![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 64601-64625 | |
| Nimi : | Futuristi |
| Viesti : | "Maapallon tulisi siirtyä Mekan aikaan kellonajan määrittelyssä, ehdottavat muslimitiedemiehet ja uskonoppineet. Tiedemiehet perustelivat Qatarissa pidetyssä kokouksessa ehdotustaan sillä, että heidän mukaansa islamin pyhin kaupunki on maapallon todellinen keskus, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi maanantaina verkkosivuillaan. Mekka on muslimitiedemiesten mukaan linjassa magneettisen pohjoisnavan kanssa toisin kuin muut pituuspiirit." Tuo kai tarkoittaa, että Mekka on muka linjassa magneettisen pohjoisnavan ja maantieteellisen pohjoisnavan kanssa, mikä ei pidä paikkaansa. Magneettinen pohjoisnapa on kai jossain arktisessa Kanadassa. Sitä paitsi magneettinen pohjoisnapa liikkuu (erittäin hitaasti). |
| 22. huhtikuuta 2008 10:25:28 | |
| Nimi : | Mika |
| Viesti : | "Jännä olisi tietää mitä tuo etnomatematiikka pitää sisällään. Joka tapauksessa lähtökohta on kaiketi se, että kaikki pärjäävät siinä samalla tavoin. Voihan siis olla että koko matematiikka kirjoitetaan uusiksi suvaitsevaisuuden nimissä" Kyllä rasistinkin pitäisi ymmärtää, että 1 + 1 = 3, jos Abdullah niin väittää. Kysehän on sopimuksenvaraisesta asiasta, eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä tällaista sopimusta kaikkien maailman ihmisten puolesta. |
| 22. huhtikuuta 2008 10:27:57 | |
| Nimi : | Hammer |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | "Kysehän on sopimuksenvaraisesta asiasta, eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä tällaista sopimusta kaikkien maailman ihmisten puolesta." On oikeudenmukaista, jos maailmanaika määritetään maailman ainoan oikean uskonnon mukaisesti. Vääräuskoiset britit ovat aikanaan asettaneet nollameridiaanin Greenwichiin, mikä on tietysti väärin. Saman tien voidaan alkaa käyttämään kuukalenteria. Karkauspäivät ovat haram. |
| 22. huhtikuuta 2008 10:30:42 | |
| Nimi : | tktt |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | Joo, siis Mekan läpi kulkeva pituuspiiri ja magneettisen pohjoisnavan läpi kulkeva pituuspiiri ovat noin 154 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Joten se siitä muslimitiedemiesten väitteestä, että mekka olisi linjassa magneettisen pohjoisnavan kanssa. "Muslimitiedemiehet" joko valehtelevat tietosesti, tai sitten osaavat geometriaa huonommin kuin monet peruskoulun ala-asteella olevat suomalaislapset. Mitä tämä kertoo muslimi "tiedemiehistä"? |
| 22. huhtikuuta 2008 10:38:02 | |
| Nimi : | Nikopol |
| Viesti : | Antirassematikka kuulostaa niin pahkasialta että sen on oltava totta. 2027 ylioppilaskokeessa kysytään: "Maahanmuutto on tarpeellista, välttämätöntä ja väistämätöntä. Etsi luokasta Mekan sijainnin osoittava syvennys ja arvioi minkä värinen seinä on. Ilmoita tulos kameleissa ja banaaneissa. Polta koulu." |
| 22. huhtikuuta 2008 10:38:22 | |
| Nimi : | SAInt |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | ”Joo, siis Mekan läpi kulkeva pituuspiiri ja magneettisen pohjoisnavan läpi kulkeva pituuspiiri ovat noin 154 asteen kulmassa toisiinsa nähden.” Tuo nyt on pelkkää vääräuskoista propagandaa. Mutta antaas olla, kyllä kohta rasistisenkin tiedemiehen on myönnettävä, että mitä oikeaoppinen tiedemies sanoo, niin se pätee (tai muuten saatte vastata seurauksista…) |
| 22. huhtikuuta 2008 11:15:24 | |
| Nimi : | Pete G |
