![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 66151-66175 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Helsingin jakautuminen heikommin ja paremmin pärjääviin kaupunginosiin on uhka koulujen oppimistuloksille. Tulos käy ilmi Helsingin tietokeskuksen tänään julkaisemasta Lähiökoulu-tutkimuksesta. " Historia toistanee itseään. Koulubussitus oli uutta 60-luvulla USA:ssa rotusyistä. Eri rotuiset oppilaat piti sekoittaa, jotta kontaktiteoria pääsisi tuottamaan positiiviseksi uskottuja hedelmiään. Ehkäpä pk-seudulla kuljetetaan tulevaisuudessa oppilaita lähikoulun sijasta kauemmaksi, jotta kaikki koulut saadaan tuloksiltaan toistensa kaltaisiksi. Siis homogenisoidaan oppilasaines. Esimerkki. Bussi kerää Kuusisaaresta oppilaita ja vie Vuosaareen ja tietysti päinvastoin Tämä tietysti johtaa lisääntyvään Suomalais-Suomeen muuttoon ja jopa yksityiskoulujen käyttöön. |
| 7. toukokuuta 2008 13:35:50 | |
| Nimi : | Talitintti |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | Näin Lehdon Kauppahallissa - Kertoi hänelle vaaditun 2.5 vuotta kiinteää vankeutta .... veti himokkaasti mustaa lerssiä poskeensa ja vakuutti että tämä kyllä kelpaa, kävelevät pysykööt Afrikassa |
| 7. toukokuuta 2008 13:40:47 | |
| Nimi : | reino |
| Viesti : | Kai otit videolle, kun Sepi puree mustaa makkaraa ja puhisee toisesta suupielestään, että Muslims All Over the World, I am Not an Easy Target. I Eat You. Have a Nice Day. Mites Nenä numero 7 kirjoitetaan kirkkoslaaviksi? "Mamut ulos" näytti graafisesti hyvältä mutta on ehkä vähän vääränlainen paitateksti. Miltä esim. "Mono kultturisti" näyttäisi samalla fontilla? P.S. Muistakaahan antaa Helsingin lähiöiden kouluille lisää rahaa, jos käytte siellä päin. Ettei autot pala. |
| 7. toukokuuta 2008 14:01:49 | |
| Nimi : | Kullervo |
| Kotisivu : | http://kullervokalervonpoika.wordpress.com |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Miten olisi leväperäinen maahanmuutto? Kullervo |
| 7. toukokuuta 2008 14:06:56 | |
| Nimi : | Teemu Lahtinen |
| Kotisivu : | arabialaiset aakkoset |
| Viesti : | Reino: paidassa oleva fontti oli arabialaisista aakkosista joko sinällään tai kiertämällä / kääntämällä tehty sinänsä oivaltava kirjoitstapa. Linkistä löytyvät loputkin, joita voi sitten kääntää ja kiertää mielensä mukaan. |
| 7. toukokuuta 2008 14:15:59 | |
| Nimi : | Eemeli |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Äskeisen kirjoituksen paskan markkina-arvon -esimerkissä on pieni puute. Kyllähän paska on kelvollista lannoitetta, eikä siksi sen arvo markkinataloudessa ole suinkaan nolla. Televisiossakin on paskaa mainostettu, tosin sievistelevästi kanankakka-nimellä :) Mutta enpä tee kärpäsestä härkästä. Mainio kirjoitus. |
| 7. toukokuuta 2008 14:26:52 | |
| Nimi : | Viljami |
| Mitä teen : | Mainitsen Rosa Meriläisen ja saan kirjoituskiellon |
| Viesti : | Kiitos Teemulle ja etnikselle vastauksista! Näinhän se menee: Somalit, sen sijaan, että pistäisivät maansa kuntoon rehellisellä yrittämisellä ja työnteolla, tulevat mieluummin opettamaan suomalaisille sovittelua ja muuta hyvää yhteishenkeä ;) Jokin mielestäni sovittamaton ristiriita tässä nyt on. No, näillä geeneillä ei kannata tuollaisia suurempia linjoja enempää miettiä. Takaisin koloon! |
| 7. toukokuuta 2008 14:28:34 | |
