Logot, kuvaviestit ja soittoäänet kännykkään Freebokista!




Vieraskirjan säännöt


Pääsivu Viestit 99926-99950

Nimi : Henri K.
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Ruotsiinkos se JH-a:n risteily suuntautui?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811258643475_ul.shtml
  
  25. marraskuuta 2008 11:03:35

Nimi : Odysseas
  
Viesti : "Jackass

Viesti : Jepujepu, kuinka hyvin toistatte historiaa?

Poliittisen vaikuttamisen Pekka Siitoin aloitti Suomen Maaseudun Puolueen riveissä 1970-luvun alussa, jossa kohosikin kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi. Myöhemmin hän ryhtyi julkisesti kansallissosialistiksi ja perusti useita järjestöjä, kuten Isänmaallinen Kansanrintama (IKR). Siitoin piti itseään Suomen kansallissosialistisen liikkeen valtakunnanjohtajana. Kansallis-Demokraattinen Puolue (KDP) perustettiin korvaamaan kiellettyä IKR:ää.

Siitoin tuomittiin vuonna 1977 viideksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen yllytyksestä SKP:n Tiedonantaja-lehteä painaneen kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon.

Joten kysynkin veljiltä missä kohta palaa?"

Niinpä...Stalin aloitti yhteiskunnallisen heräämisensä pyrkimällä pappis-seminaariin, pitäsikö nyt kysellä milloin papit seuraavat Stalinin jalanjälkiä ja teurastavat välillisesti jopa 50 miljoonaa ihmistä?

Itse tiedän rikollisia jotka ovat olleet mukana seurakuntien lennokkikerhoissa, kyllä tähänkin lennokkitoimintaan nyt tarvitsee ankarasti puuttua!

Linkola, äärivihrereiden vapahtaja, saarnaa tuohoa ja kuolemaa.

Esimerkkejä niin vihreistä kuin vasemmalta liitettäväksi yllä oleviin löytyy mielin määrin, mitäs näille tehdään?

Ihan aikuisten oikeasti, jos aikoo esittää edes jonkinlaista oikeamielistä ja yhteiskunnallista asioista välittävää, kannattaisi sinun aasin-perse jättää lapselliset ja toimimattomat aasinsillat käyttämättä.


  
  25. marraskuuta 2008 11:08:15

Nimi : kojootti
  
Viesti : "Töissä olen, alaisena ollut useita ulkomaalaisia, ja yhteishengen pilaa useimmiten rasistinen suomalainen rutsainen perussuomalainen ääliö."

T. Maulan Jossu
  
  25. marraskuuta 2008 11:19:39

Nimi : etnis
Kotisivu : Turkkari
  
Viesti : http://turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-11-25,104:2:578651,1:0:0:0:0:0:

Punkalaitumella rikastuminen sen kun vaan rikastuu.
  
  25. marraskuuta 2008 11:21:28

Nimi : weekendsoldier
Kotisivu : http://weekendsoldier.blogspot.com/
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "http://turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-11-25,104:2:578651,1:0:0:0:0:0:

Punkalaitumella rikastuminen sen kun vaan rikastuu."

- Jättivät tällä kertaa laittamasta kuvaa niistä "lapsosista":) Olis ihmiset muuten voineet huomata, että niillähän jo melken parta kasvaa;)
  
  25. marraskuuta 2008 11:29:42

Nimi : Janne
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Muistatteko Äetsän? Tuon pienen kunnan jota vaivasi hirvittävä rikollisuus per capita. Toisaalta siellä on http://www.iltalehti.fi/iltatytto/200844_it.shtml

Janne
  
  25. marraskuuta 2008 11:32:49

Nimi : Zngr
  
Viesti : Vihreässä langassa oli hyvä maahanmuuttokeskustelu, mutta yksi viheränkyrä onnistui vesittämään sen. Yksi heitto oli tämä wanha:

Nähdäkseni koraanin ja vihreiden puolueohjelman ristiriitaisuudet eivät ole "issue". Suomessa on laki, jota Suomessa asuvat noudattavat. Laista ei saa poikkeusta vihreiden puoluekirjalla eikä koraanilla.

