![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 66026-66050 | |
| Nimi : | ituhipanderi |
| Kotisivu : | fanitan kavereita |
| Mitä teen : | Minut on masinoitu apujoukkoihin |
| Viesti : | Viesti : "Nykypäivänä oikeisto-vasemmisto ei ole ainoa mahdollinen poliittinen jakolinja, vaan taiteilijat tunnustautuvat esimerkiksi feministeiksi ja vihreiksi. Ei oikeisto-vasemmisto -jako silti täysin ole menettänyt merkitystään." Onko kukaan kuullut oikeistofeministeistä, tai oikeistovihreistä ? Jotenkin tuntuu siltä, että jakoa oikeistoon ja vasemmistoon koitetaan vain hämärtää... ----- Vihervasemmistosta eroavia ympäristöajattelijoita jotka ovat enemmän tosissaan ja ymmärtävät myös talous ja valtapoliittisia ulottuvuuksia on mm. ainakin vihreästä puolueesta eronnut Eero Paloheimo joka nykyään on suunnittelee ekocitya kiinaan. Eurooppalaisia ei moinen kiinnostanut: http://www.eeropaloheimo.fi/Vihervaluma.htm muitakin paloheimon kirjoituksia kannattaa ihmeessä lukea ja linkittää. Ei ihme että mm. Jussi k niemelä määrittää hänet "ekofasistiksi". Myös risto isomäki periaatteessa ymmärtää markkinamekanismista jotain,ja on nimenomaan keskittynyt ongelmien ratkaisuun maailmanlopun itkemisen sijasta. googlella ainakin löytää hesarista "pallo hukassa + risto isomäki" hänen bloginsa, jonka sisältö ei luonnollisestikaan kiinnosta tätä meidän vihreää puoluetta. ja tietää aika perkeleesti juuri siitä aiheesta miten monet ekologisen infrastruktuurin rakentamisen skenaariot voisivat johtaa valta-ja talousrakenteiden hajauttamiseen. Mun mielestä kansallismielisten tai muuten ylivallan vastaisten tulisi ymmärtää tätä aihetta paljon syvemmin. Kusetukseksi muuttuneen vihervasemmiston vastainen taistelu onnistuu parhaiten siten, että otetaan heidän hyvis-agensa käyttöön, ja tuodaan se esille paljon järkevämmällä tavalla kuin he itse tekevät. Se ei todellakaan ole vaikeaa. Monet ekoskenaariot voisivat johtaa ylikansallisten esim. energiantuotantorakenteiden purkamiseen ja rahavirtojen hajautumiseen tai sitten pääoman massiiviseen keskittymiseen, ja tämä tulee olemaan suurimpia poliittisia kysymyksiä tulevaisuudessa. |
| 6. toukokuuta 2008 16:05:35 | |
| Nimi : | Ihkua adoptiokauppaa |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | Tälläkin palstalla taidettiin käydä lyhyt ja intensiivinen keskustelu kansainvälisestä adoptiosta eli lapsikaupasta. Kuten kävi ilmi bisnes kukoistaa ja varakkaat länsimaiset ostavat kilvan kivan värisiä, eksoottisia lapsia kuin postimyyntikatalogista. Nyt asiasta eli ihmiskaupasta saadaan todisteita. Linkki Pravdaan: http://preview.tinyurl.com/48d9om |
| 6. toukokuuta 2008 16:18:57 | |
| Nimi : | Futuristi |
| Viesti : | Erittäin hyvää tekstiä tuo Halliksen viimeinen. |
| 6. toukokuuta 2008 16:51:27 | |
| Nimi : | lonerider |
| Viesti : | "Siinä mielessä kansallisvaltiotkin ovat aivan turhia" Kysykääpäs tätä vaikka Suomessa asuvilta kurdeilta.." Toinen on nämä kosovolaiset. Kansallisvaltionromuttajat ry. olisi voinut mennä paikalle pitämään mielenosoitusta, kun Suomen kosovolaiset juhlivat Helsingissä Kosovon itsenäistymistä ja heiluttelivat Kosovon, Albanian, Suomen ja USAn lippuja.. |
| 6. toukokuuta 2008 16:59:58 | |
| Nimi : | jukka |
| Viesti : | Sinänsähän Westphalenin perään kuuluttama radikaalin islamin kesyttäminen on tietysti Euroopassa tärkeä tavoite. Paras keino vaan ei taida olla dialogi tms. pehmoilu. Kuten Takkirauta totesi ensin pitää pistää kova kovaa vastaan radikaalille islamille ja vasta sen jälkeen on mahdollista edes ajatella rauhanomaista rinnakkaiseloa. Musliminuorison kunnioitus läntisiä arvoja kohtaan voi syntyä vain jos länsi osoittaa olevansa taistelukykyinen. Ämmämäisiä pellejä radikaali islam ei koskaan kunnioita. Enkä nyt hae kovalla kovaa vasstaan ajatuksella mitään sisällissotaa, |
