja Farai odottaa nyt Espoon poliisilaitoksella palautusta kotimaahansa. Tiedotteen mukaan ...

... Farai on anonut kansainvälistä suojelua, koska hänen homoseksuaalisuutensa on paljastunut Zimbabwen viranomaisille. Viranomaiset ovat etsineet häntä sekä painostaneet hänen sukulaisiaan.

[...]

Farain arvion mukaan hän joutuisi käännytyksen tapahtuessa kotimaassaan vankilaan tai kidutuksen uhriksi, koska homoseksuaalisuus on Zimbabwessa rikos.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto otti tapauksen esille ensin eduskunnan kyselytunnilla ja sitten blogissaan. Sekä Vapaa liikkuvuus että Alanko-Kahiluoto korostavat, että monessa Afrikan maassa homoseksuaalisuudesta voi saada ankaran rangaistuksen, jopa kuolemantuomion.

Voidaan tietysti kysyä, millä tavoin on relevanttia se, mitä "monessa" Afrikan maassa tapahtuu. Olennaista "Farain" tapauksessa on kai se, mitä Zimbabwessa tapahtuu. Eihän häntä muualle olla palauttamassa. Aiempaan aihetta käsitelleeseen kirjoitukseeni laatimastani taulukosta käy kyllä ilmi, että homoilu on laitonta Zimbabwessa, mutta rangaistuskäytännöstä ei tunnu olevan tietoa saatavissa. Sikäläisen homo- ja lesboverkosto GALZin ("Gays and Lesbians of Zimbabwe") sivuilla kerrotaan maan oloista näin [käännös meidän]:

Zimbabwe ei ole homolle tai lesbolle huonoin paikka maailmassa, vaikkakin presidentti, valtion viranomaiset ja kirkon johtajat lietsovat hysteerisen homofobian ilmapiiriä. Kuitenkin suvaitsevaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan lisääntyy, etenkin nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. [...] Lesbot ja homot kohtaavat pitkälti samoja vaikeuksia kuin väestö kokonaisuudessaan: sorto, sananvapauden puuttuminen, pelko valtiota kohtaan, kasvavaan köyhyyteen liittyvä hyperinflaatio ja rapistuva terveydenhuolto maassa, jonka HIV/AIDS-tilanne on yksi pahimmista maailmassa.

Jos tämä on zimbabwelaisten homojen näkemys tilanteestaan, ja kun otetaan huomioon, että GALZ harjoittaa avointa julkaisutoimintaa, ja että sillä on toimitilat Hararen keskustassa (yhteystiedot löytyvät sivuilta), ja että sen aktiivit esiintyvät sivuilla omilla kasvoillaan, miten uskottavaa ja todennäköistä on, että zimbabwelaiset viranomaiset innostuisivat toisella puolella maapalloa majailevasta Faraista tai ryhtyisivät vainoamaan tämän sukulaisia?

Ai niin, eihän siitä vainosta mitään muuta näyttöä ollutkaan kuin turvapaikkaa hakevan Farain oma sana. Maahanmuuttoviraston, tai minkään muunkaan tahon, näkemystä eivät Vapaa liikkuvuus tai kansanedustaja Alanko-Kahiluoto ole kysyneet. Kuten ei ole kysynyt Hesarikaan, joka omassa jutussaan lähinnä toisti Vapaan liikkuvuuden tiedotteen sisällön.

"Farain" nimen muuttaminen tiedotteessa on jokseenkin turhaa, koska vasta vuosi sitten hän esiintyi julkisuudessa samalla asialla mutta omalla nimellään. 13.2.2011 Hufvudstadsbladet julkaisi laajan haastattelun Dumisani Sibandasta, joka saapui Suomeen vuonna 2002 opiskelemaan. Suoraa linkkiä juttuun ei ole, mutta osittainen suomennos löytyy Hommaforumilta:

"Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen halusin jatkaa opintoja Euroopassa. Suomessa opiskelu oli ilmaista ja ajattelin kustantavani ruuan ja vuokran työnteolla."

Opiskeltuaan Suomessa kaksi vuotta Dumisani haki turvapaikkaa. Äkkinäisempi kysyisi "miksi", hänellähän oli oleskelulupa.

"Ajattelin, että olisi parempi saada turvapaikka kuin olla Suomessa opiskelijana. Tavoite oli saada työtä Nokialta tai jostain suuresta IT-yrityksestä."

Selvä.

"Kielteisen päätöksen jälkeen häntä ei kiinnostanut edes valittaa tuomiosta. Sen sijaan hän meni maan alle."

Kuinkas muutenkaan.

Höblän jutun mukaan Dumisani saatiin jo palautettua Hararen lentokentälle asti, mutta siellä hän väitti viranomaisille olevansa kotoisin Sveitsistä, jolloin hänet oli pakko palauttaa Suomeen. Tämän jälkeen hän ilmeisesti haki ainakin kertaalleen turvapaikkaa ja odottaa siis tällä hetkellä karkotusta Espoossa.

"Miksi minun olisi pitänyt tehdä asiat helpommiksi niille, jotka lähettävät minut pois?"