Mitä vittua, kuinka kujalla ihmiset on ja liittyykö se aina siihen, että äänestää vihreitä? Laki siis torjuu rikokset, ja vaikka SuPo Islamistien toiminnan? Katos perkele, näinhän se on toiminut muuallakin. Eiku eipäs olekaan. Saman "argumentin" olen kuullut HS:n keskusteluissa sata kertaa. Tällä argumentilla vastataan siihen, miksi on turha olla huolissaan Islamin leviämisestä tai tiettyjen maahanmuuttajaryhmien endeemisestä rikollisuudesta.

Suomen laki ei estä edes suomalaisia rikollisia tekemästä rikoksia. Saatika täällä jo nyt asuvia maahanmuuttajia.
  
  25. marraskuuta 2008 11:49:30

Nimi : kojootti
  
Viesti : Suomessa on laki, jota Suomessa asuvat noudattavat.

Melko posketonta.

Jännä olis käyttää tällaista veijaria jossain vankilassa.

On se mielenkiintoista väkeä tämä vastapuoli.
  
  25. marraskuuta 2008 11:54:49

Nimi : Odysseas
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Tapa jolla maahanmuuttovastainen ihminen saa rauhan itselleen ei ole räyhätä blogeissa vaan hankkia edes yksi maahanmuuttajataustainen ystävä. Vasta sitten asenteet voivat muuttua. "

Jep, äkkisiltään laskettuna minulla 12 ulkomaalaista (9 eri kansallisuutta ) ystävää,tarttee varmaankin haalia enempi...

Lisäksi olen kiertänyt 42 maata, tiedä sitten riittääkö se minkäänlaisen kokonaiskuvan saamiseksi kulttuureista, verrattuna vaikkappa vihervasuriin joka aikoinaan on käynyt rauhaa juhlimassa Leningradissa?

Mielelläni esittäsin muutaman kysymyksen vaikkapa aasinperseelle(Jackass):

-Minulta on arabimaassa yrittetty ostaa naisseuralaista(10 minuuttia olisi kuulemma riittänyt), mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä?
1.Myydä ja noudattaa kultttuuria mutta samalla sortua ihmiskauppaan jota alemapana väitit persujenkin sympatiseeraavan?
2.Kieltäytyä myymästä ja olla rasisti?

Nooh,en myynyt vaan lopulta suutuin loppumattomiin myyntitoiveiden esittäjään jolloin ostaja-ehdokas alkoi käyttäytyä uhkaavasti...Tosin uhkailu loppui ostaja-ehdokkaan pakoon juoksuun sattuneesta syystä.
Olen pahoillani tästä rasistisesta toiminnastani.

- Toisessa maassa minulle tarjottiin ystävällisesti käyntiä naisvankilaan joka oli vartijoiden toimesta muutettu bordelliksi, tästä kieltäydyin ja kysyisinkin että
1. Olisko pitänyt hyväksyä ystävällisesti kultuuriin kuuluvana esitetty kauppa-aktio?
Tai
2.Kieltäytyä ja pitää moista törkeänä ihmisoikeuksien loukkaamisena?

Minä nyt menin sitten hätäpäissäni tuon kakkosvaihtoehdon toteuttamaan,on kovin pahoillani että tällä tavoin olin suvaitsematon ja jopa rasistinen.

-Eräässä maassa minulle tarjottiin pääsyä julkiseen teloitukseen, oli kuulemma kovasti porukkaa paikalle tulossa ja tiedossa huumaavaa tunnelmaa. Lisäbonnarina olisi ollut tiedossa joitakin hauskoja käsien katkomisia.