| 6. toukokuuta 2008 17:12:00 | |
| Nimi : | Del |
| Viesti : | Erittäin hyvää tekstiä tuo Halliksen viimeinen. Komppaan. Eritäin ajankohtaista asiaa myös. |
| 6. toukokuuta 2008 17:20:03 | |
| Nimi : | lonerider |
| Kotisivu : | http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp |
| Viesti : | Suurpäälle lisää työsarkaa huippuosaaj..siis Suomen tulevien huippumallien maailmasta. Karhukin saattaa tälläisestä itänaapurissa ärähtää. |
| 6. toukokuuta 2008 17:28:26 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Viritän keskustelua |
| Viesti : | Työvoimahallinnon video antaa erinomaisen kuvan Suomesta. http://tinyurl.com/2klk4g Se on suomalainen. Ei rikastuttajia. Mitenkähän tuonne pääsee? Ilmeisesti elän rinnakkaistodellisuudessa, koska täällä katukuvassa on paljon ei-eurooppalaisia ja ravintoleiden keittiöissä työskentelee karvakäsiä. Ja muutenkin tie on pystyssä vaikka media pauhaa työvoimapulasta ja rasismista. |
| 6. toukokuuta 2008 17:41:36 | |
| Nimi : | Mikael (nettirasismiako?) |
| Kotisivu : | http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1528132 |
| Viesti : | No niin onko tämä sitä perään kuulutettua nettirasismia josta Ylen antoi raportin,ihan herrarodun edustajat esitetään vielä noin mainiossa valossa että olisvat käyneet kuussa ensimmäisenä. Illmanin inkvisition uutiskuvitus oli melkein tätä,huutonetin kuvia,jalan pyyhkimistä turkin lippuun,itse piirustettuja hakaristi lippuja ja sen tyylistä humpuuki maakarointia. http://alastontotuus.blogspot.com/2008/05/nettirasistien-jalanjljill.html http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1528132 |
| 6. toukokuuta 2008 17:41:48 | |
| Nimi : | Kullervo |
| Kotisivu : | http://kullervokalervonpoika.wordpress.com |
| Mitä teen : | Mainitsen Rosa Meriläisen ja saan kirjoituskiellon |
| Viesti : | Löysin hirvittävän nettirasistin ja raportoin siitä valtakunnaninkvisiittorille: http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/05/06/tama-on-ilmianto-vahemmistovaltuutetulle/ Kullervo |
| 6. toukokuuta 2008 17:45:21 | |
| Nimi : | Kullervo |
| Kotisivu : | http://kullervokalervonpoika.wordpress.com |
| Viesti : | Kas, kas... suosikkilauseeni on päässyt myös itsenä Suurpään kotisivuille... Ja miten... Verratkaa vähemmistövaltuutetun väännöstä: Toisaalta jokaisella on sananvapaus, mikä tarkoittaa oikeutta pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta. Sananvapauden suojan piiriin ei kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaiset, jotka koetaan häiritsevinä ja epämiellyttävinä. Näin ollen esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan ja kotouttamispolitiikan kritisoiminen kärkevälläkin tavalla on sallittua. Siihen miten se oikeasti kuuluu: Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Haiseeko jonkun muunkin nenään? Tuntuuko jostain muustakin kenties siltä että joku on kusaissut vihtaan? Kullervo |
| 6. toukokuuta 2008 17:50:55 | |
| Nimi : | Mikael |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Nimi : H Mitä teen : Aion mainita Seppo Lehdon nimen Viesti : http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22780-oikeusjuttu-oras-tynkkynen-nettitorkyilyn-kohteena 6. toukokuuta 2008 15:24:52" Mannerheimia sai panna persuksiin fiktiivisesti ja tekijä patsastelee julkisuudessa hymy korvissa vieläkin niin maireena saamastaan huomiosta Yeisradion ohjelmissa. Mutta Oras Tynkkystä ei saa fiktiivisesti panna,mutta seksuaalivähemmistöön kuuluvaa Orasta PIIP PIIP kylläkin erikoista vain fiktiivisesti se on kielletty,eikä tämä taiteilija patsastele Ylen ohjelmissa maireena kaikkien kehuessa häntä vaan oikeus salissa jossa inkvisitio vaati tunnustusta. |