Seta ry, Amnesty International ja Vapaa liikkuvuus heräsivät puolustamaan Dumisania:

Vapaa liikkuvuus -verkoston mukaan zimbabwelainen on vainon pelossa oleskellut Suomessa paperittomana yli seitsemän vuotta.

Oikeastaan Dumisani on oleskellut Suomessa paperittomana yli seitsemän vuotta siksi, että a) hän meni hakemaan turvapaikkaa, vaikka hänellä jo oli oleskelulupa ja b) hän painui kielteisen päätöksen jälkeen maan alle, koska häntä ei kiinnostanut valittaa Maahanmuuttoviraston kielteisestä päätöksestä.

Vihreä Lanka tiesi 22.2.2011 kertoa, että ...

... zimbabwelainen homomies käännytetään – kotona odottaa vankila

Ja tämän melko rankan ennusteen lähteenä oli ... kukapa muukaan kuin zimbabwelainen homomies itse:

Farain arvion mukaan häntä odottaisi Zimbabwessa vankilatuomio tai viranomaisten vaino, sillä homoseksuaalisuus on kielletty laissa.

Saman päivän Turun Sanomat kertoo, ettei Dumisania ainoastaan uhkaa vaino vaan hän peräti on vainottu.:

Maahanmuuttovirasto ei ole haastatellut Faraita kertaakaan vaan syyttää tätä turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöstä.

Tämän täysin älyttömän syytöksen lähteenä lienee hakija itse, eikä Maahanmuuttovirastolta tietenkään ole kysytty mitään. Jokainen turvapaikanhakija haastatellaan. Päätökset, niin kielteiset kuin myönteiset, perustuvat lähinnä haastattelussa esiin tulleisiin seikkoihin. Jopa muutaman vuoden takaiset romanialaiset ja bulgarialaiset turvapaikkaturistit haastateltiin viimeistä myöten.

Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta 24.2. astetta asiallisemman jutun. Tosin siinäkin korostetaan sitä, että monissa muissa Afrikan (ja Lähi-Idän!) maissa homoseksuaalisuudesta voi saada ankaran tuomion. Kuten aiemmin huomautin, Dumisania ei tiettävästi olla palauttamassa mihinkään muualle kuin Zimbabween, jonka tilanteesta kts. ylempänä.

Sivuuttakaamme tässä vaiheessa Dumisanin sekava ja oman edun vastainen toiminta sekä heikkotasoinen journalistinen ote ja keskittykäämme itse asiaan, homoseksuaalisuuteen turvapaikkaperusteena. Vaikka periaatteen tasolla on helppo yhtyä siihen näkemykseen, että homoseksuaalisuuden kaltaisesta, henkilöön liittyvästä syystä kärsitty vaino on pätevä peruste suojelun tarjoamiselle, asiassa on ainakin kolme keskeistä ongelmaa:

1) Suojeluntarpeen todentaminen

Homoseksuaalisuus ei näy ulospäin, ainakaan useimmiten. Asian kääntöpuoli on se, että kuka tahansa voi sanoa olevansa homo. Jos homous sinänsä, ilman konkreettista näyttöä juuri kyseiseen homoon kohdistuvasta vainosta, riittää oleskeluluvan myöntämisperusteeksi, on selvää, että jokainen samasta maasta saapuva turvapaikanhakija ilmoittautuu homoksi. Miksi vedota esim. hankalasti toteennäytettävään poliittiseen vainoon, jos homoksi julistautuminen on turvapaikka-automaatti.

Tässä kohdassa joku älähtää, että onpa törkeää kyynisyyttä. Älähdys kuitenkin pitää sisällään jommankumman seuraavista oletuksista: a) afrikkalainen on liian jalo edistääkseen omaa etuaan valehtelemalla (= yli-ihminen), b) afrikkalainen on liian tyhmä edistääkseen omaa etuaan valehtelemalla (= ali-ihminen). Suomeen tai muualle Eurooppaan saapuvan afrikkalaisen tavoitteena on saada oleskelulupa. Kuten kaikenväriset ihmiset, myös afrikkalainen vetää siitä narusta, josta vetämällä hän olettaa parhaiten saavuttavansa tavoitteensa.

2) Ketkä kaikki ovat oikeutettuja suojeluun?

Kun kaakkois-Euroopan romanit sahasivat turvapaikkarallia muutamia vuosia sitten, edistykselliset piirit kauhistelivat sitä, ettei sadoista hakijoista yksikään saanut oleskelulupaa. Tämä kuitenkin johtui siitä, että kaikilla sadoilla hakijoilla oli hakemukselleen yksi ja sama peruste: he ovat romaneja, ja romaneja vainotaan kotimaassa. Vaikka väite epäilemättä oli tosi, oleskeluluvan myöntäminen yhdelle olisi merkinnyt, että se olisi pitänyt myöntää kaikille, koska kaikilla oli sama peruste.

