14.12.2008: Perusteellisempi keskustelu siirtynyt Homma-forumille.

Adressi ulkomaalaislaista


Pääsivu Viestit 111626-111650

Nimi : gg
  
Viesti : ^ Jubakin huomannut nykykehityksen
  
  21. tammikuuta 2009 11:30:17

Nimi : Paul R
  
Viesti : Puolueen äänitorven toimittajien mielipiteet kuulostavat lähinnä keskenkasvuisten kitinältä.

Koulunpenkiltä penaaliksi käymättä elävän elämän kautta. Ylös ja ulos kuutiosta.

Kuvittelevatko he, että ongelmat vähenevät vai lisääntyvät tulevaisuudessa?

Ehkä ne vähenevät, jahka kaikki sulkevat silmänsä ja ihailevat kritiikittä sateenkaaren kaikkia värejä ja paletin ihania vivahteita.
  
  21. tammikuuta 2009 11:37:34

Nimi : Leopold
  
Viesti : Jos jollakulla on hirveästi ylimääräistä aikaa tai muuten vain kauhean tylsää, tai jos joku haluaa olla avuksi, niin haluaisin listaa kaikista Halla-ahon kirjoituksista joissa sivutaan ammattikorkeakouluja ja etenkin niiden rahoitusta. Asiaan kuuluvat linkit myös muualle internetiin kelpaavat! Ammattikorkeakoulujen rahoitus ja ylipäätään hallinto on alkanut viime aikoina herättää minussa suuria epäilyjä.
  
  21. tammikuuta 2009 11:55:08

Nimi : vellihousu
Kotisivu : Rasistien äänitorvi
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Viestiketjusta on poistettu kommentteja
Taina Ahtela | 21.01.2009 11:40
Hei, viestiketjusta on poistettu asiattomia kommentteja ja kommentointi on suljettu.
huomauta kommentista "

Taisi olla vihreiden muslimipilakuvajupakka, ööh eiku juutalaispilakuvajupakka käänteentekevä vaihde vihreiden avoimesti suvaitsemattomalle linjalle. Natsikortti on heilunut tämän tästä, nyt sitä heilutellaan jo juutalaisille.

Matti Vanhasen julkista pilakuva-anteeksipyyntöä odotellessa....

niin ja odottelen samalla, vihreiden kiireesti allekirjoittavan tämän rasisminvastaisen julistuksen, jota Stefan jokinpäivä sitten peräsi.. Alkaa olla niin huolestuttavaa toi touhu...
  
  21. tammikuuta 2009 12:01:11

Nimi : qwerty
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Opetuslautakunnan jäsenenä, Jussi pääseekin aitiopaikalle pähkäilemään opettajatilannetta.

HS: Helsingissä yhä kova pula erityisopettajista

https://www.erekryhelsinki.fi/OpenJobs.asp

On omista kouluajoista jo aikaa, mutta piti kuikuilla millaisia tehtävänkuvauksia näissä on.

- Erityisluokanopettaja, Hiidenkiven peruskoulu

Tehtävän kuvaus: Monimuotoluokka. (???)

Sama on melko monessa muussakin. Miksiköhän hakijoista on pulaa?

162 avointa paikkaa. Itä ei mitenkään törkeän yliedustettuna, mutta pikasilmäyksellä hyvä osa kuitenkin. Myllypurossa näkyisi olevan yläasteen reksin mesta avoinna. Miksei ala-asteen? Hyvä oivallus tuolta yläasteen reksiltä luikkia mäkeen, juuri ennenkuin ala-asteen kauhukakarat pääsevät hänen alaisuuteensa. Tai sitten on vain jäänyt eläkkeelle. En ala selvittämään.
  
  21. tammikuuta 2009 13:10:36

Nimi : Ode
Kotisivu : http://oodi71@hotmail.com
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Tässä ote jokin aika sitten postaamastani kommentista, joka on uudestaan ajankohtainen viimeaikaisista sarjakuvista johtuen:

'...Eero Kuparinen toteaa kirjassaan 'Antisemitismin musta kirja' (s.342-343) näin: 'Wienissä toimivan European Monitoring Centre on Racism & Xenophobia (EUMC) vuonna 2005 julkistama laajempi antisemitismin määritelmä... [sanoo antisemitismiä olevan, että] ...oman aikamme Israelin politiikan rinnastamisen natsien politiikkaan...'

Voiko sen selvemmin sanoa..?

-ode-
  
  21. tammikuuta 2009 13:18:10

Nimi : Risu
  
Viesti : "Antisemitismi" on leimakirves, tehokkaampi ja poliittisesti relevantimpi kuin "rasismi", sillä antisemitismillä lyödään hiljaiseksi moni Israelin arvostelija. Miettikää sitä kun islamkammossanne puolustatte Israelia "länsimaisena demokratiana".
  
