![]() | ||
| Pääsivu | Viestit 64276-64300 | |
| Nimi : | Jouko |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Mustalaisongelman paisuminen osoittaa (jälleen kerran) että oli virhe liittyä Euroopan Unioniin. Isompi virhe oli ottaa Romania ja Bulgaria Euroopan Unioniin ja megavirhe on ottaa Turkki mukaan Euroopan Unioniin. Kahdesta jälkimmäisestä mokasta ei tarvitsisi välittää jos sitä ensimmäistä ei olisi tehty. Käy norjalaisia kateeksi. Onkohan monikulttuurikahelit tutustuneet sikäläiseen tilanteeseen?Norskeilla taitaa olla vähemmän yhteiskunnallisia pulmia ratkottavanaan. Onhan Norjassakin multikulteja mutta siellä sentään kunnioitetaan enemmistön mielipidettä. |
| 18. huhtikuuta 2008 15:11:46 | |
| Nimi : | ludwig van |
| Viesti : | Onko EU:sta eroamisesta tehtävä kansanäänestys? Voiko EU:sta ylipäätään erota? |
| 18. huhtikuuta 2008 15:14:17 | |
| Nimi : | ludwig van |
| Viesti : | "Kiinnostui natsismista Äidin mukaan Pekka-Eric kiinnostui politiikasta jo ala-asteen lopussa, mutta häilyi useiden eri aatesuuntausten välillä. Ennen pitkää Auvinen ajautui myös natsismin pariin. Äiti kuvailee aikaa raskaaksi. - Pekka kannatti periaatteen vuoksi asiaa, vaikka tiesi, että asiassa on paljon huonoa ja väärää. Vuoden 2007 aikana Pekka alkoi näkemään Hitlerin touhuja puutteellisena. Pekan mielestä "natsit" metsästivät väärää kohdetta, kun metsästivät juutalaisia. - Tuohon aikaan Pekalle alkoi esiintyä väkivallan hyväksyminen yhtenä keinona. Käydyissä keskusteluissa äiti yritti selittää Pekka-Ericille natsien käyttämien keinojen tuomittavuuden." IL |
| 18. huhtikuuta 2008 15:32:15 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | "Norskeilla taitaa olla vähemmän yhteiskunnallisia pulmia ratkottavanaan. Onhan Norjassakin multikulteja mutta siellä sentään kunnioitetaan enemmistön mielipidettä." Norjassa on asiat lähes yhtä päin persettä kuin Ruotsissa. |
| 18. huhtikuuta 2008 15:36:34 | |
| Nimi : | PP |
| Kotisivu : | http://tinyurl.com/6yklzu |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | Pravdan uutinen: "Suomi rajoittaa käännystä Kreikkaan" http://tinyurl.com/6yklzu 'Suomi vaati Kreikalta erityisen vakuutuksen asianmukaisesta kohtelusta ennen käännytyspäätöstä. ... Kreikan sisäministeri Prokopis Pavlopoulos kertoi toimittajille, että tilanteen kohentamiseksi tehdään kaikki mahdollinen. "Kreikka ei kuitenkaan ole mikään Skandinavian maa", hän sanoi. ' - This is Sparta! |
| 18. huhtikuuta 2008 15:39:53 | |
| Nimi : | A-Zoom |
| Viesti : | Kunnian tyttö - reportaasi väkivallan uhasta. Mitä tehdä kun suvun häpeä pakottaa nuoren pois kodista ja uhkaa viedä hengen? Studiovieraina vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää ja kouluttaja Rebwar Karimi (MLL). Klo 21.00 YLE 1 TV |
| 18. huhtikuuta 2008 15:47:53 | |
| Nimi : | 390ppm |
| Viesti : | Mekka kaipaa lisää asukkaita. |
| 18. huhtikuuta 2008 16:15:34 | |
| Nimi : | Mo |
| Viesti : | Sokeat kanat löysivät jyvän. Liian myöhään tosin. http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=112481&messageID=1966684 |
| 18. huhtikuuta 2008 16:19:52 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Onko EU:sta eroamisesta tehtävä kansanäänestys? Voiko EU:sta ylipäätään erota?" Muistaakseni Ilkka Hakalehdon mukaan riittää eduskunnan yksinkertainen enemmistöpäätös. |