1.Tässä tapauksessa minun olisi kuulunut lähteä innolla kulttuuria harrastamaan ja unohtaa kokonaan kaikenlainen mikä kuuluu ihmillisyyteen?
2.Kieltäytyä ja pitää moista toimintaa oksettavana ja joka ei ole vähimmässäkään määrin inhmillistä?

No arvaahan tuon, minulla ei taaskaan löytynyt intoa harrastaa kulttuuria...Olen tosi säälittävä tapaus ja tässäkin kohdin toiminta oli vähintäänkin edes pikkaisen rasistista.

Siis mitenkäs olisi aasinperse,virittäsimmekö ihan aikuisten oikeasti keskustelua ihmiskaupasta ja miten sitä maailmalla totetutetaan niin ihanien kulttuurien nimissä?

Ai nii, älä vaan ala lässyttämään että kyseessä olivat yksittäistapaukset...

Jostain kumman syystä minulla on ollut halua myös ihan oikeasti nähdä mitä ihmeellisempiä paikkoja, vaikkapa Jakartan slummia...Oletkos aasiperse siellä koskaan käynyt?
Paikalliset oppaani eivät halunneet päästää minua autosta pois ja syynä oli ihon värini, se kun olisi tiennyt ensiksi ryöstämistä ja sitten tappamista.
Harlemiin minua aikoinaan edes pyynnöistäni huolimatta haluttu viedä, pidettiin pyyntöäni varsin hulluna ja kyseltiin että olenko itsetuhoinen...

Toki Jakartan slummit olivat melkoinen kulttuurishokki mutta sen ansiosta MINÄ TIEDÄN että noita ihmisiä ei pystytä auttamaan sillä että tänne heidät haalittaisiin koska tulijoiden määrä olisi loputon, kunnes slummit olisivat täyttä totta täälläkin ja sen jälkeen olisi turha miettiä mitään auttamiskeinoja muille, siihen ei näet olisi enää minkäänlaisa resursseja.

Lopuksi vielä todettakoon aasinperseelle että en ole ulkomaalaisvastainen ja tänne sopii ulkomaalaisten(Väristä viis) kyllä tulla mutta se tapahtukoon kansan ehdoilla ja kansaan ynnä MEIDÄN KULTTUURIIMME intergroituen, minulla kas kun on oikeus olla tätä mieltä ja varsinkin kun mielipiteeni vielä perustuu maailman kiertämiseen useaankin otteeseen eikä mutu-tietoon.
Jos nyt jää epäselväksi tuo kansan mielipide niin se tarkoittaa sitä miten se luetaan, se ei tarkoita muutaman vihervasurin perustelematonta mokutusta josta he eivät pysty millään lailla vastuutaan edes kantamaan.




  
  25. marraskuuta 2008 12:08:26

Nimi : ibn ghul
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Nähdäkseni koraanin ja vihreiden puolueohjelman ristiriitaisuudet eivät ole "issue". Suomessa on laki, jota Suomessa asuvat noudattavat. Laista ei saa poikkeusta vihreiden puoluekirjalla eikä koraanilla."

Mikäs olikaan se prosentti muslimeista, joka ilmoitti että shariaa noudatetaan maan lain asemasta? Britanniassahan se oli 40% luokkaa, mutta tuosta taisi olla joku suomalainenkin tutkimus?

Eli maassa on, ja tuodaan lisää, henkilöitä jotka suoraan sanovat että eivät aio noudattaa lakeja. Toki näitä löytyy varmasti vihreistäkin...
  
  25. marraskuuta 2008 12:21:07

Nimi : Zngr
  
Viesti : kojootti: Jännä olis käyttää tällaista veijaria jossain vankilassa.

On se mielenkiintoista väkeä tämä vastapuoli.


No elä muuta sano. Ennen vaaleja viherehdokas Vesa Hack esitelmöi nuivisteille jossain blogissa siitä, että Persujen ja Halla-aholaisten tulisi jättää poliitikot rauhaan ja sen sijaan lähetellä valituksiaan suoraan poliisille ja oikeuslaitokseen, jos maahanmuutto ja maahanmuuttajien rikollisuus häiritsee.