  21. tammikuuta 2009 13:41:46

Nimi : Leopold
  
Viesti : Minua ihmetyttää Israelin ja Palestiinan kiistan suhteen molempien osapuolten kannattajien mustavalkoisuus. Lienee itsestäänselvää että tilanteeseen ovat syyllisiä molemmat. Sillä sen sijaan ei ole mitään väliä kumpi on ENEMMÄN tai kumpi VÄHEMMÄN syyllinen. Täällä usein puolustetaan Israelia aivan yhtä sinisilmäisesti kuin miten eräät toiset tahot puolustavat palestiinalaisia.

Molempien puolten toiminta on kuitenkin heidän omista lähtökohdistaan katsottuna perusteltua, ja jo siitä voidaan päätellä että ongelmaa ylläpitävät molemmat osapuolet.
  
  21. tammikuuta 2009 13:48:37

Nimi : Hammer
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Minua ihmetyttää Israelin ja Palestiinan kiistan suhteen molempien osapuolten kannattajien mustavalkoisuus. Lienee itsestäänselvää että tilanteeseen ovat syyllisiä molemmat. Sillä sen sijaan ei ole mitään väliä kumpi on ENEMMÄN tai kumpi VÄHEMMÄN syyllinen. Täällä usein puolustetaan Israelia aivan yhtä sinisilmäisesti kuin miten eräät toiset tahot puolustavat palestiinalaisia."

Tämä taas on tyypillinen tekotasapuolinen kannanotto, jossa asiaa lähestytään syyllisyyden kannalta.

Olen itse konfliktissa Israelin "puolella" eli pidän Israelin olemassaoloa itsenäisenä juutalaisvaltiona oikeutettuna.

Kolme kysymystä:

1) Onko Israelilla olemassaolon oikeutta?
2) Jos on, mitkä ovat sen rajat?
3) Miten palestiinalaisten kysymys pitäisi hoitaa?

Jos minulta kysytään, vastaukset ovat järjestyksessä:

1) Kyllä
2) Rajat neuvotellaan osapuolten välillä erikseen.
3) Palestiinalaisille joko oma valtio tai sitten yhteiselo Jordanian ja Egyptin kanssa.

Palestiinalaiset eivät koskaan ole päässeet ensimmäisen kysymyksen yli, joten kaksi jälkimmäistä ovat merkityksettömiä.

Oma käsitykseni hyvästä ratkaisusta ei myöskään ole erityisen realistinen lähitulevaisuudessa.

Tämänhetkinen kansainvälisen yhteisön tahto on kaksi valtiota eli Israel ja Palestiinalaisvaltio.

Yksi sovun este ns. paluuoikeus eli Israelin alueelta paenneiden palestiinalaisten kohtalo. Mielestäni paluuoikeus ei ole mielekäs ratkaisu, mutta jonkinlainen korvaus paenneille voisi hyvin ollakin.
  
  21. tammikuuta 2009 14:04:43

Nimi : JP
  
Viesti : Lukekeaapa Karjalaisen politiikan ja taloustoimituksen esimiehen Heikki Arpin 21.12 kolumni. Ohhoh. Teksti on kuin suoraan Jussilta, jopa sanakäänteet ovat niin tuttuja , että Arppi varmasti viihtyy näilläkin sivuilla. Homma ja nousu ja niin edelleen.
  
  21. tammikuuta 2009 14:05:02

Nimi : saint
  
Viesti :
Ruukinmatruunakin ruotii "Halla-aho"-ilmiötä.
  
  21. tammikuuta 2009 14:09:46

Nimi : JT
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Tinden: Minä muuten olen käynyt Roskapankissa v. 1998, ja näin siellä silloin yhden toimittajankin: City-lehden Ari "Paska" Peltosen. Jos Kallion somalihotellihanke toteutuu, voisi Tuomari Nurmio päivittää kappaleensa Paavi Roskapankissa muotoon Muhammed Roskapankissa.
  
  21. tammikuuta 2009 14:23:24

Nimi : JP
  
Viesti : Korjaan, siis tuo Arpin kolumni on tietysti 21.1, eikä 21.12 kuten virheellisesti tuossa väitin.
  
  21. tammikuuta 2009 14:36:36

Nimi : Optimi
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : HS tänään ja äänessä Johanna Korhonen:
"Tuskin toimittajille olisi tullut perussuomalaisten suosio niin suurena yllätyksenä, jos he olisivat käyneet enemmän vaikkapa täällä."

"Täällä" on Helsingin Kalliossa sijaitseva Roskapankki-baari, 1990-luvun laman elävä muistomerkki, jossa heti yhdeksältä aamulla alkaa yhteiskunnan tilan syväanalyysi halvan oluttuopin voimalla.
(Lähde HS/21.1.)"

