21.4.2006

Hetero- ja muista oletuksista

Yliopistolehti, jota ei tule sekoittaa Ylioppilaslehteen, oli aikanaan kivan näköinen, puolikuiva, puolitieteellinen lehti, jonka hyvällä suomella kirjoitetut jutut kertoivat, mitä yliopistossa tehdään. Se on edelleen kivan näköinen, mutta nykyisen päätoimittajan Marja Pembertonin kaudella siitä on tullut yhtä ahdistava ja tylsä kuin Ylioppilaslehdestä. Yliopistolehden kaikki numerot sisältävät kitinää heteronormatiivisuudesta, homojen, muslimien ja mustien sietämättömistä oloista (lähinnä Suurissa Saatanoissa eli Suomessa ja Yhdysvalloissa) sekä n. 20 vuotta sitten tuoreutensa menettänyttä irvailua amerikkalaisten sivistymättömyydestä. Erityisesti Yliopistolehden hampaissa ovat olleet Yhdysvaltain toimeenpanemat 60 vuosittaista teloitusta (joiden rinnalla Kiinan 1700 vuosittaista stadionteloitusta kalpenevat) sekä amerikkalainen fundamentalistikristillisyys, joka mm. (hui hui) vastustaa aborttia. Sen rinnalla kalpenee fundamentalisti-islam, joka sentään tyytyy vaatimaan päiden katkaisua vääräuskoisilta.

Uudessa numerossa Mila Engelberg kirjoittaa yhteiskuntaamme riivaavasta ja homoja traumatisoivasta hetero-oletuksesta. Työpaikkojen kahvitauoilla mm. "puhutaan eri sukupuolta, mutta ei samaa sukupuolta olevien suhteista". Tutkija Jukka Lehtonen sanoo, että "taukotilan ainoaksi julisteeksi ei ole pakko valita heteroromanttista kuvaa". Hetero-oletukset realisoituvat myös siten, että "uuden työntekijän yksityiselämästä kysellään, oletko naimisissa ja onko sinulla lapsia".

Nykyisessä queer- ja genderdiskurssissa on aksiooma, että kaikissa viesteissä (sanomiset, tekemiset, sanomatta ja tekemättä jättämiset) on inherenttejä merkityksiä, jotka ovat riippumattomia lähettäjän intentiosta ja vastaanottajan tulkinnasta. Jos tämä kuulostaa lukijasta hölmöltä, hänen ei tule olla huolissaan. Se onkin hölmöä. Hetero-oletus, eli suomeksi satunnaisen vastaantulijan olettaminen heteroksi kunnes toisin ilmenee, ei kumpua siitä, että olettajalla olisi jotain homoja vastaan. Se kumpuaa siitä tosiasiasta, että n. 95 prosenttia väestöstä on heteroita. Satunnainen vastaantulija on suurella todennäköisyydellä hetero, ja milloin viestin lähettäjä (esim. mainostaja) joutuu inkorporoimaan viestiinsä seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä elementtejä, hän lähtee hetero-oletuksesta saadakseen mahdollisimman suuren osan viestinsä vastaanottajista samaistumaan viestin sisältöön. Hän ei pyri uusintamaan heteronormatiivisia paradigmoja.

Viime vuoden äitienpäivänä joku lesbotutkija toi julki närkästyksensä siitä, että äitienpäiväkrääsää tyrkyttävien yrittäjien mainoksissa oli järjestäen heteroperheitä. Lesbotutkijamme mukaan "mainoksessa voisi aivan yhtä hyvin olla esim. lesboperhe". Tässä hän oli perusteellisen väärässä. Hän oli väärässä, koska hänen käsityksensä siitä, miten maailma toimii, oli monomaanikoille tyypilliseen tapaan vääristynyt. Hänelle inhimillinen kommunikaatio on sitä, että kaikki viestit primäärisesti joko uusintavat tai murtavat (heteronormatiivista) paradigmaa. Normaali ihminen ei tietenkään ajattele näin. Suurin osa heteroista ajattelee omaa heterouttaan tai homojen homoutta paljon vähemmän kuin lesbotutkija omasta vinkkelistään kuvittelee. Itse asiassa suurin osa heteroista ei ajattele seksuaalisia orientaatioita ollenkaan.

