![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 66001-66025 | |
| Nimi : | Jukka Karén |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Aika hyvin puhuttu jolta kulta Hesarin keskustelupalstalle: argumentit lopussa vastakiiski | 6.5.2008 10:33 Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla. |
| 6. toukokuuta 2008 12:59:54 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Off topic: Shitter Limitedin merkittävin provokaatio oli "Syö paskaa"-single. Sen kannessa oli Ronald McDonald. McD-imperiumi, poliisi työrukkasenaan, sai aikaan koko painoksen takavarikoimisen. T. nimim. Läheltä nähnyt. On topic: kun hulluus on näin laajalle levinnyttä, herää epäilys että olemmekin väärässä ja Ne oikeassa? Ehkä rasistinen väkivalta ja muut ihmisoikeurikokset ovatkin arkea mamuille. Ehkä suomalainen han-mies raiskaa ja tappaa rutiininomaisesti. Ehkä jossain netin kolossa todellakin lymyilee suomalaisten ääriuusnetsien varjoimperiumi joka ihan näinä päivinä hukuttaa Suomen kadut viattomien vereen, tai ainakin uhkaa yleistä järjestystä. Entä jos onkin näin? Sehän edellyttäisi että media tietoisesti peittelisi nahkapäisen syövän koko laajuutta. Mamuvastaiset rikokset kun eivät näyttäisi lehtien perusteella kovinkaan yleisiltä, vaikka rasistisia piirteitä etsittäisiinkin täikammalla ja suurennuslasilla (kuten tehdäänkin). Eikä suljettuja suominatsiwebbiyhteisöjä ole tullut vastaan yhtään sen jälkeen kun sain verkkotunnukset v. 1992. Surullinen johtopäätös onkin että korkeisiin suvaitsemisvirkoihin ja toimittajaksi pääsee parhaiten yhdistelmällä vilkas mielikuvitus, ammattitaidottomuus ja seinähulluus. |
| 6. toukokuuta 2008 13:10:27 | |
| Nimi : | Arkwright |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Videotaiteilijat jättävät tarkoituksella hyödyntämättä helppoa kopioitavuutta koska teosten myynti on pääasiallinen tai ainakin tavoiteltava elannonansainta keino. Jos kopioita on vain kourallinen niistä voi pyytää tonneja museoilta. Jos kopioita olisi satoja, kukaan ei maksaisi niistä mitään. Jotkut keräävät videoteosten piraatteja, ovat kuulemma hyvin vaikeita löytää. Nykytaiteesta löytyy oikeasti osaavia ja ilmaisuvoimaisia taiteilijoita, ja kyllä ne laatikoidenkin maalaajat osaisivat realismia tehdä jos niikseen tahtoisivat, mutta kun on välttämätöntä vääntää uutta ja omaperäistä. Pahin abstraktin käsitetaiteen aikakausi alkaa onneksi olla ohi ja esittävääkin työtä tehdään, ainakin sen perusteella mitä Kiasman vuosittaisista Ars-näyttelyistä on huomattavissa. Ongelma on lähinnä pakonomainen tarve uudistumiselle ja Suomen taidemaailman järjestöihin kangistunut apurahapolitiikka minkä vuoksi päättävillä palleilla olevia ei sovi närkästyttää mikäli haluaa tukia. Apurahakulttuuria syytetään taiteilijoiden passivoinnista teosten markkinoinnin suhteen, ja toisaalta taidemaailma kärsii kun kyvykkäin osa luovasta luokasta etsiytyy kunnollisen toimeentulon perässä mainostoimistoihin ja muun media-alan pariin. Näiden ammattilaisten harrasteena tekemät taideteokset ovat usein laadullisesti ylivertaisia apurahataiteilijoiden teoksiin - osviittaa tästä antoi kun vertaili Helsingin kaupunginmuseon Pixar-näyttelyn ja sen ohessa olleen suomalaista animaatiota esitelleen näyttelyn anteja. |
| 6. toukokuuta 2008 13:50:32 | |
| Nimi : | Ant. |
