Pääsivu Viestit 64501-64525

Nimi : Pekko
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Kuka helvetti tämän puolentoista miljoonan ihmisen joukon aikoo elättää..."

Mitä sillä on väliä. Tärkeintä on kuitenkin, että ei syrjitä.
  
  21. huhtikuuta 2008 10:53:21

Nimi : Mika
  
Viesti : "Kuka helvetti tämän puolentoista miljoonan ihmisen joukon aikoo elättää, saati rakentaa näille edes asunnot? Nämä 100 000 työssäkäyvää mamuako? Astrid Thorsilla iso pyörä heittää ja oikein pahasti."

Vaikka yhtä työssäkäyvää mamua kohti olisi vain 2-3 passiivista perheenjäsentä, yhtälö ei siltikään toimisi.
Suomeen tulee jatkossakin maahanmuuttajia pääsiassa kehitysmaista. Monilla ei ole edes lukutaitoa, puhumattakaan sellaisesta koulutuksesta jota Suomessa voitaisiin hyödyntää. Tällaisista lähtökohdista päädytään korkeintaan huonopalkkaisiin töihin, joilla ei yksikään henkilö pysty kunnolla elättämään itseään. Tilannetta edelleen kärjistää se, että maahanmuuttajat asutetaan pääkaupunkiseudulle ja isoihin kaupunkeihin, joissa asunnot ja muut elinkustannukset ovat kalliita.

Paavo Väyrysen peräänkuuluttamaa keskustelua ja kokonaissuunnittelua tarvittaisiin, mutta Vanhasen hallituksessa asioista ei keskustella, vaan esitykset valmistellaan julkisuudelta salassa pienen ”asiantuntijoista” koostuvat piirin toimesta. Nämä ”asiantuntijat” ikävä kyllä tuntuvat Suomessa koostuvat pelkästään Astrid Thorsin kaltaisista idealistisista typeryksistä, jotka haluaisivat tarjota täysihoidon koko maailmalle suomalaisen veromaksajan kustannuksella.

20-30 vuoden päästä totetuvaan tilanteeseen voisi vaikuttaa myös voimakkailla perhepoliittisilla toimenpiteillä, joilla kantaväestön syntyvyyttä saataisiin lisättyä. Tällä saralla ei kuitenkaan aiota tehdä mitään. Nykyisellä menolla Suomen tuho on väistämätön
  
  21. huhtikuuta 2008 10:58:03

Nimi : Teemu Lahtinen
Kotisivu : KL: Suomessa huutava pula maahanmuuttajista
  
Viesti : Huutonaurua! Ei kai vakavasti otettava media voi otsikoida juttuaan enää noin? Vaikuttaa ihan nuivistin tekemältä parodialta.
  
  21. huhtikuuta 2008 10:58:53

Nimi : Hammer
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Hesari on huolissaan homojen mahdollisesti kohtaamasta väkivallasta Belgradin euroviisuissa. Kaikkihan "tietävät", että euroviisufanien joukossa on paljon homoja.

Äärinationalistit uhkaavat homoja väkivallalla

Hesari ei kuitenkaan ole kirjoituksissaan noteerannut, että serbinationalistit eivät ole suurin uhka homoille Euroopassa vaan tämä uhka liittyy rauhanuskontoon.
  
  21. huhtikuuta 2008 10:59:45

Nimi : Mikko Nieminen
Mitä teen : Ilmoitusasia
  
Viesti : Julkaistu Uutispäivä Demari 21.04.2008

http://www.karirajamaki.fi/index.php?sivu=ajankohtaista

"Lyhytnäköistä työnantaja-näkökulmaa palveleva sinivihreä maahanmuuttopolitiikka merkitsee laitonta ulkomaista työvoimaa, lisää ulkomaisen työvoiman syrjäytymistä ja harmaata taloutta sekä heikentää turvallisuutta."
  
  21. huhtikuuta 2008 11:02:08

Nimi : Mika Mäntylä
Kotisivu : http://irc-galleria.net/blog.php?nick=MikaM
  
Viesti : Suvaitsevaa tasa-arvoa:


Saudi-Arabiassa nainen tarvitsee huoltajan luvan lääkärikäyntiin
21.4.2008 4:22

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kritisoi Saudi-Arabiaa siitä, että maa alistaa aikuisten naisten asiat huoltajan päätettäviksi.

Saudinaisella on aina oltava huoltaja, jona toimii esimerkiksi isä, aviomies tai poika. Nainen tarvitsee huoltajan luvan muun muassa työssä käymiseen, opiskeluun, matkustamiseen, naimisiin menoon ja jopa lääkärillä käymiseen.