Roskapankissa tulee aina silloin tällöin poikettua ja jopa politiikasta keskusteltua. Johanna Korhosta en kyllä muista pöydässämme nähneeni, mutta kokoonpanomme onkin enemmän tj-, juristi-, it-ammattilais- ja KTM-painoitteista, ei mitään tyhjäntoimittajia... Btw, Roskiksesta saa hinta-/laatusuhteeltaan kaupungin parasta pitsaa.
  
  21. tammikuuta 2009 14:39:56

Nimi : Kolunsarka
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : http://www.vartti.fi/artikkeli/c614fb95-35ed-4b49-af8c-fbb24eae47d1

"Vantaalla asuntoja ryövännyt joukkio jäi kiinni
Vantaan poliisi otti keskiviikkoiltana kiinni pientaloasukkaita piinanneen murtoliigan. Kolme liigan jäsenistä on Euroopan ulkopuolelta ja yksi mahdollisesti Ruotsista.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan liiga on tehnyt murtoja Vantaan lisäksi Porvoossa, Lahdessa ja Helsingissä. Saaliin arvoa ja kohtaloa ei vielä tiedetä.

Alustavien tietojen mukaan murtokeikkoja on ainakin 20 Etelä-Suomessa. Viime viikolla Vantaan poliisi kirjasi kymmenkunta asuntomurtoa, mikä on erittäin huomattava määrä.

Asuntomurroista tekee poikkeuksellisen myös se, että useimmat murrot ovat tapahtuneet keskellä kirkasta päivää, isäntäväen ollessa töissä.

Murtokohteina ovat pääasiallisesti olleet omakotitalot, mutta myös rivitaloasuntoihin on tunkeuduttu.

- Pyytäisin asukkaita kiinnittämään huomiota kodin ympäristössä liikkuviin epäilyttäviin autoihin ja ihmisiin, sanoo ylikomisario Kimmo Hyvärinen.

Asuntoihin sisälle on päästy rikkomalla ovi tai ikkuna. Joissain tapauksissa on rikottu takaoven lukko.

Saaliiksi pitkäkyntiset ovat saaneet sekalaista omaisuutta, joka on ollut helposti ulos kannettavaa. Pääsääntöisesti on varastettu rahaa ja koruja, mutta myös puhelimia ja kodin elektroniikkaa.

Kaiken kaikkiaan tänä vuonna Vantaalla on murtauduttu kuuteentoista kotiin. Viime vuonna vastaavana aikana murtoja oli alle kymmenen.

Vantaan asuntomurrot ovat tapahtuneet Linnaisissa, Vaaralassa, Vapaalassa, Rajakylässä, Simonkylässä ja Ilolassa.

Kirsi Ristaniemi"
  
  21. tammikuuta 2009 14:42:25

Nimi : Nauris
Kotisivu : Photosynth
  
Viesti : "Arpin kolumni"

Uusi ulkomaalaislaki ja Ruotsin kokemukset ristiriidassa
  
  21. tammikuuta 2009 14:44:54

Nimi : acc
  
Viesti : http://tinyurl.com/8xewoa
Arppi kirjoitti:
"Kun oma työvoima ei enää riitä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen, liputan vahvasti työperäisen maahanmuuton puolesta. Paitsi kulttuurimme rikastuttajina, ulkomaalaisista saadaan tuolloin tarvittavia käsipareja ja veronmaksajia."

Tuo aloitus työperäisen maahanmuuton puolestaliputtamisineen lienee jonkinlainen myönnytys, jotta kirjoittajaa ei olisi heti leimattu ties miksi pahaksi.

Kumminkin katson, että maahanmuuto voidaan perustella lähinnä vain silloin, kun halutaan pitää väestömäärä nykyisen suuruisena tai kasvattaa sitä entisestään.

Alkuperäisväestön elintaso ja elämisen laatu ei välttämättä heikkene, vaikka väestön määrä vähentyisi.

  
  21. tammikuuta 2009 14:45:25

Nimi : Paul R
  
Viesti : Ruukinmatruunalla sujuvaa analyysiä!

T: X-gen (-77) ja AWM :)
  
  21. tammikuuta 2009 14:57:08

Nimi : Hannes
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Islam on Tampereen kirjamessun keskeinen aihe,
IS 21.01.2009 14:34

Suomi ja islam on yksi Tampereen helmikuisten kirjamessujen keskeisistä aiheista. Luvassa on keskustelutilaisuuksia myös rock-kirjoista, luovan kirjoittamisen opettamisesta sekä nuorten kirjallisuudenharrastajien fanifiktiosta.

Islam-paneelikeskustelussa pohditaan muun muassa muslimilasten opiskelua suomalaisessa koulussa, naisen asemaa ja suomalaisia ennakkoluuloja. Mukana ovat muiden muassa professori Jaakko Hämeen-Anttila ja näyttelijä Wali Hashi."