| Viesti : | http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=33770 "Syytetty kiistää kaikki syytteet. Hänen mukaansa joku muu on syyllistynyt tekoihin hänen nimissään, esimerkiksi KGB tai vanha lukiokaveri." :))) |
| 6. toukokuuta 2008 14:10:24 | |
| Nimi : | Herja |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Luin Jussin viimeisintä ja sain siitä inspiraation kaivella Turun tilannetta mamujen asumisen osalta. Maahanmuuttajien asuminen-työryhmän loppuraportti vuodelta 2003 sisälsi pohtimisen arvoisen ajatuksen: Valtioneuvoston selonteossa kotouttamislain toimeenpanosta eduskunnalle todetaan, ettei kotouttamislaissa säädetä maahanmuuttajien asumisesta. Lain perusteluissa kuitenkin todetaan, että asuinalueita kehitettäessä tulisi ottaa huomioon alueellisen eriytymisen ja eriarvoisuuden ehkäiseminen. Samalla kuitenkin riittävän suurien etnisten ryhmien muodostuminen on tärkeää. |
| 6. toukokuuta 2008 14:27:42 | |
| Nimi : | Katsokaa ja ihmetelkää |
| Mitä teen : | Viritän keskustelua |
| Viesti : | Olettekos koskaan nähneet näin kömpelöä puhetta? Kirsi Westphalen on kirjoittanut puheen, jossa hän sanoo Euroopan tarvivan uutta Wesphalenin rauhaa. Näin hän siis, Eurooppalaisille vieraille formulaenglannilla adressoimassaan puheessa. (Tuli lisäksi muistutettua, että on meillä suomessakin näitä hienoja sukunimiä. Ei kaikki suomalaiset mitään juntteja ole.) http://www.upi-fiia.fi/fin/tilaisuudet/seminarisalaa_(nakymaton)/counsellor_kirsti_westphalens_presentation/ Tulee lisäksi mieleen tuosta tavasta millä muslimeista puhutaan, että tarkoituksena on sanoa, että on meillä suomessaKIN jo näitä ongelmia. (etteivät hyvät eurooppalaiset vain erehtyisi luulemaan, ettei suomalainen herrasväki tiedä mistä puhuu) Ja jos ei vielä ole tarpeeksi ongelmia, niin niitä on tilattu ja kohta ainakin tulossa. T. Ei maahanmuuttajia vastustava |
| 6. toukokuuta 2008 14:36:38 | |
| Nimi : | Katsokaa ja ihmetelkää |
| Mitä teen : | Viritän keskustelua |
| Viesti : | Huh-huh! "Here in Finland we are just one generation behind the European development of having radicalized Muslim segments in our population. We are still at a phase of marginalization and displacement." Seuraavassa lauseessa on jo jotain järkeä, mutta joka tapauksessa yleiskuva huonosta englannista ulkoministeriön työntekijäksi jää helposti vallitsemaan. "But if nothing is done about it, we are sure to follow the same path of aggravated problems of integration and identity that the rest of Europe is currently suffering." |
| 6. toukokuuta 2008 14:45:42 | |
| Nimi : | Kliinikko |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Mestarin kynä ei tylsy Erinomainen juttu taas maestrolta. En ihmettele, että Illman ja kumppanit ovat huolissaan ja koventavat puheitaan. Sana leviää ja tietoisuus lisääntyy. Totisesti minä sanon teille, että vielä koittaa se päivä, jolloin tätä puhetta kuullaan eduskunnassa. Ja kun rikastuminen etenee niin kuin Los Alamosissa aikoinaan, niin eiköhän se homma jo ensi vaaleissa hoidu. |