- Viranomaiset kohtelevat aikuisia naisia kuin alaikäisiä, joilla ei ole valtaa päättää omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan, järjestön maanantaina julkaisemassa raportissa sanotaan.

Saudi-Arabia on yksi maailman konservatiivisimmista maista. Naisten asema maassa on parantunut hieman sen jälkeen, kun kuningas Abdullah nousi valtaan vuonna 2005.

Huoltajajärjestelmästä maan uskonoppineet eivät kuitenkaan ole valmiita luopumaan. Heidän mielestään on keskeistä, että huoltajat suojelevat naisten kunniaa ja vahtivat heidän moraaliaan.

Islam on Saudi-Arabian valtionuskonto, jonka tunnustamista vaaditaan kaikilta kansalaisilta. Uskonoppineet kuuluvat erääseen sunni-islamilaisuuden jyrkkään suuntaukseen.


STT-REUTERS
  
  21. huhtikuuta 2008 11:52:37

Nimi : Viljami
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Vähän off-topicia, mutta muuttakaa maalle. Täällä nuivistia ei katsota edelleenkään kieroon. Saa vapaasti vihata neekeriä ja rotusortoa yhtä aikaa.

Huvitti, kun olin lenkillä eräänä päivänä ja katsoin yhtä postilaatikkoa, niin eikös siinä lukenut Halla-aho, ja eräs toinen sukunimi myös. Liekö Mestarin sukulainen muuttanut tänne Varsinais-Suomen perukoille? Hauska yhteensattuma kuitenkin.
  
  21. huhtikuuta 2008 12:01:10

Nimi : Sivusta seuraaja
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Odotan innolla 100000 työperäisen romanian mustalaisen saapumista Suomeen perheineen ja laittavan hihat heilumaan!
  
  21. huhtikuuta 2008 12:20:33

Nimi : JF
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Joo, kyllä irtosi melko äänekkään naurut tuosta hyysärin "tarvii" ja "100000"-uutisesta. Ei hyvää päivää!
  
  21. huhtikuuta 2008 12:39:37

Nimi : acc
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : KL: Suomessa huutava pula maahanmuuttajista

Viesti : Huutonaurua! Ei kai vakavasti otettava media voi otsikoida juttuaan enää noin? Vaikuttaa ihan nuivistin tekemältä parodialta.



Kauppalehden julkaisema STT:n uutinen http://tinyurl.com/4tcsvo on pariodiahorisontin toisella puolella. Enää ei näitä uutisia pysty parodioimaan, koska ne ylittävät typeryydessään kaikki rajat.

Uutisessa muuten todettiin että "Kaikkiaan uusia työntekijöitä pitää saada 400 000, jotta työvoimapula vältetään."

Rauno Vanhasen ajattelu on työnantajalähtöistä ja perustuu olettamukseen, että talouden on kasvettava jatkuvasti. Työvoimapolitiikan olisi kumminkin määrän sijasta pohjauduttava elämän laatuun.
  
  21. huhtikuuta 2008 13:01:57

Nimi : Mika
  
Viesti : Viimeistään nyt lienee kaikille käynyt selväksi, ettei Persujen nykyedustajilla tee juuri mitään Eduskunnassa.

Suomessa aloitettava avointen ovien maahanmuuttopolitiikka, josta muualla Euroopassa ollaan jo luopumassa, olisi välikysymyksen paikka. Timo Soini & kumppanit ovat kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa. Soinille on tärkeintä suurten puolueiden miellyttäminen, koska muuten hän saa unohtaa omat ministerihaaveensa.
  
  21. huhtikuuta 2008 13:06:19

Nimi : IDA
Kotisivu : Kalinaa
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Suomessa aloitettava avointen ovien maahanmuuttopolitiikka, josta muualla Euroopassa ollaan jo luopumassa, olisi välikysymyksen paikka. Timo Soini & kumppanit ovat kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa."

Mitenkään puolustelematta: tarvitaan 20 kansanedustajaa tekemään välikysymys.

Tässähän kyllä olisi varmaan paikka, koska hallituksen sisälläkin on selvä ristiriita, ainakin jos julkisuudessa sanottuun uskoo ja miksipä ei uskoisi.
  
