![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 64701-64725 | |
| Nimi : | Raine |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Täytyy myöntää, että tuo miten Hesari onnistuu kääntämään kaikki juttunsa, myös lähtökohdiltaan hyvinkin monikulttuurin vastaiset, monikulttuurisuusmyönteisiksi (ja etenkin myönteisiksi tiettyjen etnisten ryhmien kannalta) lähentelee jo taidetta. Esim. tuo "Eritaustaiset naapurit riitelevät yhteisistä tiloista ja erilaisista tavoista" -juttu. Sitä helposti normaali ihminen luulisi, että tämä nyt on selvä miinusmerkki monikulttuurisuusideologialle, mutta pari kohtaa jutussa kääntää homman näppärästi ihan päälaelleen: "Naapuruussovittelijat ovat sovitelleet runsaasti myös riitoja, joissa molemmat osapuolet ovat suomalaisia. Selväksi on käynyt, että suurta osaa kahnauksista on turha selittää kulttuuritaustalla. Ihmiset ovat yksilöitä. Samasta taustasta tulevilla voi olla aivan erilaiset tulkinnat kulttuuristaan." "Kulttuurilla saattaa kuitenkin olla vaikutusta siihen, että esimerkiksi somalit suostuvat sovitteluun mielellään. Mohamedin mukaan Somaliassa riitoihin on perinteisesti yritetty hakea sopua vastaavanlaisella menetelmällä. "Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta." " Eli nyt sen sitten tiedämme. Me suomalaiset emme osaa sovitella. Ennen täällä on naapuririidat ja kateus vienyt kalatkin vedestä, mutta onneksi on saatu somaleja tänne ratkomaan riidat. "Hieman" tältä kyllä vie uskottavuutta se tapa, jolla somalit ovat riitansa ratkoneet Somaliassa. |
| 23. huhtikuuta 2008 9:48:00 | |
| Nimi : | Jouko |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Mikä on tuo sovitteluasia? Semmoinen käsitys on ettei mitään sovittelua tarvita vaan meidän vain on sopeuduttava monikulttuuriin. Siihen annetaan koulutustakin jota aivopesuksikin sanotaan. Mustalaistenkin toilailuihin on ollut pakko sopeutua mutta heitä on ollu niin vähän ettei se paljoa ole kiusannut. Nyt tilanne alkaa olla toinen uusien vähemmistöjen kanssa. Mutta taloyhtiöissä on edelleenkin tiukat säännöt joita on noudatettava oli kotoisin mistä kulttuurista tahansa. Miten niistä on alettu lipsua? Kyllä meteliä pitävä kantasuomalainenkin saa häädön jos ei usko kieltoja ja varoituksia. |
| 23. huhtikuuta 2008 9:58:18 | |
| Nimi : | JF |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Hyysärin sovittelujutun tekijän nimi viihdyttää: Minna Nalbantoglu. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:20:48 | |
| Nimi : | reino |
| Viesti : | Kappas, onko Minna palannut Pariisin-kirjeenvaihtajan hommista? Varmasti kiva vertailla, miten monikulttuurisuus on täällä koto-Suomessa vielä lapsenkengissä. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa Nalbantoglu-nimisiltä miehiltä mm. painonnostossa. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:29:50 | |
| Nimi : | anon |
| Viesti : | Kommenttina "Kielellistä rikastusta" kirjoitukseen: Mielestäni loistava esimerkki yhteiskunnan palvelualttiudesta rikastajia kohtaan, löytyy liikenne- ja viestintäministeriön ylläpitämältä viralliselta digi-tv sivustolta. http://www.digitelkkari.fi/site/index.shtml Sivun yläreunasta löytyy info & ohjeet digi-boksin hankintaan myös somaliksi. http://www.digitelkkari.fi/site/docs/digitvesitesomali.pdf Mikä on dokumentin kohderyhmä? Ilmeisesti se osa 10 000 päisestä somaliyhteisöstä, joka ei osaa suomea (tai muita valtakieliä jolle ohjeet on kännetty) ja jotka haluavat katsoa suomenkielisiä kanavia tv:stään. Loogista! |