| Viesti : | ”Sitä paitsi magneettinen pohjoisnapa liikkuu (erittäin hitaasti).” No ei nyt kovin hitaasti. Viime vuosina noin pituusasteen vuodessa länteen, mikä Mekkaan suhteutettuna tarkoittaisi, että kaupunkia pitää siirtää kymmeniä kilometrejä vuodessa. Kunhan se ensin saadaan kohdalleen siirtämällä sitä 26 pituusastetta itään. Jää varmaan tekemättä, jolloin vuoden 2035 paikkeilla muslimitiedemiesten väite pitäsi lyhyen hetken paikkansa. Silloin vasta ”tieteellisiä” kokouksia pidetäänkin. |
| 22. huhtikuuta 2008 11:22:04 | |
| Nimi : | H |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/21424-kiljunen-maahanmuuttajille-pakkosuomi |
| 22. huhtikuuta 2008 11:25:04 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | Tuo pakkosuomihan on ihan kannatettava idea. Pitäisi laittaa ehdottomasti vaatimukseksi myös kansalaisuudesta päätettäessä. Minusta on käsittämätöntä että joku joka ei osaa suomea voi saada Suomen kansalaisuuden. Myös sosiaalietuuksia voisi portaittain vähentää jos ei kieli ala taipua. Tämä koskisi eritoten kotiin lukittuja puhuvia säkkejä. Ylettömien sosiaalieteuuksien eteen pitäisi myös määrätä jonkinlainen työvelvoite. Ojankaivua, risusavottaa tms. Ohan noita hommia |
| 22. huhtikuuta 2008 11:37:32 | |
| Nimi : | Vera |
| Kotisivu : | http://izrailit.blogspot.com/ |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Mo: "Minusta on käsittämätöntä että joku joka ei osaa suomea voi saada Suomen kansalaisuuden." Täällähän on kaksi kansalliskieltä, ja kansalaisuuden saamiseen riittää että osaa jompakumpaa niistä, tai sitten suomalaista viittomakieltä. Mutta joo, kansalaisuuslaissa on jo kielivaatimuksia. Voisi kyllä tosiaankin vaatia joko kielitaitoa tai kielen opiskelua myöskin sosiaalietuusten saamista varten. |
| 22. huhtikuuta 2008 12:11:44 | |
| Nimi : | Herja |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Pakollinen kielikurssi ei ole järkevä läheskään kaikille maahanmuuttajille kuten esim. oikeille huippuosaajille tai työperäisille. Syrjäytymisvaarassa oleville mamuille eli turvapaikanhakijoina maahan tulleille ja yhteiskunnan tukien varassa eläville se voisi olla kohdallaan. Tässäkin on omat ongelmansa. Kun aina sanotaan, että ei toisteta muiden Euroopan maiden virheitä (lukuunottamatta rajojen avaamista) niin Ruotsin SFI-kurssien ongelmista voisi ottaa oppia: http://www.thelocal.se/10017/20080218/ |
| 22. huhtikuuta 2008 12:11:47 | |
| Nimi : | SJS |
| Viesti : | Steve Sailer etnosta ja matematiikasta: http://isteve.blogspot.com/2008/03/math-is-hard.html |
| 22. huhtikuuta 2008 12:13:19 | |
| Nimi : | Taatelikauppias |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | "Ilmoita tulos kameleissa ja banaaneissa" Tässä on lähtökohtaisesti virhe, koska tulos pitää ilmoittaa kameleissa ja taateleissa eikä banaaneissa. Taateleissa on otettava lisäksi huomioon se, että ei ole sallittua käyttää 20 kilogrammaa huonoja taateleita, jos käytettävissä on 10 kilogrammaa hyvälaatuisia taateleita. Shaitan suuttuu muuten. Tai jotain. |
| 22. huhtikuuta 2008 12:23:47 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | "Pakollinen kielikurssi ei ole järkevä läheskään kaikille maahanmuuttajille kuten esim. oikeille huippuosaajille tai työperäisille." Huippuosaajille ja työperäisillehän se nimenomaan olisi elintärkeää. Luulen että soramontussa lapioiminen kotouttaisi myös miljoona kertaa paremmin kuin kukkahattujen passivoimana. Kun siellä soramontuilla olisi huhkimassa myös kotoperäiset lusmuilijat niin tuo kielitaitokin karttuisi. En nyt tarkoita tuosta mitään orjahommaa mutta jos jengiä juoksutetaan turhanpäiväisillä työllistymiskursseilla tuen eteen niin olen aivan varma että monet tekisivät mieluummin kunnon hommia. |