Tuo on aikuiselta mieheltä jotenkin niin väärin ajateltu joka kantilta, että vastauksen rustaaminen oli miltei vaikeaa. Onnistuin kuitenkin tiivistämään aika hyvin sen, miksi ei todellakaa kannata lähetellä poliisi- tai oikeuslaitkokseen vihaisia kirjeitä, jos haluaa maahanmuuttopolitiikkaan muutoksia tai avointa keskustelua. Tähän Mr. Hack ei kyennyt vastaamaan mitään.

Mutta joo, vaikuttaa tosiaan siltä, että täällä asuu aikuisia vihreitä miehiä enemmän kuin yksi tai kaksi, jotka ihan oikeasti luulevat että on poliisin ja oikeuslaitoksen linjauksista kiinni miten maahanmuuttoon liittyvän rikollisuuden ongelmat joko torjutaan tai ei torjuta. Heittäkää huolenne, aina on poliisi joka pitää huolen siitä, etteivät somalit rötöstele ja islamistit räjäyttele busseja! Vihreä mies näemmä uskoo yhteiskunnan sääntöjen kaikkivoipaisuuteen koska ihminen on hyvä, vihrea nuori taas on sitä mieltä, että poliisi on fasisti, ja vihreä nainen... mitähän ne muuten ajattelee poliiseista? Sovinisti?

Mut halataanko yhdessä vaan koko maailmaa, kyllä se järjestyy.
  
  25. marraskuuta 2008 12:24:19

Nimi : kojootti
  
Viesti : ...riittääkö se minkäänlaisen kokonaiskuvan saamiseksi kulttuureista, verrattuna vaikkappa vihervasuriin joka aikoinaan on käynyt rauhaa juhlimassa Leningradissa?

Totta. Mitä enemmän maailmaa kiertää, sitä enemmän nuivistuu. Kiva on aina palata kotiin, vaikka välillä v***ttaakin lukea koneessa ilta-pökäle tai vastaava, jossa pyydellään anteeksi useamman sivun verran tai kerrotaan Annelin ja Matin viimeisimmistä.
  
  25. marraskuuta 2008 12:27:01

Nimi : minä
Mitä teen : Murskaan Halla-ahon uskottavuuden
  
Viesti : Tai en oikeastaan vaan pikemminkin halla-aholaisten uskottavuuden. On nimittäin vähintäänkin koomista että kaikki yllättäen sekoavat kun vieraskirjaan ilmestyy yksi ilmiselvä trolli. Kaikki ryhtyvät kommentoimaan trollin mielettömiä väitteitä, vaikka täällä normaalisti käydään melko laadukasta yhteiskunnallista keskustelua..
  
  25. marraskuuta 2008 12:31:55

Nimi : Jouko
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Tuo Odysseaksen tarina on aika hyvä esimerkki siitä mikä meitä odottaa jos tämä monikulttuuri-idea viedään katkeraan loppuun asti. Tässä ei voi enää muuta kuin toivoa että ei ole sitä näkemässä. Mutta voi tulevia suomalaisia sukupolvia.
  
  25. marraskuuta 2008 12:36:33

Nimi : kojootti
  
Viesti : ...luulevat että on poliisin ja oikeuslaitoksen linjauksista kiinni miten maahanmuuttoon liittyvän rikollisuuden ongelmat joko torjutaan tai ei torjuta.

Hahmotushommia nämä myös. Edelleen suosittelisin ekskursiota lähiympäristöön tai ainakin johonkin missä asuu ihmisiä.

Perusjutut, kuten: lainsäätäjä -> oikeuslaitos -> lain valvoja, eivät tunnu olevan ihan joka vihreälle tuttuja. Johtunee siitä, että (ainakin) nuorena on saanut niin paljon pelätä poliisia, että kuva sen kaikkivoipaisuudesta on luja.
  