Jep, tuntien islamselittäjä Hämeen-Anttilan niin ko. paneelissa ei käsitellä yhtään islamin kritiikkiä, ei kyseenalaisteta islamiin liittyvää väkivaltaa, eriarvoisuuutta jne..

Jopa YK:n The Human Rights Council ei enää käsittele ihmisoikeusrikkomuksia islamilaisissa maissa....

"The Human Rights Council at the United Nations has now banned any criticism regarding Sharia Law and human rights in the Islamic World

According to President Doru Romulus Costea - and following the efforts of delegates from Egypt, Pakistan and Iran - the Council will no longer tolerate criticism of either Sharia or specific fatwas in the name of human rights. "


http://europenews.dk/en/node/13092


  
  21. tammikuuta 2009 15:08:35

Nimi : Roope
Kotisivu : http://mediaseuranta.blogspot.com/
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : HS tänään ja äänessä Johanna Korhonen:
"Tuskin toimittajille olisi tullut perussuomalaisten suosio niin suurena yllätyksenä, jos he olisivat käyneet enemmän vaikkapa täällä."

Toimittaja tutustuu rahvaaseen ja haukkuu toisia toimittajia: osa 321

En ole nähnyt Korhosta Roskapankissa. Toivottavasti todisteeksi otettiin valokuva.
  
  21. tammikuuta 2009 15:11:45

Nimi : Uuno
  
Viesti : 'Ruukinmatruunalla sujuvaa analyysiä!'

No jaa. Oli tuossa kai asiaakin, mutta sisälsi minusta aika tavalla olkiukkoilua. Sukupolvi X?

Ihmettelen hieman 'Tiedemies' -nimisen bloggaajan kommentointia Halla-ahosta. Hänellä taitaa olla sama ongelma kuin Soininvaaralla, ei tiedä mistä olla eri mieltä. On muuten ihan terävänoloinen kaveri, mutta tuntuisi olevan taas näitä, joilla tietyn aihepiirin asiat aiheuttavat syntax errorin korvien välissä.
  
  21. tammikuuta 2009 15:34:21

Nimi : urogallus
  
Viesti : "Ihmettelen hieman 'Tiedemies' -nimisen bloggaajan kommentointia Halla-ahosta. Hänellä taitaa olla sama ongelma kuin Soininvaaralla, ei tiedä mistä olla eri mieltä. On muuten ihan terävänoloinen kaveri, mutta tuntuisi olevan taas näitä, joilla tietyn aihepiirin asiat aiheuttavat syntax errorin korvien välissä."

Olen itsekin huomannut tämän. Eli :"asiat ei ole hyvin, mutta en minä voi olla samaa mieltä NOIDEN kanssa. Kumpa joku ratkaisi tämän minun puolestani, ja mieluiten niin että NE eivät saa valtaa."

Ajattelussaan tahtomattaan nuiville poluille eksyvät suvaitsevaiset ovat ehkä kovimpia nuivien vastustajia. Ehkä heitä pitäisi kutsua nuivofobeiksi?
  
  21. tammikuuta 2009 15:52:20

Nimi : acc
  
Viesti : : "Islam on Tampereen kirjamessun keskeinen aihe,
IS 21.01.2009 14:34

Suomi ja islam on yksi Tampereen helmikuisten kirjamessujen keskeisistä aiheista. Luvassa on keskustelutilaisuuksia myös rock-kirjoista, luovan kirjoittamisen opettamisesta sekä nuorten kirjallisuudenharrastajien fanifiktiosta.

Islam-paneelikeskustelussa pohditaan muun muassa muslimilasten opiskelua suomalaisessa koulussa, naisen asemaa ja suomalaisia ennakkoluuloja. Mukana ovat muiden muassa professori Jaakko Hämeen-Anttila ja näyttelijä Wali Hashi."


Heh.... siis onko lähtökohtana, ettei islamilaisilla ole ennakkoluuloja.

  
  21. tammikuuta 2009 15:54:07

Nimi : qwerty
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Kuka vitun Korhonen!?

Miksi porukka hyppii ja sätkyy tuon kommenttien kanssa. Meikäläisen tietous jää siihen että ämmä sai fudut kun valehteli työhönottohaastattelussa. HS ja muut Hirveät tekevät hänestä marttyyriä. Taisi historiamme surkein presidenttikin ottaa kantaa. Kuinka vietävissä kansalaiset ovat?!

Ajatelkaa SAATANA omilla aivoillanne. Vittu!
  
  21. tammikuuta 2009 15:57:26

Nimi : ihminen
Mitä teen : Ilmoitusasia
  
Viesti : Karjalaisen artikkeli katosi.
  
  21. tammikuuta 2009 16:04:13


guestbook © freebok.net