| 6. toukokuuta 2008 14:46:09 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Olettekos koskaan nähneet näin kömpelöä puhetta? Kirsi Westphalen on kirjoittanut puheen, jossa hän sanoo Euroopan tarvivan uutta Wesphalenin rauhaa. Puhe on täällä http://tinyurl.com/44zmxx Näin sanoi Kirsti: It is important that we try to encourage such interpretations of Islam where Islam can live side by side with other religions, respecting the foundation of a democratic society and human rights. Conditions have to be created for the evolution of a European Islam. Tuossahan on monta kohtaa väärin. Koraani on jumalan sanaa ja ikuisesti muuttumaton. Mitään eurooppalaista islamia ei voi kehittyä, koska jos jonkin muunnos kehittyisi, se olisi jotain muuta kuin islamia. Kirsti haaveilee eri uskontojen yhteiselosta ja demokratiasta. Taas meni väärin. Islam on ainoa oikea uskonto ja Koraani menee demokratian ylitse. Sharia riittää ja Koraanin luku. Näin uskoisin muslimien ajattelevan. Kirsti tietysti voi rakennella pilvilinnoja. Ehkäpä imaamit suhtautuisivat erittäin vihamielisesti yrityksiin muuttaa islamia eurooppalaiseksi. Ainakin jotkut. Jopa dhimmikin olisi parempi, kuin islamin muuntelija. |
| 6. toukokuuta 2008 14:52:20 | |
| Nimi : | Supervirasto!! |
| Viesti : | http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id89926.html |
| 6. toukokuuta 2008 14:53:33 | |
| Nimi : | excalibur |
| Viesti : | "Monikultturistisen ajattelun erikoisuuksia" Niin, mm. näistä sivuista kukaan ei ole huolissaan; http://asem.anarkismi.net/ http://suomenislamilainenpuolue.fi/tiedotteet.html Kaikki sivustot joissa arvostellaan noilla sivustoilla yllytettävään toimintaan, ovat rasistisia, jotka pitää tuomita laissa. |
| 6. toukokuuta 2008 14:56:34 | |
| Nimi : | Katsokaa ja ihmetelkää |
| Viesti : | Katselin vielä ja totesin, että ulkoministeriön dokumentissa on Westhalia kirjoitettu väärin. Olisikohan tämä tehty tahallaan, että vältettäisiin sukunimellä elostelun esiintulo. Tai ehtkä joku assari korjasi päätään pyöritellen viime tingassa p-kirjaimen pois, koska muuten olisi näyttänyt liian ilmeiseltä oman sukunimen korostus. "What Europe really needs is a new peace of Westhalia some 350 years after the original one which ended European Christian religious wars and gave rise to the new nation state." (Samaisessa tilaisuudessa Eduskunnan lisärakennuksessa muistelen olleen myös Saska Snellmanin, joka piti niin ikään kaikkien aikojen junteimman puheen, jonka saattoi vähemmän sympaattinen ymmärtää kehuskeluksi sillä, että Suomessakin on natseja, ja Suomi siis vähintäänkin vakavasti otettava eurooppalainen maa tai jotain...) Olisi kiva nähdä tuostakin puheesta kirjoitettu versio. Sen verran huonoa oli Snellmaninkin englanti. |
| 6. toukokuuta 2008 14:59:16 | |
| Nimi : | ibn ghul |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | En kyllä huomaa tuossa puheessa mitään uskomattoman huonoa (kielellsesti siis, sisältö onkin sitten ns. sitä itseään), varsinkin kun kyseessä on nimenomaan puhe. Westphalenin lausunnastatakaan on vaikea antaa palautetta pelkän tekstin perusteella. |
| 6. toukokuuta 2008 14:59:41 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Jussin uusin on täyttä rautaa. Jokohan Illman kohta haukkaa? Minusta olisi vähintäänkin kohtuullista että viranomainen osallistuisi keskusteluun. Kun nyt kuitenkin istut siellä lukemassa. |
| 6. toukokuuta 2008 15:03:02 | |
| Nimi : | Katsokaa ja ihmetelkää |
| Viesti : | Tässä siis vielä toimiva linkki. http://www.upi-fiia.fi/fin/tilaisuudet/seminarisalaa_(nakymaton)/counsellor_kirsti_westphalens_presentation/ |
| 6. toukokuuta 2008 15:03:15 | |