| 23. huhtikuuta 2008 10:36:49 | |
| Nimi : | Teemu Lahtinen |
| Viesti : | Sovittelu on hienoa asia ja olennaisesti suomalaiseen kulttuuriin kuuluva. Ainahan täällä on käytetty puhemiehiä, välittäjiä ja välimiehiä, ja tarpeen vaatiessa pitäjän miehet ovat kerääntyneet kiville ratkaisemaan asioita yhteistuumin. Kyllä se on ollut nykykielen sovittelua. Ei liene yllätyksenä että vastaava tapa ratkaista asioita on melko universaali. Muslimeilla on tämä shariansa, jossa sovitellaan paitsi ihmisten välisiä eripuria, myös ihmisten ja jumalan välisiä. Jos nyt "suomalaisten ptiäisi oppia somaleilta sovittelua", niin minusta se imlikoi, että maahan ollaan tuomassa shariaa muhamettilaisten ja vääräuskoistenkin välisiin eripuriin. Suomessa ennen muinoin oikeuslaitos rahoitti toimintaansa sportteleilla, joista on jo oikeastaan luovuttu, mutta vastaava käytäntö tullee takaisin uudella nimellä: jizya. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:40:27 | |
| Nimi : | P |
| Viesti : | "Kappas, onko Minna palannut Pariisin-kirjeenvaihtajan hommista? Varmasti kiva vertailla, miten monikulttuurisuus on täällä koto-Suomessa vielä lapsenkengissä. Suomalaisilla olisi paljon opittavaa Nalbantoglu-nimisiltä miehiltä mm. painonnostossa." No Minna on opiskellut Tampereen yliopistossa 2000- luvun alkupuolella tiedotusoppia samalla nimellä. Siihen aikaan hän on näköjään tehnyt mm. radiotutkimusta. Kaikkeen sitä törmää seikaillessaan mediatutkimuksen akateemisessa maailmassa ;) Opiskelu ja tutkiminen sivistää tälläistä karkeakarvaista räksyttäjääkin. Siis ihan aito Tampereen media-inkubaattorin tuotos on kyseessä. Onkohan hän kirjoittanut Utaimeen? Pitää tarkistaa. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:43:33 | |
| Nimi : | Tosi |
| Viesti : | Mun mielestä yks parhaista ja kiteyttävimmistä teksteistä Jussilta tämä uusin. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:49:56 | |
| Nimi : | Jussi Halla-aho |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Asiasta viidenteen, eikö ole ihmeellistä, että kun joku oikeasti haluaa tulla Suomeen töihin ja hänelle olisi vielä työtä valmiina odottamassa, se ei käykään: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/04/638127 Vaaditaankohan Thorsin egyptiläisiltä ja turkkilaisiltakin maahantulon ehtona, että työtä on oltava ja siitä on jäätävä jotain käteen? Vai onko ongelma siinä, että Thaimaasta saattaa tulla nuoria naisia, jotka pahimmassa tapauksessa antavat piparia jollekin kalapuikkoviiksiselle. Det vore ju inte i linje med integration. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:51:50 | |
| Nimi : | Tinden |
| Viesti : | Raiskaaja pelottaa koululaisia Torniossa kerrotaan Iltalehdessaä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804237555939_uu.shtml Kyllä on nykylapsillä rankkaa. Järkyttävä juttu itseasiassa. Itse kun kävin koulua, niin eipä tarvinnut pelätä mitään. Lähiössä asuminen oli kivaa, koulu lähellä, metsää missä kulkea, kavereita, jotain tekemistäa oli aina. muistelee avainlapsi-Tinden Nykyään pelottaa ihan jo kadulla joskus, ja pitää tarkkaan miettiä, milloin sinne metsään oikein menee. |