  25. marraskuuta 2008 12:39:14

Nimi : Odysseas
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Nimi : minä
Mitä teen : Murskaan Halla-ahon uskottavuuden

Viesti : Tai en oikeastaan vaan pikemminkin halla-aholaisten uskottavuuden. On nimittäin vähintäänkin koomista että kaikki yllättäen sekoavat kun vieraskirjaan ilmestyy yksi ilmiselvä trolli. Kaikki ryhtyvät kommentoimaan trollin mielettömiä väitteitä, vaikka täällä normaalisti käydään melko laadukasta yhteiskunnallista keskustelua.."

Minun mielestäni on taas koomista että jos trolli ilmestyy ja kukaan ei kommentoi niin jo seuraavaksi valitetaan että porukalla ei ole argumentteja vastata, siinä se taas nähtiin...Tämmöisiä väitteitä nimittäin esitetään palstalla kuin palstalla.

Kyllä tähän maahan kirjotusta mahtuu...En koe että se olisi minulta tai keltään muultakaan pois, mistään asiallisesta asiasta, jos trollia kurmotetaan hiukan.
Kysehän on samalla mielenkiintoisesta ajanvietteestä että koulutuksesta.
Koulutuksella tarkoitan sitä että trolli oppisi ajattelemaan asioita muultakin kannalta kuin omaltaan ja Voila! Joskus saattaa joku trolli oppiakin peräti keskustelemaan aikuisten argumentein.
Tätä voisi vaikka verrata siihen että opettaja ei viitsisi häirikköön puuttua,opettamisesta puhumattakaan koska härikkö ei kuitenkaan koskaan opi mitään, parempi että painuu pois...
  
  25. marraskuuta 2008 12:43:46

Nimi : Jouko
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Antaa trollipeikkojen trollata ne kun on niin piristävän hauskoja. Ei aina tarvitse olla haudanvakava.
  
  25. marraskuuta 2008 12:45:58

Nimi : HR
  
Viesti : Uutisesta "Linnan valekutsuja kymmenelle "tunnetulle kansalaiselle""

ihminen: "Nyt ei enää huudeta rassisiissmiaan.
Lehdet voisivat nyt kommentoida että kyse ei ollutkaan rasistisesta hyökkäyksestä joka johdettiin erään blogin vieraskirjasta tai erään kotimaisen järjestön keskustelupalstalta."

Aivan, juuri näin. Vaan se nyt ei enää sitten ylitäkään uutiskynnystä, vaikka pitäisi oikaista/kumota tuo edellinen spekulointi. Näinhän se aina menee.
  
  25. marraskuuta 2008 12:48:16

Nimi : Juha
Mitä teen : Haastan riitaa
  
Viesti : Suomen eläkepommi on Venäjän syytä!

Kehitysmaiden köyhyys on länsimaisen rasismin syytä. Tuota argumenttia kuule siellä sun täällä muuksimuuttamis-keskustelussa. Pakkohan tuo on myöntää osittain, ilman siirtomaavaltojen mielivaltaista rajojen piirtelyä heimoyhteiskunnat olisivat kenties voineet kehittyä muuksikin kuin heimoyhteiskunnan tavoin johdetuiksi rasistisiksi diktatuureiksi. Mutta hetkonen, maanosan maillahan on ollut 50+ vuotta aikaa sopia kehitysmaa-ajan vääryydet, vetää rajat uudelleen ja lähteä rauhanomaisen rinnakkaiselon tielle, kenties tuottavampien hallintomallien kehittämiseen ym. Mitä on tapahtunut? Länsimaat ovat auttaneet Afrikan maita kehitysavun tms. kautta, mitä on tapahtunut? Suurelta osin ei yhtään mittään. Sanoisin, että Afrikan maat saavat katsoa alikehityksensä johdosta peiliin, ja tarkasti. Pitäisikö minun kenties tehdä jotain asian eteen? Ei, en voi pakottaa ketään muuttamaan maataan kaukana vierailla mailla eikä minulla ole siihen aikaakaan, haluan elää omaa elämääni.