  21. huhtikuuta 2008 13:28:29

Nimi : Herja
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Muistelen Soinin kyllä kritisoineen maahanmuuttopoliittisia suunnitelmia että ei nyt ihan kusi sukassa. Kuuntelin kyllä kyseistä istuntoa televisiosta korkeintaan puolella korvalla mutta ydin oli, että nykyisille työttömille pitäisi löytyä töitä ensin ja että maahanmuuton vapauttamista ajavilla menee iloisesti sekaisin työperäiset ja humanitäärinen maahanmuutto. Tämä oli joskus alkuvuodesta tai viime vuoden puolella. Tuossa nyt on vielä vähän vanhempi keskustelu aiheesta:

Täysistunnon pöytäkirja PTK 111/2006 vp

Kannattaa lukea ihan huumoriarvon takia kun siellä on Sirnökin äänessä.

Ja tuossa tuoreempi mielipide:

http://www.polemiikki.fi/lehdet/2008/numero-1/toisaalta-toisaalta-ulkomainen.aspx
  
  21. huhtikuuta 2008 13:37:22

Nimi : reino
  
Viesti : Kuten tuossa Hesarin jutussakin annettiin ymmärtää, Suomi tarvitsee lisää afrikkalista (sic, onko tuo nyt joku neekeriä tarkoittava uudissana?) solidaarisuutta. Eli tännekin pitää saada maahanmuuttajien eikun uussuomalaisten asuntoloita, joissa asuu vähintään yhtä monta laitonta kuin laillistakin uusafrikkalista.

En tiedä mitä tuo 100 000 ulkomaalaista 20 vuodessa oikeasti tarkoittaa, mutta Suomeenhan muuttaa ulkomailta joka vuosi noin 10 000 henkeä. Eli sen perusteella meillä ei pitäisi olla mitään tarvetta erikseen haalia ketään.

Kyse on tietenkin muuttovoitosta, eli luvuissa ovat mukana myös ne suomalaiset, jotka muuttavat täältä pois tai takaisin kotimaahan. Maastamuuttavia on vuosittain n. 15 000 ja maahanmuuttavia n. 10 000.

Jos suomalaisia pidettäisiin yhtä haluttuina työntekijöinä kuin paremman värisiä huippuosaajia, niin ongelma olisi ratkaistavissa jopa sillä, että pyrittäisiin pienentämään muuttotappiota. Eli vaikuttamaan siihen, että yhä harvempi suomalainen tuntisi tarvetta muuttaa ulkomaille työn perässä ja yhä useampi suomalainen haluaisi muuttaa ulkomaantyöskentelyn jälkeen takaisin Suomeen.

Ulkomailla työskentely on nykyään aivan normaali osa uraputkea useilla aloilla, mutta juuri nämä tyypit ovat niitä oikeita huippuosaajia, joita ei olisi varaa pysyvästi menettää.
  
  21. huhtikuuta 2008 13:51:24

Nimi : Mika
  
Viesti : "Mitenkään puolustelematta: tarvitaan 20 kansanedustajaa tekemään välikysymys."

No tarvitaan tarvitaan, mutta saa sen taakse haalia muitakin kuin persuja. Ainakin Rajamäki varmaan ilmoittautuisi mielellään. Sellaista on tietenkin turha toivoa, että hallituspuolueiden edustajista kukaan uskaltautuisi välikysymyksen taakse. Itse asiassa koko välikysymysteatterin nykymuodossaan voisi lopettaa tarpeettomana.

Tärkeää kuitenkin olisi, että joku pitäisi asiasta kovaa meteliä, nyt kun on vielä mahdollista. Sitten kun Thors & kumppanit on saanut houkuteltua puolet Afrikan neekereistä "töihin" Suomeen, on jo liian myöhäistä.
  
  21. huhtikuuta 2008 13:51:25

Nimi : Yrjänä
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Kauppalehden keskustelupalstalla alkaa olla varsin tiukkaa keskustelua maahanmuutosta:

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=86838&tstart=0
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=86835&tstart=0
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=86818&tstart=75
  
  21. huhtikuuta 2008 15:04:19

Nimi : Mika
  
Viesti : Nimimerkki "Realon" kiteyttää Kauppalehdessä oivasti:

"Eivät nämä ählyt- ja afrikkalaistulokkaat ole tulleet töitä tekemään, vaan oleilemaan. Tärkeintä heille on uskonnon harjoittaminen ja bongorumpujen rytkytys"
  
  21. huhtikuuta 2008 15:09:24

Nimi : Lotta Roti
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Ulkomailla työskentely on nykyään aivan normaali osa uraputkea useilla aloilla, mutta juuri nämä tyypit ovat niitä oikeita huippuosaajia, joita ei olisi varaa pysyvästi menettää."