| 23. huhtikuuta 2008 10:57:54 | |
| Nimi : | Hammer |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Ihan kuriositeettina kerron, että Ayaan Hirsi Ali teki myös tulkin töitä sivutoimisesti opiskelun lomassa. Näin hän ainakin kertoo elämäkerrassaan Infidel. Hirsi Ali myös valitteli monien somalien vapaaehtoista eristäytymistä Hollannin yhteiskunnasta ja jättäytymistä tukiriippuvuuden varaan. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:00:06 | |
| Nimi : | Jouko |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Nämä oikeaa työtä tekevät tulijat eivät työllistä riittävästi Astrid Thorsin alaisia viranomaisia tai muitakaan vastaavia. Ovat siis omillaan toimeen tulevia ja sehän ei sovi alkuunkaan! Ei ole kauan siitä kun hyökättiin thai-hierojien kimppuun väellä ja voimalla. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:00:35 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Tarkoittaako reino nyt painonnostolegenda Naim Suleimanoglua joka joutui Bulgarian väreissä nostamaan Suleimanovitshinä? Hesarin iloisesti hymyilevä sovittelija on ansainnut oman Huippuosaamista-artikkelin. Kuvakin on osuva ja positiivinen. Todellinen pro löytää markkinaraon jota ei olisi olemassa ilman häntä itseään. Odottakaa vain, uudessa uljaassa Suomessa nähdään vielä virkasuhteiset läänin-, kunnan- ja kaupunginosasomalit joiden tehtävänä on yksinkertaisesti vain olla kaupunkikuvassa väriläiskänä. 3 miljoonan Hesa. Voi herrajeesus. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:06:16 | |
| Nimi : | TaTu |
| Viesti : | Tuskin menee läpi Pravdassa ? """Jotta Suomeen syntyisi toimiva monietninen yhteiskunta, tarvitaan kykyä käsitellä esiin nousevia ristiriitoja", Puhumalla paras -niminen kirja toteaa. " Miksi Suomeen pitäisi syntyä "monietninen yhteiskunta" - britanian on moisen kanssa helisemässä , kun lukaiset paikallista lehdistöä. Virallinen valtion maahanmuuttoideologiakin on muutettu ja kaksi vuotta sitten monikulturalismi-höpinästä integraatioon pyrkiväksi - kiitos tuon monietniyyden aiheuttamien yhä pahenevien ongelmien. Nuo monietniset kun eriytyvät muista ja suhtautuvat pahimmillaan vihamielisesti muuhun vääräuskoiseen yhteiskuntaan. Missä muuten on päätetty , että Suomeen rakennetaan monietninen yhteiskunta? Ei asiasta ole puhuttu vaaleissa pätkääkään ja eduskunnassakaan juuri mitään? Eikös tuolle pitäisi saada kansan siunaus ensiksi? Nyt puolueet tekivät viimevaaleissa "herrasmiessopimuksen" ja vaikenivat maaahanmuutosta. Miksi asiaa ei tuoda vaaliagendaan, anneta kansan äänestää. Ja jos ko. kanta menestyy - sen jällkeen pistetään viranomaiset kirjoittelemaan moisia oppaita. Nyt tuo on ulkoparlamentaarista vallankäyttöä, joka ei virkamiehille kuulu. " |
| 23. huhtikuuta 2008 11:08:48 | |
| Nimi : | Hammer |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Tarkoittaako reino nyt painonnostolegenda Naim Suleimanoglua joka joutui Bulgarian väreissä nostamaan Suleimanovitshinä?" Tuon painonnostajan alkuperäinen nimi taisi olla Naim Suleimanov. Kun Bulgaria käynnisti turkkilaisvähemmistön bulgarialaistamiskampanjan Suleimanov joutui muuttamaan nimekseen Naum Shalamanov. Shalamanov loikkasi Turkkiin, jossa hänestä tuli Naim Suleimanoglu. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:11:03 | |