| 18. huhtikuuta 2008 16:21:17 | |
| Nimi : | ludwig van |
| Viesti : | "Muistaakseni Ilkka Hakalehdon mukaan riittää eduskunnan yksinkertainen enemmistöpäätös." Kiitos tiedosta. Nyt masinoimaan. |
| 18. huhtikuuta 2008 16:34:02 | |
| Nimi : | Huijarit kaupittelevat koruja Itäkeskuksessa |
| Kotisivu : | http://www.iltasanomat.fi/uutiset/stadi/uutinen.asp?id=1520795 |
| Viesti : | http://www.iltasanomat.fi/uutiset/stadi/uutinen.asp?id=1520795 |
| 18. huhtikuuta 2008 17:01:31 | |
| Nimi : | Ant. |
| Viesti : | Rebwar Karimi on mies paikallaan käsittelemään kunniaväkivaltaa, mutta Suurpään mukaan ottaminen esittää suurta tyylitajuttomuutta näinkin vakavassa aiheessa. Kunniaväkivaltaa ei esiinny ja jos esiintyykin, sitä esiintyy pääasiassa suomalaisessa kulttuurissa. Ja jos sitä nyt kuitenkin esiintyy vaikka islamilaisessa kulttuurissa, niin syynä tähän on suomalainen rasismi. Siinä Suurpään anti. Se, että Suurpää syyllistäisi kunniaväkivallasta tyttöjä pahoinpiteleviä isiä, enoja ja veljiä olisi jotain ihan uutta. |
| 18. huhtikuuta 2008 17:14:28 | |
| Nimi : | Lotta Roti |
| Mitä teen : | Ilmoitusasia |
| Viesti : | http://tinyurl.com/553rl3 Helsingin turkinkielisiin perheisiin on lähetetty valistuskirje kunniaväkivallasta. Palstalla suvaitsevaistoa ahdistaa kun syyllistetään ja leimataan ja sitäpaitsi suomalaisetkin. Minusta tämä kertoo kaiken oleellisen heidän motiiveistaan ja prioriteeteistaan suvaitsevaisuudessaan. |
| 18. huhtikuuta 2008 17:38:20 | |
| Nimi : | Mikael (Demareille happamia marjoja) |
| Kotisivu : | http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id= |
| Viesti : | "Sdp:n Lasse Lehtinen: Valkoiset oikeassa -Tämän päivän tiedoilla punikit olivat väärässä ja valkoiset oikeassa. Jos punikit olisivat voittaneet, niin Lenin olisi perunut itsenäisyytemme, Lasse Lehtinen sanoo. - Luonteeni mukaisesti olisin ollut Tannerin takana ja vastustanut aseellista kapinaa - ja jäänyt vähemmistöön. Punaisilla oli oikea peruste, mutta väärät keinot, Lasse Lehtinen arvelee." Väärässä jopa myönnetään olevan mutta kun luonne on mikä on ei sille mitään voi,silti halutaan olla väärässä ja Lentinen kierolla punikki tyylillä syyttää kommunisteja kaikesta,ei me demarit ei toki. Popsikaa demarit vaan happamia marjoja,karpaloita,pihlajanmarjoja,minä se vaan mansikoita,vattuja ja mustikoita. |
| 18. huhtikuuta 2008 17:43:46 | |
| Nimi : | Turvis |
| Viesti : | Ant: "Kunniaväkivaltaa ei esiinny ja jos esiintyykin, sitä esiintyy pääasiassa suomalaisessa kulttuurissa. Ja jos sitä nyt kuitenkin esiintyy vaikka islamilaisessa kulttuurissa, niin syynä tähän on suomalainen rasismi. Siinä Suurpään anti. Se, että Suurpää syyllistäisi kunniaväkivallasta tyttöjä pahoinpiteleviä isiä, enoja ja veljiä olisi jotain ihan uutta." Täytyypä katsoa, että alittaako väh. valt. Isopää Astrid-tädin lestadiolaisvertauksen. Pahoin pelkään, että alittaa. Mutta aina voi toivoa. Ainakin niiden parvekkeilta tippuvien nuorten naisten puolesta. |
| 18. huhtikuuta 2008 17:47:14 | |
| Nimi : | Mikael ? |