Meidänkin pariskunta meni aikanaan Saksaan ja Itävaltaan, ja alusta asti oli selvää, että muutaman vuoden päästä tullaan takaisin. Kaveripiirimme, joka harrasti samaa (pääasiassa IT-alan osaajia, suunnittelijoita, insinöörejä ja sensellaisia) harrastivat samaa, ja melkein kaikilla sama juttu. Yks Yrjö kyllä jäi Saksaan kun meni rakastumaan saksanopettajattareensa ja meni sen kanssa naimisiin :)

Nythän nämä samaa harrastavat ulkkarit olisivat sellainen taho, joita olisi erinomaista houkutella Suomeen. Heistä on yleensä paljon iloa työpaikoillaan, tulevat yleensä yksin tai puolison kanssa eivätkä kuormita sosiaaliturvaa ja maksavat veroja. Ongelmana on vain, että ei tänne ainakaan tienaamaan kannata tulla, ja kielikin outo ja suurimman osan vuodesta kylmää ja pimeää.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:24:10

Nimi : reino
  
Viesti : Niin, joo, ehkä typerin asenneongelma maahanmuuttoon liittyen on näiden punavihreiden "ei kun ne pitää saada maahan pysyvästi asumaan ja perheet pitää saada mukaan kans ja koko heimo" -asenne.

Suomessa työskentelee tälläkin hetkellä varmaan kymmeniä tuhansia keikka- ja määräaikaistyöläisiä eri aloilla. Työnantajan kannalta nämä ovat aivan ihanteellista työvoimaa (joustavuus). Muutenkaan nämä esim. Nokialle muutamaksi vuodeksi hommiin tulevat intialaiset yms. insinöörit eivät aiheuta mitään ongelmia, eivät esitä yhteiskuntarauhaa vaarantavia vaatimuksia, eivät kärsi rasismista eivätkä kitise koko ajan. Suomi on heille osa normaalia urakiertoa ja vain yksi vaihe elämässä. Niin kuin luonnollista onkin.

Mutta tietenkään tällaiset työperäiset maahanmuuttajat eivät suvaitsijoille kelpaa, koska he eivät aikaansaa suvaitsemistarvetta.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:38:11

Nimi : Del
  
Viesti : Missäsä niihin Soinin tai muiden persukansanedustajien maahanmuuttokriittisiin puheisiin pääsisi tutustumaan? Tältä eduskuntakaudelta en ole huomannut ainuttakaan.

Herjan esimerkki kuullostaa kovin Kari Rajamäen tekstiltä sanamuotoja myöten.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:40:47

Nimi : Lotta Roti
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Tämä on osa suvaitsemissyndroomaa, jossa tavallisella junttikarjalla, siis ei-valaistuneilla, on paheksutun rooli. Siksi kuuluu väittää kiven kovaan, että rahvas on suvaitsematonta erilaisuuden tai ihonvärin vuoksi.

Kuitenkin rahvas suvaitsee aivan mukisematta hyvinkin eksoottisen näköisiä tyyppejä, joilla on erikoisia tapoja, jos nämä eivät käyttäydy ärsyttävästi, syyllisty usein väkivaltarikoksiin ja harjoita tyypillisimpänä ammattinaan sosiaaliturvannauttijaa.

Loppujen lopuksi näin yksinkertainen asia voi olla näin vaikea vain valastuneelle, yliopistollista koulutusta nauttineelle älykölle.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:45:46

Nimi : reino
  
Viesti : Tuosta rasismin kokemisesta vielä.

Yleisin RASISTINEN RIKOS Suomessa on se, että ulkomaalainen menee bussipysäkille tai ostarille ja siellä istuu joku deeku kuset housuissa ja örisee, että "mee vittu säkin takasin omaan maahas örf örf..."

Jos joku eestiläinen raksajätkä kuulee poron örinää, niin hän ei paljon korvaansa lotkauta, vaan miettii sitä, että vielä pari vuotta kun jaksaa painaa pitkää päivää, niin sitten on tarpeeksi rahaa kasassa, että voi rakentaa oman talon kotikylään Virossa. Ja ensi kesänä pitää hakea käytetty Bemari Saksasta.

Jos joku intialainen insinööri kuulee örinää, niin se ei häntä paljon liikuta, koska kautta Mahavishnun hänhän tekee pitkää päivää duunissa, jotta saisi rahaa kasaan ostaakseen kotikylänsä kauneimman tytön, ihanan Brahmatinisuran (15 v.) vaimokseen. Ja lopullinen tavoite on tietenkin Kalifornian Piilaaksoon ja Microsoftin johtajistoon pääseminen ja miljardin dollarin optiot. Siinä ei paljon jonkun deekun örinät heilauta.