| 6. toukokuuta 2008 17:58:10 | |
| Nimi : | IDA |
| Kotisivu : | Kalinaa |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "No niin onko tämä sitä perään kuulutettua nettirasismia josta Ylen antoi raportin,ihan herrarodun edustajat esitetään vielä noin mainiossa valossa että olisvat käyneet kuussa ensimmäisenä." Jos mukana on Vril-energia ja Gegel- implantit, niin kymmenen pistettä jo etukäteen. |
| 6. toukokuuta 2008 18:00:30 | |
| Nimi : | rähmis |
| Viesti : | http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/1135236124832]Huippumalli-kilpailusta pudotettu Tatjana syyttää järjestäjiä rasismista Viime sunnuntaina Huippumalli haussa -ohjelmasta kotiin lähetetty Tatjana uskoo tulleensa pudotetuksi kansalaisuutensa takia. Venäjän kansalainen Tatjana kertoo Ilta-Sanomissa, että sarjassa jatkossa tapahtuvat ulkomaanmatkat ja niihin liittyvien passiasioiden hoitaminen olisi ollut kilpailun järjestäjille liikaa. "Oli väärin väittää että olisin joutunut tiputetuksi huonojen kuvien takia, sillä siitä ei ollut kyse", Tatjana kommentoi Ilta-Sanomille. |
| 6. toukokuuta 2008 18:05:26 | |
| Nimi : | Mika |
| Viesti : | "Erittäin hyvää tekstiä tuo Halliksen viimeinen" Totta. Voin kuvitella, miten Illman ja kumppanit kihisevät kiukusta, kun noin VAARALLISISTA kirjoituksista ei kuitenkaan löydy mitään, millä niiden kirjoittajaan pääsisi käsiksi. |
| 6. toukokuuta 2008 18:06:45 | |
| Nimi : | Herja |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Kuka sitä kaipasi lainsäädäntöä Ruotsin suuntaan? A member of the governing board of the Liberal Party’s youth organization (LUF) has been reported to police for greeting two Social Democrats with a Nazi salute[...]We were really surprised and upset. There were about 50 people there and it felt like he pinpointed us as Nazis in front of everyone. http://www.thelocal.se/11568/20080506/ Tuosta varmaan rapsahtaa linnaa enemmän kuin Campogianin tappajille. Sillä on natsittelu rikos siinä missä murhakin. |
| 6. toukokuuta 2008 18:17:53 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Totta. Voin kuvitella, miten Illman ja kumppanit kihisevät kiukusta, kun noin VAARALLISISTA kirjoituksista ei kuitenkaan löydy mitään, millä niiden kirjoittajaan pääsisi käsiksi. Kyllä ne keksivät keinot. Esimerkiksi lakiin voidaan kirjata seuraavasti "...tai jos kirjoitus taikka ääni- tai kuvaesitys muuten voidaan tulkita rasistiseksi tai kansanryhmää vastaan kiihottavaksi". Rikosten tunnistamista varten voidaan perustaa elin, jonka jäsenet tutkivat kokouksissaan epäiltyjä tekstejä ja muita viestejä. Kyllä herkkiä ihmisiä löytyy. Kokoonpanoon kuuluisi vaikkapa aluksi Maila-Katriina, Puumalainen, Eva Biaudet ja jokunen somali ja lukuisia muita ihmisiä. Asiasta toiseen. Veikkaanpa, että 10 vuoden kuluttua on epäkorrektia puhua koira- ja kissaroduista. |
| 6. toukokuuta 2008 18:18:01 | |
| Nimi : | JT |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Mestarin viimeisimmässä hienoa analyysiä etenkin työministeriön mainosvideosta. Mainoksen voisi siirtää youtubeen otsikolla Etsi neekeri. |