| Nimi : | Edistyksellisestä lehdistöstä taas vähän |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | "Mutta mitä mahtaa tarkoittaa se, että verkkorasisti "jää kiinni"?" Ilmeisesti samaa kun se, ett itäsuomalaiset miehiä on "jäänyt kiinni HIV:sta". En muista kumpi näin kirjoitti, mutta jompikumpi, iltasanomat tai iltalehti se oli. Näin lehdistö siis tukee HIV-valistajien työtä, jotka kulkevat kouluissa puhumassa possareiden stigmatisoimista ja ennakkoluuloja vastaan. |
| 6. toukokuuta 2008 15:11:30 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Westfalenin rauhahan saatiin aikaiseksi vasta kun monikulttuuriset armeijat olivat hävittäneet, raiskanneet ja autioittaneet Eurooppaa 30 vuoden ajan. Melko kehno rinnakkaiselon vertauskuva siis, vaikkakin osuva. Ennemmin tarvittaisiin Wienin kongressia jossa esikuvan mukaan puhalletaan kumouksellinen hulluus poikki, karkotetaan päähäiriköt ja taataan vakaus tarvittaessa porukalla. Nürnbergiä Illman-Puupäiden klaani tuskin toivoo, koska narun jatkoksi saattaakin joutua ihan eri porukka kuin he toivovat. |
| 6. toukokuuta 2008 15:12:54 | |
| Nimi : | Peace! |
| Viesti : | "Ennemmin tarvittaisiin Wienin kongressia jossa esikuvan mukaan puhalletaan kumouksellinen hulluus poikki, karkotetaan päähäiriköt ja taataan vakaus tarvittaessa porukalla." Kirstin nimi ei valitettavasti ole Kirsti Wien, vaan Kirsti Westphalen. Eli näillä mennään. |
| 6. toukokuuta 2008 15:22:53 | |
| Nimi : | Herja |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Ylen uutisesta: Maahanmuuttoon liittyvien määrärahojen hallinnointi sekä työvoiman maahanmuuton ja kotouttamisen ohjaus pitäisi Norrbackin mielestä siirtää sisäministeriön vastuulle. Kuntien valtionosuuksien yhdeksi jakoperusteeksi tulisi kuntaan muuttavien ulkomaalaisten määrä. Ensin minä luulin Norrbackin puhuvan työperäisistä mutta sitetn tajusinkin hänen puhuvan "työperäisistä". Vai millaisessa skenaariossa huutavan työvoimapulan maassa pitää kuntia kiristää/lahjoa ottamaan vastaan työn perässä muuttavaa väestöä? |
| 6. toukokuuta 2008 15:23:17 | |
| Nimi : | H |
| Mitä teen : | Aion mainita Seppo Lehdon nimen |
| Viesti : | http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22780-oikeusjuttu-oras-tynkkynen-nettitorkyilyn-kohteena |
| 6. toukokuuta 2008 15:24:52 | |
| Nimi : | Pirjo |
| Viesti : | Meniskö meidän asunto paremmin kaupaksi jos mainitsisin, että ylä- ja alakerrassa asuu nasseperheet, ja talossa saa sitten vaan puhua suomea, ja sitäkin hiljaa? |
| 6. toukokuuta 2008 15:26:18 | |
| Nimi : | Toni H. |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Hyvä että SIP:n sivut ovat nyt sentään sen näköiset, että epileptikolla ei ole suurta tsäänssiä saada kohtausta. Mutta juttujen taso on kyllä muuttunut vähemmän kuin Koraanin sana. Öyhötystä mitä öyhötystä. Tuolla muuten puolueen vaaliesite. Huomatkaa erityisesti kohta eläinsuojelusta. Mites ne halal-teurastukset... |
| 6. toukokuuta 2008 15:37:44 | |
| Nimi : | Mika Mäntylä |
| Kotisivu : | http://irc-galleria.net/blog.php?nick=MikaM |
| Viesti : | Pirjo: "Meniskö meidän asunto paremmin kaupaksi jos mainitsisin, että ylä- ja alakerrassa asuu nasseperheet, ja talossa saa sitten vaan puhua suomea, ja sitäkin hiljaa?" Äärimmäisen todennäköisesti. Älä kuitenkaan ala vuokra-asuntoasi myymään, vuokraisäntä voi hermostua. |
| 6. toukokuuta 2008 15:37:44 | |
| Nimi : | excalibur |
| Viesti : | "Meniskö meidän asunto paremmin kaupaksi jos mainitsisin, että ylä- ja alakerrassa asuu nasseperheet, ja talossa saa sitten vaan puhua suomea, ja sitäkin hiljaa?" Ei ei..sanot että talossa asuu ainoastaan somaleja. Luulis menevän kämppä käsistä. |