Jos taas ihmisen koko omakuva perustuu siihen, että hänellä ei oikein ole mitään muuta kuin ylipaisunut egonsa, niin kaikenlainen örinä tietenkin sattuu.

"Minä olen meidän heimon isomunaisin jätkä ja kukaan ei uskalla sanoa minulle mitään tai minä tapan kaikki. Ölölölölö."

"Jos sinä loukata minun uskonto tai minun rakas profeetta niin minä leikata pää irti. Äbäläwäbälä."

Tässä vaiheessa pitää tietenkin vielä erikseen mainita, että Suomessa on myös sellaisia tummaihoisia tai välimerellisiä ihmisiä (siis neekereitä tai arabeja), jotka eivät kärsi rasismista. Sattumoisin nämä ovat niitä samoja tyyppeja, jotka ovat sopeutuneet Suomeen ja pärjäävät täällä ihan hyvin. Näiden kahden asian välillä näyttäisi vallitsevan jonkinlainen syy-seuraus-suhde, ja minusta tuntuu, että punavihreät yrittävät kääntää sen väärinpäin.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:55:34

Nimi : Lotta Roti
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Reino kirjoittaa hyvin. Meillä on aikas hyvä lakiarsenaali syrjinnän suhteen sellaisia tapauksia varten, joissa rasismista tai vastaavasta olisi ihan oikeaa haittaakin (kuten työsyrjintä).

Sitä en kyllä tiedä, missä määrin on ihmisiä, jotka joutuvat elämään väkivallan pelossa ulkonäkönsä takia, ja missä määrin he itse ovat osa tätä väkivaltakulttuuria. Aiheesta tehdyt tutkimukset ovat niin poliittisesti värittyneitä, että tästä on vaikea saada luotettavaa tietoa.
  
  21. huhtikuuta 2008 15:59:53

Nimi : Hammer
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : "Yleisin RASISTINEN RIKOS Suomessa on se, että ulkomaalainen menee bussipysäkille tai ostarille ja siellä istuu joku deeku kuset housuissa ja örisee, että "mee vittu säkin takasin omaan maahas örf örf...""

Tuosta tuli mieleeni, että onkohan maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksessa otettu huomioon känniurpot, jotka käyvät yleensä julkisissa liikennevälineissä tai ravintolassa sönkkäämään omaa säälittävää ja samalla rasittavaa tarinaansa.

Vai kerrotaanko heille, että känniurpon örinä edustaa pahimmanlaatuista rakenteellista rasismia?
  
  21. huhtikuuta 2008 16:02:11

Nimi : reino
  
Viesti : Voi olla että elän jossain lintukodossa (ai perkule, täytyykin muistaa käydä laittamassa vielä pari linnunpönttöä puuhun myöhäisiä tulijoita varten), mutta minun mielestäni Suomessa esiintyy varsin vähän sellaista "mennään ja hakataan ensimmäinen vastaan tuleva vääränvärinen" -väkivaltaa. Ja hyvä niin.

Mikä aiheuttaa satunnaisiin ihmisiin kohdistuvaa ihonväriin perustuvaa väkivaltaa? Kukkahattujen vakiovastaus on tietenkin rasismi.

Siinä eilen linkitetyssä Venäjän uusnatseja käsittelevässä ohjelmassa annetaan vähän erilainen vastaus. Nuori rillipäinen uusnatsi sanoo aivan suoraan, että he tekevät satunnaisia 10-yhtä-vastaan -hyökkäyksiä ulkomaalaisia vastaan ja kuvaavat niitä videolle nettiin sen takia, että hallitus ei pysty tai halua harjoittaa järkevää ja kontrolloitua maahanmuuttopolitiikka. Sen takia uusnatsit laittavat nettiin uhkailuvideoita sanoakseen, että älkää tulko tänne tai me tapamme teidät.

Onko oikea vastaus siis se, että huonosti ja perseelleen hoidettu maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa satunnaisia pahoinpitelyjä ihonvärin perusteella? (No on tietysti.)

Ei mitään mukavaa katsottavaa ne natsiryssien potkuvideot. Melko raukkamaista touhua. Toivottavasti tuohon ei tarvitse Suomessa mennä.
  
  21. huhtikuuta 2008 16:43:06


guestbook © freebok.net