| 6. toukokuuta 2008 18:26:11 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Helvettiäkö sinne Suomen mallikisaan oli ulkomaalaista edes otettu!? Missä oli kiintiösomali? Ja arabi, kurdi ja ostjakki? Aisha Abu-babullah tilittää: rasismi pudotti minut, viiksilläni ei ollut asian kanssa mitään tekemistä... |
| 6. toukokuuta 2008 18:27:04 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Jatkan hieman rasismin vastaisen taistelun teemaa. Kenties lähitulevaisuudessa valmistuu tohtorinväitöskirja, jossa todetaan noin prosentin väestöstä olevan rasisteja. Siitä seuraa tavoite! Tuo prosentti pitää saada kiinni ja joko hoitaan tai mieluiten vankilaan. Perustetaan organisaatio, joka ryhtyy valvomaan, että kiintiö täyttyy. Jos ei rasisteja ala löytyä, silloin epäilyksen alaisiksi joutuvat paikalliset poliisilaitokset ja sieltä vangitaan henkilöstöä. Ikäluokka Suomessa on noin 70.000 henkeä. Siis ainakin pitää vangita 700 henkeä vuodessa. Mutta aluksi pitää urakoida kunnolla että saadaan jo olemassa olevasta viidestä miljoonasta 50.000 tuhatta vastaamaan tekosistaan. |
| 6. toukokuuta 2008 18:27:14 | |
| Nimi : | Mika |
| Kotisivu : | http://tinyurl.com/55eaew |
| Viesti : | ”Maahanmuuttovirastosta halutaan tehdä supervirasto Ulkomaalaisten muuttoa Suomeen halutaan helpottaa keskittämällä ja sujuvoittamalla maahanmuuttajien asioiden hoitoa. Asiaa pohtinut selvitysmies Ole Norrback ehdottaa, että Maahanmuuttovirastosta rakennettaisiin kaikkia maahanmuuttoon liittyviä asioita hallinnoiva supervirasto. Selvitysmies Ole Norrbackin mukaan Maahanmuuttovirasto voisi parantaa asiakaspalveluaan sitoutumalla ratkaisemaan työpaikan saaneen työ- ja oleskelulupahakemuksen viikossa. Samalla Norrback huomauttaa, että ulkomaalaispolitiikan lähtökohdat ovat kokonaan muuttumassa - Ne ovat muuttumassa oikeastaan koko ajan. Suomi tarvitsee yhä enemmän työvoimaa hyvin monella alalla, varsinkin nyt, kun ajat ovat kuitenkin edelleen suhteellisen hyvät” Oliskohan niin, että nyt on kova kiire saada portit auki, jotta voidaan imaista maa täyteen mamuja ennen kuin laskusuhdanne iskee kunnolla päälle. Silloinhan monikulttuurisen unelman toteutuminen voisi vaaraantua tai ainakin hidastua. On muuten mielenkiintoista sekin, että mitä tahansa asiaa selvittämään tai tutkimaan valitaan aina sellainen henkilö, että selvityksen lopputulos on jo ennalta tiedossa... |
| 6. toukokuuta 2008 18:29:00 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | http://tinyurl.com/55eaew ”Maahanmuuttovirastosta halutaan tehdä supervirasto Ulkomaalaisten muuttoa Suomeen halutaan helpottaa keskittämällä ja sujuvoittamalla maahanmuuttajien asioiden hoitoa. Asiaa pohtinut selvitysmies Ole Norrback ehdottaa, että Maahanmuuttovirastosta rakennettaisiin kaikkia maahanmuuttoon liittyviä asioita hallinnoiva supervirasto. Selvitysmies Ole Norrbackin mukaan Maahanmuuttovirasto voisi parantaa asiakaspalveluaan sitoutumalla ratkaisemaan työpaikan saaneen työ- ja oleskelulupahakemuksen viikossa. Samalla Norrback huomauttaa, että ulkomaalaispolitiikan lähtökohdat ovat kokonaan muuttumassa - Ne ovat muuttumassa oikeastaan koko ajan. Suomi tarvitsee yhä enemmän työvoimaa hyvin monella alalla, varsinkin nyt, kun ajat ovat kuitenkin edelleen suhteellisen hyvät” Ja tämä onneton menee avoimesti käyttämään sanontaa "edelleen hyvät" ! Siis hän tietää, että kohta loppuvat hyvät ajat. Valehtelisi edes. Norrbacka ei ole tehtäviensä tasalla. Viikon tutkinta-aika on liian lyhyt. Siinä ei saada tulijan lähtömaan tai useammankin viranomaisten lausuntoa. Voidaan täällä Suomessa olla nopeita, mutta muissa maissa ei viikossa ehditä reagoida. Vai jätetäänkö taustat selvittämättä asioiden nopeuttamiseksi. Selvitysmiehen pätevyyttä voisi moni epäillä. |