| 22. huhtikuuta 2008 12:42:17 | |
| Nimi : | Herja |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Huippuosaajille ja työperäisillehän se nimenomaan olisi elintärkeää. Luulen että soramontussa lapioiminen kotouttaisi myös miljoona kertaa paremmin kuin kukkahattujen passivoimana. Minä sanoinkin oikeille huippuosaajille ja työperäisille. En oikein jaksa uskoa sen stereotyyppisen intialaisen insinöörin innostuvan istumaan iltoja pakollisella kielikurssilla klaanisotia paenneiden ja khattia jäytävien tulevaisuuden toivojen seurassa tai lapioimassa soraa koodauspäivän päätteeksi. |
| 22. huhtikuuta 2008 13:10:00 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | hehe toi OIKEAT meni ohi. Nykyisin huippuosaajista ja työperäisistä tulee automaattisesti mieleen ne khatin jyystäjät ja steissin seinän kannattajat |
| 22. huhtikuuta 2008 13:13:11 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | Niin, ja sitä työvelvollisuutta tarkoitin erilaisten tukien nauttijoille. Tämä koodaajainkkari luultavasti maksaa oman ja perheensä ylöspidon itse. Jos kuitenkin päättäisi hakea kansalaisuutta olisi kielitaito hänellekin ehdoton edellytys |
| 22. huhtikuuta 2008 13:19:01 | |
| Nimi : | Del |
| Viesti : | Intialainen insinööri ei tarvitsekaan suomen kansalaisuutta eikä varsinkaan sosiaalitukia. Tienaamassahan se vaan täällä on. Mikäli kansalaisuus alkaa kuitenkin jossain vaiheessa kiinnostaa niin sitten kielitaito kuntoon. Simple as that. Itse tunnen yhden Suomessa yli 10 vuotta asuneen intialaisen osastopäälikön joka ei osaa sanaakaan Suomea. Tietääkseni tällä ei ole suomen kansalaisuutta. En ole kysynyt onko hakenutkaan mutta oletan ettei ole. Joka tapauksessa ei se kansalaisuuden puuttuminen töiden tekoa ja asumista Suomessa haittaa. Jos kansalaisuus alkaa kuitenkin kiinnostaa niin epäile hetkeäkään etteikö tämä niin halutessaan oppisi suomen. Ei kansalaisuus ole mikään palkkio hyvin hoidetusta duunista tai siitä että on kivasti massia. Se on identitioitumista Suomeen, suomalaisuuteen. Kieli on aivan oleellinen osa sitä prosessia. Jos kielivaatimusta ei ole niin noita kansalaisuuksia voisi samantien alkaa myymään vaikka huutokaupalla netissä. |
| 22. huhtikuuta 2008 13:28:25 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | "Jos kielivaatimusta ei ole niin noita kansalaisuuksia voisi samantien alkaa myymään vaikka huutokaupalla netissä." Niin tai jakamaan vastikkeettomasti kaikille kynnelle kykeneville "kotoutumisen helpottamiseksi" ala Sirnö&kumppanit |
| 22. huhtikuuta 2008 13:31:58 | |
| Nimi : | Del |
| Viesti : | "En oikein jaksa uskoa sen stereotyyppisen intialaisen insinöörin innostuvan istumaan iltoja pakollisella kielikurssilla klaanisotia paenneiden ja khattia jäytävien tulevaisuuden toivojen seurassa tai lapioimassa soraa koodauspäivän päätteeksi." Jos joku inkkari-insinörtti alkaa opiskella suomea niin tuskin se sitä samalla kurssilla khatinpureksijoiden kanssa tekee. Johan tuon nyt sanoo järkikin ettei yliopistotutkinnon suorittanut ja luku- ja kirjoitustaidoton lähde samalta viivalta opiskelussaan. Missäs Vera opiskeli suomen? Onko muuten missään kuulunut ulkomaalaisten puolelta vinkunaa siitä että Suomen kansalaisuus edellyttää suomen kielen taitoa? Vai onko tämä ihan suomalaisten itse keksimä "ongelma"? Mitkä maat maailmassa muuten jakelevat kansalaisuuksia ilman kielitaitoa? Itse en keksi yhtään, mutta voihan niitä tietysti silti olla. (unohdetaan nyt hetkeksi heimosoturit ja mustat säkit ja puhutaan niistä koulutetuissa oikeista työperäisistä maahanmuuttajista) |