| Nimi : | JE |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Yritin tätä Hesarin lähiökoulukeskusteluun -turhaan: "Voisiko kehitystä hidastaa, laittamalla Suomen ruotsalaisiin kouluihin maahanmuuttajakiintiöt? Esimerkiksi viisi maahanmuuttajaa jokaista luokkaa kohti. Näin paine ei keskittyisi suomenkielisiin kouluihin. Maahanmuuttajamyönteisemmillä suomenruotsalaisilla tuskin olisi mitään tällaista kokeilua vastaan." |
| 7. toukokuuta 2008 14:43:27 | |
| Nimi : | Hannu |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | Nyt syrjitään venäläisiä! -> http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1528209 Satuin itse osumaan kanavalle karsintavaiheessa ja täytyy sanoa, että ihan oikea päätös tuli. Tyttö on kaunis, mutta esim. venäjältä löytyy varmasti useita tuhansia vähintään yhtä kauniita tyttöjä. Tosin täytyy sanoa, että kadulta ne näyttivät olevan muutkin sinne temmattu.. |
| 7. toukokuuta 2008 14:43:33 | |
| Nimi : | mikir |
| Viesti : | se on ruma nainen. |
| 7. toukokuuta 2008 14:55:10 | |
| Nimi : | viero |
| Kotisivu : | http://salakuunneltua.fi/index.php?m=11&y=07&d=27&entry=entry071 |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Salakuunneltua: "Tuolla kummittelee", noin nelivuotias lapsi sanoo äidilleen nähdessään Kansallismuseon. "Ei kummituksia ole", vastaa äiti. Poika: Niin niin, mutta se olikin kauan aikaa sitten, aikaa ennen maahanmuuttajia ja dinosauruksia. |
| 7. toukokuuta 2008 15:28:43 | |
| Nimi : | H |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | Scripta ei ole enää Blogilista.fi:ssä. Sensuuri etenee? |
| 7. toukokuuta 2008 15:49:14 | |
| Nimi : | H |
| Viesti : | Kai se siellä sittenkin on. Näemmä lukijoita viikossa vain kolme (3). http://www.blogilista.fi/blogi/jussi-halla-aho/7088 |
| 7. toukokuuta 2008 15:54:49 | |
| Nimi : | Paul R |
| Viesti : | Suomen romanien kanta massiiviseen maahanmuuttoon olisi mielenkiintoista kuulla. Heille on annettu hyvin pitkään vapautus yhteiskunnan velvotteista ja asiantila on vaan hyväksytty. Huomannevat, että asenteiden kiristyminen mamuja kohtaan tulee vaikuttamaan heihinkin. Ovatko he huolissaan sadekauden loppumista yhtä aikaa suomalaisten kärsivällisyyden kanssa. Tätä pohdin vain muutaman huomion perusteella ja saatan vetää suoraan metsään. |
| 7. toukokuuta 2008 15:56:05 | |
| Nimi : | Lagopus |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Blogilista ja tilastot ovat remontin jäljiltä aivan sekaisin, joten ei hätäillä. |
| 7. toukokuuta 2008 16:03:16 | |
| Nimi : | Tiedotusministeri |
| Kotisivu : | Kuvia William K:n jatkoilta |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | Nuivaa menoa! |
| 7. toukokuuta 2008 16:08:00 | |
| Nimi : | Talitintti |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | Näin Lehdon kaupungilla - Oli ollut loppulausumat Valtionsyyttäjä Mika Illman oli vaatinut 2.5 v ehdotonta vankeutta. Päätös asiassa 30.5.2008 |
| 7. toukokuuta 2008 16:08:29 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | "Valtionsyyttäjä Mika Illman oli vaatinut 2.5 v ehdotonta vankeutta. Päätös asiassa 30.5.2008" Eli suurinpiirtein saman jos puukottaa jonkun kuoliaaksi, siitä taitaa tosin selvitä ehdonalaisella samoin kuin siskon/tyttären mätkimisestä rautaputkella. Elämme oikeusvaltiossa.. |
| 7. toukokuuta 2008 16:14:24 | |
| Nimi : | Viimeinen mohikaani |
| Kotisivu : | Varmistin pois tai tomahawk lentoon |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | Pahoitteluni tali talitintti on väsynyt ... olikin jo visertänyt ko. tiedon aiemmin Voitaneen todeta että kohta nähdään mitä on yhdenvertaisuus ja lain tulkinta jatkoja kaikille http://www.youtube.com/watch?v=QBdyhR5vfFA Siihen saakka kirveet hyvässä terässä ja saatavilla |