| Nimi : | Jukka Karén |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Oli saakelin hyvä ja täyttä asiaa oleva teksti. Silti, valittaen minun on tyrmättävä koko teksti tällä: meillä on täällä yks kotisomppu töissä, softakoodaajana. Eli täten mikään noista tekstin argumenteista ei pidä paikkaansa, ja ketään somalia ei ole koskaan tulkattu Suomessa. Ja sitä paitsi kyllä niitä suomalaisiakin joudutaan tulkkaamaan!! Hitto, pää lyö tyhjää, en keksi mokutuskliseitä nyt tämän enempää, mutta...ei kun vielä yks: tämä silmitön tulkkaaminen ei ole mitään muuta kuin osoitus VHM:n institutionaalisesta rasismista. Nimittäin tulkkaaminen on vain keino, jolla muuten yhteiskunnan parhaaksi väsymättä kamppaileva somaliyhteisö pidetään marginaalissa ja sorron ikeen alla. Varmasti somalit haluaisivat ihan sikana oppia Suomen kielen, mutta se suorastaan kielletään heiltä pakkotulkkaamalla. Hmm, jos ton sanoisin vaikkapa Anni Sinnemäelle, niin se varmaan nyökyttelis niin, että sillä nyökkimisellä voittais jo Speden spelien hula-vanteen pyöritys/suihinottosimulointikisan. Kun Anni-tyttösen mukaan ihmiset tyypillisesti uuteen kotimaahan muuaatessaan haluavat tehdä töitä ja elättää itsensä...Annille ei mene kaaliin etteivät välttämättä ensinkään halua. no, menee off-topic. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:13:24 | |
| Nimi : | Varastomies |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Parahin Jussukka. Seuraan kirjoituksiasi usein ja ne ovat nautittavaa luettavaa. Osaat todella pätevästi purkaa näitä monikulttuurisuuden pilvilinnoja, joita kansalle rakennetaan. Nyt kuitenkin silmääni pisti viimeisimmässä kirjoituksessasi eräs arvio. Totesit, että työssä käyviä on somaleista n. 450 kpl. Laskeskelit, että kaikkien näiden työpaikkojen täytyy käytännössä olla somalin kielen tulkkien töitä. Ei näin, Jussi, ei näin. Oletko koskaan ostanut elintarvikkeita S-ryhmän kaupoista? Jos olet, olet käsitellyt vähittäismyyntierää joka kulkenut kauppaan somalin kätten kautta. S-ryhmän tavaran varastoinnin hoitaa INEX:in keskusvarasto Espoossa. Siellä työskentelee somaleja n. 100 kpl. eli varastossa on somalialaista miestä mustanaan. Lähes yhtä paljon heitä työskentelee myös itellan lajittelijoina Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:22:59 | |
| Vastaus : | Laskeskelit, että kaikkien näiden työpaikkojen täytyy käytännössä olla somalin kielen tulkkien töitä. Ei, parahin varastomies. Näin en laskeskellut. Totesin vain, että 40 tulkkausta päivässä työllistää väkisinkin suuren joukon tulkkeja, että näiden tulkkien on pakko olla somaleja, ja että someleja ei kaikkiaan ole kovin paljon töissä. työskentelee somaleja n. 100 kpl. eli varastossa on somalialaista miestä mustanaan. Lähes yhtä paljon heitä työskentelee myös itellan lajittelijoina Postin lajittelukeskuksessa Vantaalla. Selvä. Työssäkäyvistä somaleista siis neljännes on INEXin varastoissa ja toinen neljännes postissa lajittelijoina. Jäljelle jää kaksi neljännestä, joista puolet työskennellee tulkkeina ja loput naapurisovittelijoina ja synergisinä sillanrakentajina. |