Mitä tuohon otsikkoon tulee, jos halutaan syyttää länsimaita Afrikan vieläkin jatkuvasta kurjistumisesta, voidaan yhtä hyvin syyttää Venäjää Suomen tulevasta eläkepommista.

Ilman (Neuvosto-)Venäjän hyökkäystä Suomeen 1939, ei Suomi olisi joutunut sotimaan henkensä edestä eikä väkiluvun kehittyminen olisi katkennut. Ilman sodan aiheuttamaa häiriötilaa olisi syntyvyys jakautunut tasaisemmin kautta 40-ja 50-luvun eikä olisi hypännyt sotavuosien jälkeen huippuunsa synnyttäen ns. suuret ikäluokat. Ilman suuria ikäluokkia ei olisi äkillistä eläkepommia. Venäjä maksakoon eläkepommin kustannukset, sieltä se syy löytyy!

Että tämmöinen avautuminen. P.S. Minä en voi koskaan olla syynä mihinkään omaan onnettomuuteeni, syy on yhteiskunnan tai jonkin kaukaisen maan kansalaisten, näin se vaan on!
  
  25. marraskuuta 2008 12:49:29

Nimi : Paul R
  
Viesti : Henri K: "http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811258643475_ul.shtml"

Olisiko jotain tekemistä sen rassismi konferenssin kanssa, johon Israel kieltäytyi osallistumasta...?
  
  25. marraskuuta 2008 13:02:30

Nimi : Odysseas
  
Viesti : "Nimi : Juha
Mitä teen : Haastan riitaa

Viesti : Suomen eläkepommi on Venäjän syytä!"

Heh, näinhän se tosiaan on vihervasureitten argumenttien perusteella katsottuna...

Paras selitys "suomalaisten velkaan kehitysmaille" on tuon vanha kunnon tervadiili.
Suomesta kun aikoinaan myytiin tervaa siirtomaavalloille ja siirtomaa vallat taasen tervasivat laivojaan joiden avulla riistivät siirtomaita...

Voi hyvää päivää sentään!
Nyt ei muuta kuin porukalla vaatimaan vaikkapa autonvalmistajilta korvauksia koska autoja on käytetty ryöstöissä apuvälineinä, muitakin esimerkkejä löytyy mielin määrin.

Juma, rahan tuloa ei voi estää!
Sillä rahalla meikä kyllä ostaa...Jaa mutta mutta,ei kait kukaan iske meidän kimppuumme korvausvaateineen koska Suomesta on viety läjäpäin puukkoja ulkomaille, nämä taas on edelleen diilattu joillekkin tappohommiin?

No, ei se mitään, vastakorvausvaade puukkojen osalta voidaan esittää Smirnoffin valmistajalle koska on toimittanut tänne viinaa jonka Alko on myynyt humalapäissään riehujalle?

Voi sitä taloudellisen toiminnan hyörinää joka näin saadaan aikaiseksi,kaikki rikastuvat?

  
  25. marraskuuta 2008 13:04:34

Nimi : RR
Kotisivu : http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/7740652.stm
Mitä teen : Viritän keskustelua
  
Viesti : BBC:n toimittaja Sorious Samura, kirjoittelee, kuinka Afrikkaan annettu kehitysapu on ns. spitaalisen suudelma.

"People often say a nation gets the government it deserves. And we Africans have certainly made some bad choices in terms of leaders, but all too often Western aid has ended up bankrolling them."

Ugandaa esimerkkinä käyttäen, hän osoittaa, kuinka kehitysapurahat yhdistyneenä maailmankaupan (esim. maataloustuet) vääristymiin johtaa surkeaan lopputulokseen.

"Large inflows of foreign currency push up the value of the Ugandan shilling making its agricultural and manufactured goods less price competitive.