Sama koskee mainostajaa. Mainosala ei postgöbbelsiläisessä Euroopassa ole yhteiskunnallisia tehtäviä hoitava instanssi vaan bisnessektori, jonka tehtävänä on saada tavaroita myydyksi. Mainosmiehet korjatkoot, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni homma menee suurin piirtein seuraavasti: Koska Suomi on pieni maa, kaikki viiteryhmät, joihin väestö jakautuu (duunari versus johtaja, amispelle versus lukiopelle, sivari versus varusmies), ovat aika pieniä, eikä jokaiselle kannata tehdä erillistä mainoskampanjaa. Mainostaja valitsee mainokseensa sellaisia elementtejä, joihin mahdollisimman suuri osa koko väestöstä voi samaistua. Kaikkien viiteryhmien yhteinen nimittäjä on se, että 95 prosenttia niiden sisällöstä koostuu heteroista, jotka viettävät suuren osan elämästään heterosuhteessa tai ainakin pyrkivät sellaiseen. Lapsiperheistä 99,8 prosenttia sisältää heteroparin, yksinäisen naisen tai yksinäisen miehen. Jos oletetaan karkeasti, että 10 prosenttia mainokseen samaistuneista saa herätteen lähteä ostamaan mainostettua tuotetta, sadalle lapsiperheelle suunnattu heteronormatiivinen äitienpäivälahjamainos poikii vajaat 10 ostotapahtumaa. Jos mainoksessa esiintyy lesboperhe, siihen voi samaistua se 0,2 prosenttia lapsiperheistä, joissa on kaksi äitiä. Jos näistä perheistä se samainen 10 prosenttia innostuu mainoksesta, 100 lapsiperhettä tavoittava, paradigmoja murtava mainos synnyttää laskennallisesti 0,02 ostotapahtumaa. Laatiessaan mainoksen kuvamaailmaa mainostaja miettii sitä, haluaako hän tuotteelleen 10 vai 0,02 ostotapahtumaa.

Tarkoista luvuista voi joku tietää enemmän kuin minä, mutta idea on käsittääkseni oikea. Mainokset heijastavat hetero-oletusta, koska 95 prosenttia väestöstä (ja melkein 100 prosenttia lapsiperheistä) koostuu heteroista, ja koska mainostaja haluaa saada tuotteitaan kaupaksi. Jos homoja ja lesboja olisi puolet väestöstä, homo-oletus ja hetero-oletus olisivat yhtä tavallisia mainoksissa. Lesbotutkijamme on luonnollisesti sitä mieltä, että hetero-oletus itsessään johtaa siihen, että homoja (ainakin julkisellaisia) on niin vähän, mutta evolutiivisesti tämä on naurettava ajatus. Jos homoja olisi luonnostaan merkittävä prosentti väestöstä, jokainen sukupolvi olisi edellistä pienempi ja ihmiset (ensimmäisinä homot) kuolisivat sukupuuttoon.

Äitienpäiväsuklaamainoksen perhe ei voi olla "aivan yhtä hyvin" lesboperhe, koska lesbopariskunnat muodostavat muutaman promillen kaikista lapsiperheistä. Lesbotutkijamme, useimpien queer-asiantuntijoiden tavoin, sekoittaa moraalis-biologisen ja tilastollisen "normaaliuden". Homous on moraalisesti ja biologisesti "normaalia", koska se ei vahingoita ketään ja koska sitä on aina ollut. Tämä ei kuitenkaan tee siitä tilastollisesti "normaalia". Tilastollisesti homous on epänormaalia. Vastaavasti vasenkätisyys on "normaalia" biologisesti ja moraalisesti mutta ei tilastollisesti. Siksi yhteiskunnassamme vallitsee oikeakätisyysoletus, joka realisoituu esim. siinä, että vasenkätisten kitaroiden valikoima Musiikki-Fazerin hyllyssä on pienempi. Tilastollinen normaalius on se, mikä säätelee äitienpäivämainosten ja työpaikkojen kahvihuonejulisteiden sisällön. Jotta mahdollisimman moni ostaisi, ja jotta mahdollisimman harva tuntisi olonsa vaivautuneeksi.

Palaan taas mielessäni Ukrainaan. Ukrainassa vallitsee vahva ukrainalaisoletus. Kiovassa vallitsee erikseen kiovalaisoletus. Oletukset johtuvat opituista todennäköisyyksistä: Suurin osa Ukrainassa olevista ihmisistä on ukrainalaisia, ja suurin osa Kiovassa olevista ihmisistä on kiovalaisia. Koska genotyyppini ei eroa sikäläisestä, kohtaamani satunnaiset ihmiset puhuivat minulle ukrainaa ja venäjää ja kyselivät reittejä erilaisiin paikkoihin. Oletus oli minun kohdallani väärä mutta yleisesti ottaen pätevä, koska useimpien satunnaisten valkoihoisten vastaantulijoiden kohdalla se oli oikea. En koskaan kokenut, että identiteettiäni suomalaisena loukattiin, kun minut oletettiin ukrainalaiseksi. Siksi minun on vaikea käsittää, miksi homoja häiritsee opittuihin todennäköisyyksiin ja markkinatalouden lakeihin perustuva hetero-oletus. Jos homot haluavat tulla tunnistetuiksi, he voivat kirjoittaa otsaansa "HOMO".


Takaisin