| Nimi : | kielen osaamisesta |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Olipas mielenkiintoinen kirjoitus koskien kieliasiaa. Helsingin Sanomat uutisoivat taannoin, että suurin osa Suomeen tulleista maahanmuuttajista ei osaa kirjoittaa tai lukea millään maailman kielistä. Tämä koskee niin aikuisia kuin lapsiakin. Varmaan tämä myös osaltaan tuo lisäkustannuksia veronmaksajille, kun aikuisetkin pitäisi ensin opettaa lukemaan edes jollakin kielellä. Yleensä lukemaan ja kirjoittamaan opetellaan omalla äidinkielellä. Vasta sen jälkeen voisi kuvitella opettelevansa jotakin vierasta kieltä. Jokainen kouluja käynyt tietää, miten pitkä taival tuo on kuljettavaksi. Jokainen veronmaksaja voi vaan kuvitella, miten paljon tämä lysti maksaa yhteiskunnalle. http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Moni%20maahanmuuttaja%20on%20lukutaidoton/1135232068976 |
| 23. huhtikuuta 2008 11:35:54 | |
| Nimi : | Lous |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Panin tuossa merkille eilen Assassin's Creed -nimistä tietokonepeliä testaillessani, että ennen alkukuvia peli julistaa seuraavaa disclaimerina: "This work of fiction was designed, developed and produced by a multicultural team of various religious faiths and beliefs". Onko minussa jotain vikaa, kun reaktioni tuohon oli "no voi nyt saatana taas"... |
| 23. huhtikuuta 2008 11:37:08 | |
| Nimi : | JF |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Näistä Postin / Itellan Somaleista olenkin jo kuullut eräältä tutulta joka oli Postin lajittelukeskuksessa töissä jonkinmuotoisessa esimiesasemassa. Ei ole enää, koska menetti järkensä kyseisiin työn puurtajiin jotka jo mainitsinkin. Sitten voidaankiin palata näihin paljon hyysärissäkin muistettuihin "Jo joka kymmenes oppilas on maahanmuuttaja"-uutisointeihin. Ex-naiseni on valmistumassa opettajaksi mutta on viimeaikoina tullut toisiin ajatuksiin, että tahtooko hän tehdä kyseistä työtä loppujenlopuksi sittenkään. Tehtyään sijaisuuksien näissä PK-seudun "rikkautta sisältävissä" kouluissa joissa on suurimmat määrät maahanmuuttajien lapsia, on hän tullut toisiin ajatuksiin. Väkivaltainen ja uhkaava käytöstä on arkista, kolmasluokkalaiset lapsoset on kaikkia muuta kuin herttaisia. |
| 23. huhtikuuta 2008 11:40:42 | |
| Nimi : | Varastomies |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Todennäköisesti juuri noin se joukko jakautuu. Voi kuulostaa epäuskottavalta, että n. 100 somalia työskentelee samassa varastossa, mutta eipähän INEX:in keskusvarasto olekaan mikään ihan pieni työpaikka. Tai no, nykyinen määrä on n. 100 - 1. Muistatko, kun lopputalvesta uutisoitiin, miten tuolla varastolla 'ulkomaalaistaustainen' varastomies oli vahingossa pudonnut biojätepuristimeen (sikäli oikea lajitteluaste, koska eloperäistä materiaalia ei saa laittaa pahvipuristimeen eikä muovipuristimeen) ja joutunut Ämmässuon kaatopaikalle? |
| 23. huhtikuuta 2008 11:47:43 | |
| Nimi : | Mikko Nieminen |
| Mitä teen : | Viritän keskustelua |