| 7. toukokuuta 2008 16:17:57 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Nuorisojoukko+hakkasi+pojan+nyrkkiraudalla+Vihdin+Nummelassa/1135236152143 "Nuorisoako"? Tuntomerkit tai oikeastaan niiden täydellinen puute viittaisi tähän. En tosin tiedä kuinka rikastunut Nummela on. |
| 7. toukokuuta 2008 16:22:59 | |
| Nimi : | tapio |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | "Nuivaa menoa!" Myös Ernst Röhm oli homo, mutta Adolf Hitler sieti asian, kunhan Röhm ei sortuisi alaikäisiin. Ei Aatukaan siis aivan suvaitsematon ollut. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_R%C3%B6hm |
| 7. toukokuuta 2008 16:41:53 | |
| Nimi : | Teemu Lahtinen |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | Tiedotusministerille lienee toimitettu väärää tietoa. Kuvien elementin muistuttavat erehdyttävästi ennemmin erään tamperelaisen koulukunnan toiminnasta. :) |
| 7. toukokuuta 2008 16:45:36 | |
| Nimi : | IDA |
| Kotisivu : | Kalinaa |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Myös Ernst Röhm oli homo, mutta Adolf Hitler sieti asian, kunhan Röhm ei sortuisi alaikäisiin. Ei Aatukaan siis aivan suvaitsematon ollut. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_R%C3%B6hm" Eikä Röhmin eliminointikaan tainnut liittyä homouteen juuri millään lailla. Toisaalta olisi mielenkiintoista, jos Röhmistä tulisi "sateenkaariväen" suosikki, koska hänhän taisi olla nimenomaan puhdasoppinen kansallissosialisti, eli natsi :) ja joutui sen vuoksi liipasimelle. |
| 7. toukokuuta 2008 17:00:01 | |
| Nimi : | P |
| Kotisivu : | http://www.vaikuttava.net |
| Viesti : | "Huumori on hyvä keino saada kuulijoita. Scriptan tekstit olisivat lyhennettyinä ihan suoraa stand-up komiikkakamaa. Lehti on netin hjumoorijulkaisu, jonka tekemiseen saa itse osallistua. Kannattaa lukea vaikka viimeisimmät 10 merkintää niin saa tyylilajista kiinni. Yleisimmin kirjoitetaan jostain hullunkurisesta lehtijutusta tai asiankäänteestä ja väännetään se vielä enemmän vinksalleen. Parin viime päivän jutut olisivat oivia aihioita, kuka ottaa? http://lehti.samizdat.info/ " Toihan on kieliposkessa versio www.vaikuttava.net:istä! Yhtä hauska, mutta erona vain se, että 99% artikkelin laatijoista kirjoitti "vaikuttavaan" tosissaan. ;) Tosin paras kansalaisuutinen oli se "Cloak and Dagger"- tutkimuslaitoksen "tuloksiin" pohjautunut jenkkien haukkumisuutinen, joka paljastui tahalliseksi hoaxiksi :) Voi pojat kun oli hauskaa aikaa vaikuttava.netin lukeminen ja vihervasureiden ärsyttäminen.. |
| 7. toukokuuta 2008 17:07:26 | |
| Nimi : | TH |
| Viesti : | Halla-aho kirjoitti: "Vaan yrittäkääpä kääntää käsite 'rotuviritteinen' vaikka englanniksi tai saksaksi." Jostakin syystä olen ajatellut, että termi 'rotuviritteinen' olisi itse asiassa (virheellinen) käännös englannin ilmaisusta racially charged. Toisin kuin Halla-ahon kirjoituksesta voisi luulla, 'rotuviritteinen' lienee käytössä yksinomaisesti ironisena sanana ja vain moku-kriitikoiden keskuudessa. Sanan keksi mitä ilmeisimmin Hesarin tv-kriitikko Timo Peltonen, jolla oli (voi olla vieläkin, en lue Hesaria) taipumusta kömpelöiden neologismien luomiseen. Kukaan muu kuin Peltonen ei liene käyttänyt sanaa tosissaan. |
| 7. toukokuuta 2008 17:20:01 | |
| guestbook © freebok.net |