| Viesti : | http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1520829 Nimi : Mikael (Demareille happamia marjoja) Kotisivu : http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id= Viesti : "Sdp:n Lasse Lehtinen: Valkoiset oikeassa -Tämän päivän tiedoilla punikit olivat väärässä ja valkoiset oikeassa. Jos punikit olisivat voittaneet, niin Lenin olisi perunut itsenäisyytemme, Lasse Lehtinen sanoo. - Luonteeni mukaisesti olisin ollut Tannerin takana ja vastustanut aseellista kapinaa - ja jäänyt vähemmistöön. Punaisilla oli oikea peruste, mutta väärät keinot, Lasse Lehtinen arvelee." Väärässä jopa myönnetään olevan mutta kun luonne on mikä on ei sille mitään voi,silti halutaan olla väärässä ja Lentinen kierolla punikki tyylillä syyttää kommunisteja kaikesta,ei me demarit ei toki. Popsikaa demarit vaan happamia marjoja,karpaloita,pihlajanmarjoja,minä se vaan mansikoita,vattuja ja mustikoita. 18. huhtikuuta 2008 17:43:46 |
| 18. huhtikuuta 2008 17:48:04 | |
| Nimi : | Seppo Hovi - Avaa ovi |
| Viesti : | IDA: [quote] "Mitä oikeistolaisempi ihminen on, sitä enemmän hän kannattaa yksilönvapauksia ja vastuuta kollektiivisen (valtion) yli. Mitä vasemmistolaisempi ihminen on, sitä enemmän hän kannattaa kollektiivin vastuuta yksilön yli. Vasemmistolaisuus on siis totalitarismia." Tuosta voisi johtaa kolmannen tien: Mitä natsimpi ihminen on sitä enemmän hän kannattaa yksilönvapauksia kollektiivisen ( tai yhteisöllisen ) valtion sisällä.[/quote] Kansallissosialismi ei niinkään ole kolmas tie, vaan ainoastaan painutuksiltaan erilaista sosialismia. Siinä missä kommunismi on kansainvälistä on natsismi kansallismielistä. Kansanllismielisyys tai internationalismi eivät kuitenkaan ole oikeisto-vasemmisto-akselin määrittäviä tekijöitä, vaan kummankin ajatussuunnan edustajia voi löytyä kummasta tahansa ääripäästä. Todellinen jako oikeiston ja vasemmiston välillä tehdään juuri yksilön ja yhteiskunnan suhteiden painotuksen mukaan. Oikeisto on perinteisesti yksilönvapauksien, pienen julkisen talouden, oikeusvaltion, omistusoikeuden suojan ja kapitalistisen talousjärjestelmän kannalla. Vasemmisto puolestaan pyrkii yleensä kohti sosialistista mallia, jossa valtio ohjaa niin taloutta kuin ihmisten elämääkin mahdollisimman pitkälle. Kansallissosialismi on selvästi vasemmistolainen aatesuunta. http://ray-dox.blogspot.com/2006/08/this-article-is-published-on-internet.html |
| 18. huhtikuuta 2008 18:06:45 | |
| Nimi : | reino |
| Mitä teen : | Kunhan tuuletan ikeniä |
| Viesti : | IS: "Islamilainen puolue lukee Vironkin "pahan akseliin" Puoluerekisteriin pyrkivä Suomen islamilainen puolue julkisti perjantaina ulkopoliittisen ohjelmansa, jossa muun muassa Viro luetaan "pahan akseliin", joka Yhdysvaltojen johdolla toimii islamia vastaan. Islamilaisen puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi leimasi Yhdysvaltain politiikan saatanalliseksi ja imperialistiseksi ja sanoi Viron toimivan Yhdysvaltojen juoksupoikana. Samaan ryhmään kuuluvat hänen mielestään myös Puola, Englanti ja Israel. Islamilainen puolue on Tammen mukaan kerännyt jo yli 3 000 kannattajakorttia, kun puoluerekisteriin pääsemiseen niitä tarvitaan 5 000. Tammi sanoi, että kortit on vielä tarkistettava, sillä joidenkin allekirjoittajien kohdalla saattaa olla kansalaisuusongelmia. Islamilaisella puolueelle on Tammen mukaan vähän päälle 300 jäsentä, joista 80 prosenttia on maahanmuuttajia. Puolue aikoo asettaa ehdokkaita kuntavaaleihin ainakin pääkaupunkiseudulla." |