This results in fewer exports and less home-grown, sustainable earnings for the country."

Parasta kehitysapua olisi siis todella vapaa maailmankauppa. Tämä ei vaadi erilaisia välikäsiä kuten SPR, Oxfam ja mitä kaikkea niitä on.

Ja eikä lahjoituksia miltään taholta.

Lopuksi vähän aivovuodosta ja Saharan eteläpuolisen Afrikan tulevaisuuden näkymistä.

"And at least 70,000 skilled graduates abandon the continent every year, often trained by Western aid, but unable to stay in the market because salaries are so low.

Until these gifted and enterprising people can be attracted to return, most of the world's peacekeeping efforts, on the continent, and certainly most of its aid, will have little effect."

Ei siis mitään uutta niille, jotka seuraavat aikaansa.
  
  25. marraskuuta 2008 13:05:42

Nimi : Basset Hound
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Onkohan minulta mennyt ohi silmien...
Tekivätkö ne vihreät möröt loppuenlopuksi sen tutkintapyynnön siitä Jusun järkyttävästä kiihoitustekstistä vai eivät?
  
  25. marraskuuta 2008 13:06:03

Nimi : Juha
Mitä teen : Mainitsen Rosa Meriläisen ja saan kirjoituskiellon
  
Viesti : Tasa-arvoasiaa....

Yhä useampi korkeasti koulutettu nainen kokee syrjintää palkassaan

Ja heistä tuntuu siltä, että sukupuoli haittaa uralla etenemistä.

Mitä vitun väliä on enää todennettavissa olevilla faktoilla (palkkatilastot, tilastot sijoittumisessa työmarkkinoilla), jos tutkimus asiasta käsittelee tuntemuksia ja kokemisen tunteita.

Sovinistisiat! Sovinistisiat! Syrjintää! Syrjintää! Mies on paha ihminen! Mies on paha ihminen!

Siinä teille mantraa, että pääsette nykytutkimuksen teon makuun.
  
  25. marraskuuta 2008 13:07:03

Nimi : Zngr
  
Viesti : Odysseas:

Jännää, kuinka sokeasti tietynlaiset länsimaalaiset uskovat länsimaiden olevan pahuuden ja rasismin tyyssija, vaikka, periaatteessa, viikon annoksella jopa HS:n ulkomaanuutisia pitäisi selvitä että meillä on asiat aika mainiosti. Eikä pelkästään materiaalisesti, vaan elämme yhteiskunnassa jossa kansalaisten perusturva, tasa-arvo ja oikeudet ovat historiallisesti käsittämättömän hyvällä tasolla ja samalla köyhyys on käytännössä eliminoitu. Siis siten kuin köyhyys on perinteisesti tunnettu, tai tunnetaan kolmannessa maailmassa, suhteellinen köyhyys verrattuna Britney Spearsiin on eri asia, jota valitettavasti kaikki eivät oikein osaa arvostaa.

Se vaan on niin. Mikään määrä nillitystä siitä kuinka rasistinen maa Suomi on ja kuinka tasa-arvossa ei vieläkään ole otettu askelia eteenpäin, tai kuinka Suomalainen mies rutiininomaisesti raiskaa ja murhaa naisia ei muuta tätä faktaa miksikään. Siitä kuinka hengellisesti köyhää länsimainen elämä ja kulttuuri toisinaan tuntuu olevan voi olla montaa mieltä, mutta hengen köyhyys ei kuitenkaan ole johtanut meillä muuhun kuin BB:n katsomiseen ja julkkistenpalvontaan sekä tietynlaiseen välinpitämättömyyteen yhteiskunnallisesti. Harva on vielä kuollut nälkään sen takia.

Kaiken tämän tajuaminen vaatii kuitenkin edes jonkinlaista suhteellisuudentajua.
  
  25. marraskuuta 2008 13:08:51


guestbook © freebok.net