| 6. toukokuuta 2008 18:37:44 | |
| Nimi : | ämpee |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Norrbacka ei ole tehtäviensä tasalla. Viikon tutkinta-aika on liian lyhyt. Siinä ei saada tulijan lähtömaan tai useammankin viranomaisten lausuntoa." Ei nähtävästi ole tarkoituskaan. Luultavasti siellä jossain on huomattu, että viesti kulkee netin yli lähes valonnopeudella, ja yhä useampi on alkanut epäillä tätä "työperäistä" keskustelua pakolaisperäiseksi, mitä se itseasiassa onkin, sillä niistä todellisista työperäisistä ei edes tarvitse käydä mitään keskustelua. Prosessi halutaan nopeaksi, niin ettei siitä kukaan ehdi valittaa. |
| 6. toukokuuta 2008 18:47:38 | |
| Nimi : | P |
| Viesti : | Pistin suvaitsevaisuuspipon päähäni ja testasin, millaista olisi katsoa maailmaa heidän näkökulmastaan? Tässä tulos "Vai rasismia! On muuten varsin muodikas sana, harmi ettei ihonvärini tai äidinkieleni anna minulle oikeuksia käyttää tuota kaikki ovet ja ikkunat avaavaa taikasanaa. Mutta tietysti, onhan se todellista rasismia, jos joutuu pudotetuksi mallikisasta ja tositeevee-ohjelmasta sen vuoksi että on venäläinen. syrjintää, jota ei tule sietää! Rasismi on vakava ongelma. Ulkomaalainen ei ole kertaakaan voittanut Big Brotheria, Euroviisukarsintoja tai Miss Suomi kisaa. ulkomaan kansalaisista lottomiljonääreinäkään Suomessa en ole kuullut. Jotain selkeän epäselvää kansallisuuteen liittyvää syrjintää voi olla siinäkin. Mikään muu ei voi tähän ulkomaalaisten heikkoon menestykseen olla kuin rasismi. Tietysti noiden kisailujen järjestäjät sen kieltävät, mutta piilorasismihan on kaikkein kavalin rasismin laji, sillä sen löytäminen ja osoittaminen on vaikeaa ja hankalaa. Mielestäni tarvitsisimme uutta lainsäädäntöä nopeasti lisääntyneen piilorasismin kitkemiseen. Liian monta piilorasistia pääsee kuin koiraveräjästä. Piilorasismin vähentämiseksi voitaisiin antaa esim. vähemistövaltuutetulle oikeus arvioida, onko kyseessä piilorasismi ja mahdolisuus langettaa uhkasakkoja samaan tyyliin kuin tasa-arvovaltuutettu pystyy nykyään jo tekemään. Suositan, että väärinkohdeltu ottaisi yhteyttä vähemmistövaltuutettuun http://www.ofm.fi/intermin/vvt/home.nsf/ pages/index1 " Vähemmistövaltuutettu Vähemmistövaltuutettu on viranomainen, jonka perustehtävänä on edistää etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa, yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa sekä hyviä etnisiä suhteita Suomessa. Vähemmistövaltuutetun puoleen voi kääntyä esimerkiksi jos on omakohtaisesti kokenut etnistä syrjintää tai on muuten havainnut sitä tapahtuvan. Syrjintätapauksissa ja muissa kysymyksissä voi soittaa vähemmistövaltuutetun toimiston asiakaspalveluun (09) 160 43 444 (arkisin 9-15). Näiltä sivuilta saa tietoa vähemmistövaltuutetun toiminnasta sekä perustietoa etnisestä syrjinnästä, siihen puuttumisesta sekä ulkomaalaisten oikeuksista Suomessa." On jo korkea aika saada ulkomaalainen järjestettyä Eduskuntaan ja voittamaan mallikisa, koska se on nykyaikaa. Maamme on monikulttuurinen ja kilpailuissa menestyminen kuuluu myös maahanmuuttajille. Joku finaalikiintiö voisi olla ihan lainmukainen järjestely jatkossa tälläisiin kilpailuihin?" |
| 6. toukokuuta 2008 18:48:21 | |
| Nimi : | Nauris |
| Kotisivu : | Finnish Seppo Lehto is not easy target alike Theo Van Gogh |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | Seppo Lehdon uusi video Youtube:ssa |
| 6. toukokuuta 2008 18:51:41 | |
| guestbook © freebok.net |