Jos Dumisanille myönnettäisiin turvapaikka siksi, että hän on homo ja homoilla on kurjaa Zimbabwessa, turvapaikka pitäisi myöntää kaikille zimbabwelaisille homoille. Vaikka unohdettaisiin kohdassa 1) esiinnostetut valehomot, on selvää, ettei Afrikan homo-ongelmaa (tai homofobiaongelmaa) voida ratkaista siirtämällä kaikki afrikkalaiset homot Eurooppaan.

Pikemminkin voitaisiin ajatella, että lainsäädännön liberalisointi esim. homouden osalta asetettaisiin kehitysyhteistyön ennakkoehdoksi. Ulkoministeriön sivujen mukaan Suomen "pitkäaikaisia kumppanimaita" Afrikassa ovat tällä hetkellä Etiopia, Kenia, Mosambik, Sambia ja Tansania. Kaikissa näissä maissa homoseksuaalisuus on rikos. Etiopiassa rangaistus on kolme vuotta vankeutta, Mosambikissa kolme vuotta "uudelleenkoulutusta" työleirillä, Keniassa, Sambiassa ja Tansaniassa 14 vuotta vankeutta.

Voisivatko Seta, Vapaa liikkuvuus ja Amnesty International olla yhteydessä vaikkapa ulkoministeriöön ja kehottaa sitä viemään rahasäkkien ohella aiheeseen liittyviä terveisiä kumppanimaille? Vai olisiko asiasta huomauttaminen sittenkin inhaa päsmäröintiä, uuskolonialismia ja epäsensitiivisyyttä?

3) Suojeluntarpeen jatkuminen

Koska homous, kuten sanottua, ei näy päälle päin, kuka tahansa voi väittää olevansa homo. Entäpä jos käykin niin, että homouden perusteella turvapaikan saanut henkilö myöhemmin "eheytyisi" heteroksi? Menisi naimisiin suomalaisen naisen kanssa? Hankkisi vaimon vanhasta kotimaastaan ja hakisi perheenyhdistämistä? Pitäisikö hänen oleskelulupansa peruuttaa muuttuneiden olosuhteiden vuoksi? Eihän mikään laki kiellä ketään vaihtamasta sukupuolista orientaatiotaan. Ja merkitsisihän suomalainen emäntä sitä, että entisellä homolla olisi vanhojen perusteiden lisäksi "pysyvät siteet" Suomeen.

Ajattelemisen aihetta antaa kuuden vuoden takainen, kovin tutulta kuulostava tarina Britanniasta. Gabriel Vengesai saapui maahan Zimbabwesta turvapaikanhakijana vuonna 1996. Hänellä oli karmea tarina kerrottavanaan. Hän oli homo ja pakeni kotimaastaan, jossa homous oli laitonta. Jos hänet palautettaisiin Zimbabween, häntä odottaisi epäinhimillinen ja nöyryyttävä kohtelu.

Kesäkuussa 2006 45-vuotias Vengesai, kotimaassaan vainottu homoseksuaali, tuomittiin 13 vuoden vankeusrangaistukseen 17-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Tekohetkellä hän oli vapaana takuita vastaan. Hän oli nimittäin syytteessä seksin harrastamisesta 14-vuotiaan tytön kanssa. Vengesai oli jo maahan tullessaan HIV-positiivinen.

Oikeusjuttu toi esiin sen, etteivät maahanmuuttoviranomaiset tarkistaneet homoksi tekeytyneiden taustoja juuri millään tavalla. Huomaamatta oli jäänyt mm. se, että jo Britanniaan saapuessaan Vengesailla oli Zimbabwessa pitkäaikainen tyttöystävä ja tämän kanssa kolme lasta. Oltuaan Britanniassa alle puoli vuotta hän oli ehtinyt mennä naimisiin brittinaisen kanssa. Kyse oli kaikesta päätellen lumeavioliitosta, mutta turvapaikkaan "muuttuneet olosuhteet" eivät vaikuttaneet. Tutkiva journalismi paljasti, että Vengesailla oli ollut tämän lisäksi useita tyttöystäviä sekä - raiskaussyytöksiin saakka - enemmän tai vähemmän vakituinen heterosuhde zimbabwelaistaustaisen naisen kanssa.

Tieto siitä, että Vengesai oli "homo", tuli järkytyksenä paitsi hänen lukuisille tyttöystävilleen myös muille tutuille.

Ei ole kirkossa kuulutettu, että Vengesaista päästäisiin eroon vankeustuomion jälkeenkään. Daily Mailin artikkelissa siteerattu maahanmuuttoviranomainen:

"Hänen tapaustaan harkitaan, mutta meidän pitää varmistua siitä, ettei karkottaminen riko hänen ihmisoikeuksiaan."

En tietenkään väitä, että Dumisani Sibanda toimisi kuten Gabriel Vengesai. En edes väitä, että hän ei olisi homo. Vengesain tapaus kuitenkin tuo osuvasti esiin niitä ongelmia, jotka liittyvät homoseksuaalisuuden tunnustamiseen suojeluperusteeksi. Varsinkin silloin, kun väitteet vainosta eivät perustu mihinkään muuhun kuin turvapaikanhakijan omaan kertomukseen.


Takaisin