| Viesti : | Tässä vähän historian siipien hawinaa wanhoilta ajoilta, kun ensimmäiset somalit saapuivat 90-luvun alussa Suomeen. Lainaus on HS:n arkistosta. Viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Äärimmäisen kiusallinen tapaus joka tapauksessa, koska aika hankala löytää syylliseksi suomalaisia tai rasistisia asenteita, kun rosvolauma ei ehtinyt vastaanottokeskusta pidemmälle. :) "Seitsemän somalia loukkaantui tappelussa SPR:n asuntolassa Seitsemän somalipakolaista sai haavoja ja ruhjeita SPR:n pakolaiskeskuksessa sattuneessa heimoriidassa Helsingissä. Tapahtumien kulku on epäselvä, sillä kukaan kolhituista ei ole suostunut kertomaan mitään. Joukkotappelu tapahtui lauantai-iltana Munkkisaaren vastaanottokeskuksessa. Puukoin ja pöydänjaloin käytyä riitaa oli rauhoittamassa viisi poliisipartiota. Poliisin mukaan seitsemää miespuolista somalia jouduttiin käyttämään sairaalassa. Vakavimmin loukkaantunut oli saanut puuk. . . . . . Vastaanottokeskuksessa majailevat somalit tosin eivät. . . . . . tapauksessa osa somaleista saisi syytteen. . . HS - Kotimaa - 21.8.1990 - 1266 merkkiä - 1. painos" |
| 23. huhtikuuta 2008 11:50:48 | |
| Nimi : | Mikko Nieminen |
| Viesti : | Ja tässä katkelma wanhasta HS:n mielipidekirjoituksesta, jotta muistaisimme miten köyhistä ja kurjista oloista Somalian yläluokka tänne saapui. "Somalit kaukana kurjuudesta Somalien Suomen valloitusoperaatio antaa toisinaan naurunkin aihetta. Televisiossa ulkomaalaistoimiston Johanna Suurpää säälitteli somaliparkoja, jotka palelevat matkallaan Suomeen. "Tulee ruumiita Moskovan kaduille", hän sanoi. Samaan aikaan uutislähetyksessä nähtiin, miten Helsingin asemalle junasta lappoi somaleja mustanaan. Jokainen viimeisen päälle hienosti - ja kalliisti - puettuna, muotia ja merkkivaatetta parhaasta päästä. Rolexit ranteessa, parin tonnin matkalaukut käd. . . HS - Mielipide - 10.12.1990 - 1082 merkkiä - 1. painos" |
| 23. huhtikuuta 2008 11:56:44 | |
| Nimi : | Mika |
| Kotisivu : | http://tinyurl.com/3jucyf |
| Viesti : | Moniosaajat (joista Suomella on huutava pula) eivät työllisty ilman tukitoimia: ”Vuoden 2009 Yhteisvastuukeräyksen keräyskampanja kohdistuu muita heikommassa asemassa olevien työllistymiseen. Kotimaassa tuetaan erityisesti vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia. Kansainvälisen avustustoiminnan kohde on Bangladesh.” http://tinyurl.com/3jucyf |
| 23. huhtikuuta 2008 12:04:44 | |
| Nimi : | reino |
| Kotisivu : | http://www.thelocal.se/11286/20080423/ |
| Viesti : | Ruotsissa arvioidaan olevan 15 000 laitonta maahantunkeutujaa viranomaisilta piilossa. Tätä ei kuitenkaan pidetä minään ongelma, vaan YK on sitä mieltä, että Ruotsi syrjii näitä laittomia maassaoleskelijoita ja rikkoo heidän ihmisoikeuksiaan, koska he joutuvat maksamaan täyden hinnan mahdollisesti käyttämistään ensiapu- ja sairaanhoitopalveluista. Niinpä Ruotsi sitten muuttaa lainsäädäntöään siten, että myös laittomasti maassa oleskelevat ovat oikeutettuja samaan subventoituun hintaan kuin veronmaksajatkin. Nyyh, kaunista. Ja äärioikeistolaiset ruotsindemokraatit kehtaavat arvostella. Koska muistin painonnostajan nimen väärin, nokitan kertomalla kreikkalaisista judokoista, joilla on hassuja sankarihenkisiä nimiä, tyyliin Achilleus Zeus ja Apollon Poseidon. Kyseessä ovat gruusialaiset painijaiskukkakaalit, jotka ovat päättäneet edustaa uutta kotimaataan asianmukaisella jumalnimellä. Jotta maassa maan nimellä, sano. |
| 23. huhtikuuta 2008 12:12:27 | |
| guestbook © freebok.net |