| 22. huhtikuuta 2008 14:00:52 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | "Mitkä maat maailmassa muuten jakelevat kansalaisuuksia ilman kielitaitoa? Itse en keksi yhtään, mutta voihan niitä tietysti silti olla." Näin äkkiseltään tulisi mieleen ainakin Ruotsi. |
| 22. huhtikuuta 2008 14:03:54 | |
| Nimi : | Vera |
| Kotisivu : | http://izrailit.blogspot.com/ |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Del: "Missäs Vera opiskeli suomen?" Vuoden verran Bostonissa, ihan yksityisesti, kerran viikossa, sitten kahden kuukauden verran kahdella kesäkurssilla Helsingissä, sitten vielä kävin yhden puolen vuoden kurssin Helsingin yliopistossa sen jälkeen kuin muutin tänne. "Onko muuten missään kuulunut ulkomaalaisten puolelta vinkunaa siitä että Suomen kansalaisuus edellyttää suomen kielen taitoa? Vai onko tämä ihan suomalaisten itse keksimä "ongelma"?" Voisi olla että ulkomaalaisetkin ovat valittaneet, mutten ole koskaan kuullut tätä. Luulen, että Sirnö vain tietää että lukutaidottomat äänestäjät ovat Vasemmistoliiton viimeinen toivo. "Mitkä maat maailmassa muuten jakelevat kansalaisuuksia ilman kielitaitoa? Itse en keksi yhtään, mutta voihan niitä tietysti silti olla." Yhdysvalloissa pitää olla jonkin verran kielitaitoa, mutta vaatimukset ovat varsin matalia, ja siellä tehdään poikkeuksia vanhusten ja sairaiden ihmisten kohdalla. Varsinaisia kokeita ei tehdä, riittää se että pystyy keskustelemaan haastattelijan kanssa, ja yleensä mitä vanhempi hakija on sitä ymmärtäväisempiä ovat haastattelijat huonoa kielitaitoa kohtaan. |
| 22. huhtikuuta 2008 14:13:48 | |
| Nimi : | mihid |
| Viesti : | Isänsä hyväksikäyttämä "Louise" sai kunnalta korvauksia Ruotsissa http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Isänsä%20hyväksikäyttämä%20Louise%20sai%20kunnalta%20korvauksia%20Ruotsissa/1135235786949?ref=msn tietääkö joku ovat he (se tyttö ja sen isä) ruotsalaisia vai ulkomaalaisia? |
| 22. huhtikuuta 2008 15:05:06 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | Tuosta tuli dokumentti joku aika sitte. Ihan etnisesti ruotsalaisia. Äiti hylkäsi tytön oisko ollu 12 vuotiaana ja huoltajuus annettiin narkkari/mielisairaalle isälle joka asui kylmässä asuntovaunussa. Isän taustat olivat tiedossa. Sosiaaliviranomaiset eivät vaivautuneet tarkistamaan |
| 22. huhtikuuta 2008 15:08:08 | |
| Nimi : | Mikael |
| Kotisivu : | http://www.youtube.com/watch?v=pYJTYBLhWMo&feature=related |
| Viesti : | Olisi suotavaa jos kyseisiä videoita näytettäisi teeveessä ja niissä mamuille suunnatuissa videoissa joita näytetään pitkin maailma kun hyysärit esittelee Suomea. Mielestäni olis todella suotavaa kun kyseisen kaltaisella videolla irvistelisi joku paatunut suomalaiskonna ihan varoitavana esimerkkinä kunniaväkivaltaan taipuvaisille mamuilla. No tietenkään se ei ole nykypäivänä mahdollista kun kaiken maailman jammuja ja rikastajia suojellaan ja kunniaväkivaltakin nähdään monikulttuurisena rikkautena näissä yhteikunnan mätäpesäkkeissä kuten romaanien verikostot joista ei tuomita edes murhasta vaan taposta vaikka murhaa on suunniteltu joskus jopa kymmeniä vuosia,ne kuuluu vaan kulttuuriin. Asiasta toiseen http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1522361 Kauheetahan se on kun kommunismi ja torakatkin on kadonneet,niiden perään itketään varmasti monissa mätäpesäkkeissä vuolaasti neuvostoliitto ja torakat olivat niin erottamaton yhdistelmä että :) |
| 22. huhtikuuta 2008 15:18:04 | |
| guestbook © freebok.net |