| 6. toukokuuta 2008 15:40:12 | |
| Nimi : | Lotta Roti |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | lonerider: " "Siinä mielessä kansallisvaltiotkin ovat aivan turhia" Kysykääpäs tätä vaikka Suomessa asuvilta kurdeilta.." Aivan helvetin hyvä pointti! *standing ovation* Tätä käytän seuraavan kerran, kun kuulen tuon fraasin. Kävin tutustumassa ViNOn, Vihreiden nuorten opiskelijoiden sivuihin. Heidän ohjelmassaan oli itse asiassa paljon sellaista, mistä voi olla samaa mieltä (tosin turvallisuuspolitiikasta en voisi juuri olla enempää eri mieltä), koska he kannattavat paikallisdemokratian lisäämistä kaikilla tasoilla ja ovat jopa miettineet aika pitkälle, miten sitä käytännössä toteutettaisiin. Kaikesta päätellen he jopa vastustavat nettirasistijahtia :P : "Kansalaisoikeuksien on oltava loukkaamattomia eikä niitä saa kaventaa turvallisuusuhilla pelottelemalla." "EU:n vallanjakoa on Vinon mielestä demokratisoitava. Vaikka europarlamentti kärsii legitimiteettivajeesta ja sen työskentely on jäänyt kansalaisille etäiseksi, on se kaikkein demokraattisin EU:n päätöksentekoelimistä." Eräs asia kuitenkin herättää hämmennystä. Heillä näyttää olevan tavoitteena kansalaisvaltioiden tuhoaminen (useampi heidän edustajansa on erilaisissa yhteyksissä sanonut näin). Tähän tarkoitukseen EU kelpaa heille erinomaisesti: "Poliittisena tilana Eurooppa tarjoaa mahdollisuuden rikkoa kansallisvaltioiden rajojen muodostamat muurit. Parhaimmillaan Eurooppa on moniarvoinen, kirjava, rajoiltaan liukuva ja läpäisevä. Euroopasta voi tulla maailma pienoiskoossa. On pyrittävä tilanteeseen, jossa planeettamme on aidosti rajaton." "Eurooppalaisen identiteetin kehittyessä onkin vältettävä modernien kansallisidentiteettien ulossulkevia piirteitä, kuten ulkopuolisten asettamista eriarvoiseen asemaan tai vähemmistö-kulttuurien syrjimistä. Parhaimmillaan Eurooppa on moninaisten identiteettien tila, kohtauspaikka, joka ei tarvitse pohjakseen maaperään sidottua kansallistunnetta. Kaikilla ihmisillä on oltava oikeus liikkua vapaasti. Yhteinen eurooppalainen kulttuuri pysyy vielä kauan lähinnä EU-eliitin erottautumiskeinona, eikä yhteisen lipun ja hymnin kaltaisille symboleille näin ole monikulttuurisessa unionissa tilausta." Miten tämä sopii yhteen alhaaltaohjautuvuuden ja demokraattisuuden korostamisen kanssa? Ihmiset ovat pääsääntöisesti kiintyneet kansallisvaltioihinsa eivätkä kaipaa "moniarvoista kirjavuutta" ja avoimuutta stabiilin sekulaarin demokratian tilalle. Tämä ajatus on todella mielenkiintoinen: "Pakolaisuuden, taloudellisten ongelmien ja ympäristötuhojen estämiseksi kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus kriisien ehkäisemiseksi. Alueellisten kriisipesäkkeiden rauhoittamiseksi on perustettava EU:n kriisinhallintayksikkö, joka kykenee tehokkaasti puuttumaan kehitysmaiden alueellisiin konflikteihin. Kriisinhallintayksikön resurssien turvaamiseksi Suomen on luovuttava kansallisesta kiellosta lähettää joukkoja oman maan ulkopuolelle. EU:n kriisinhallintaoperaatioilla tulee olla YK:n jäsenmaiden enemmistön hyväksyntä." Se, että USA on lähettänyt sotilaansa viemään demokratiaa väkisin muihin maihin, herättää laajaa pahennusta maailmalla. Eivätkö ViNOlaiset näe ongelmana, että EU tekisi samoin? Tällöinhän siitä tulisi samanlainen "maailmanpoliisi". |
| 6. toukokuuta 2008 15:42:09 | |
| guestbook © freebok.net |