| 18. huhtikuuta 2008 18:09:35 | |
| Nimi : | IDA |
| Kotisivu : | Kalinaa |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Väärässä jopa myönnetään olevan mutta kun luonne on mikä on ei sille mitään voi,silti halutaan olla väärässä ja Lentinen kierolla punikki tyylillä syyttää kommunisteja kaikesta,ei me demarit ei toki. Popsikaa demarit vaan happamia marjoja,karpaloita,pihlajanmarjoja,minä se vaan mansikoita,vattuja ja mustikoita." No Tannerhan vastusti aseellista kapinaa eikä osallistunut siihen millään tavoin. Se oli silloin jopa vaarallista. Ehkä demareiden todellinen virhe olikin se, että ne lähtivät talvi- ja jatkosotaan? Jos ne eivät sitä olisi tehneet, niin puheiden sävy olisikin nykyään vallan toinen. Eli lukekaa nyt porvarit vähän sitä historiaa marjojen syömisen ohella ;) |
| 18. huhtikuuta 2008 18:10:16 | |
| Nimi : | reino |
| Viesti : | Suomen presidentti Tarja Halonen menee siis mieluummin Tammisaaren punavankileirin 90-vuotismuistojuhlaan kuin vapaussodan muistojuhlaan. Ymmärrän hyvin Halosen valinnan. Ja Tammisaaren vankileirin muistomerkki on kyllä hyvin vaikuttava. En nyt muista niitä lukuja (vankeja/kuolleita) ulkoa, mutta kuolleisuusluvut olivat aivan järkyttäviä. Ei noita vankileirejä voi pitää minään ylpeänä hetkenä Suomen historiassa. Perkele, jos tarkoitus on tappaa, niin sitten tapetaan, mutta tuollainen nälkään ja tauteihin kiduttaminen on perseestä. Toki inhoan Tarja Halosta niin syvästi, että minun mielestäni on ihan hyvä, että tuo suomalaisuuden epädramatisoija ei mene epädramatisoimaan vapaussodan muistojuhlaa. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:14:55 | |
| Nimi : | P |
| Viesti : | Pahkasikaaparhaimmillaan. Kaupunki lähettää kirjeen jokaiselle turkinkieliselle "kunniaväkivallasta" :) Mokuja ei voi parodisoida, ne tekevät sen ihan itse. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:14:56 | |
| Nimi : | IDA |
| Kotisivu : | Kalinaa |
| Viesti : | Seppo Hovi: "Kansallissosialismi ei niinkään ole kolmas tie, vaan ainoastaan painutuksiltaan erilaista sosialismia." En tarkoittanut varsinaista kansallissosialismia vaan lähinnä "nazzerazze" - leimaa tässä nykyisessä keskusteluilmapiirissä. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:15:52 | |
| Nimi : | Lotta Roti |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | Siis minusta tuo kirje on hyvä ajatus. Sen avulla voidaan tavoittaa sellaiset, jotka muuten eivät saisi apua. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:20:37 | |
| Nimi : | IDA |
| Kotisivu : | Kalinaa |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Siis minusta tuo kirje on hyvä ajatus. Sen avulla voidaan tavoittaa sellaiset, jotka muuten eivät saisi apua." Sama. Mutta - jos nyt kyyniseksi heittäytyy - niin idea perustuu sellaiselle vanhanaikaiselle, suomalaiselle oletukselle, että kirjeen saa avata vain nimetty vastaanottaja. Modernissa, kulttuurittomassa yhteiskunnassa asiat ovat toisin. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:34:33 | |
| Nimi : | acc |
| Mitä teen : | Kommentoin |
| Viesti : | "Kaupunki lähettää kirjeen jokaiselle turkinkieliselle "kunniaväkivallasta" :) Mokuja ei voi parodisoida, ne tekevät sen ihan itse." Mokut ovat vahvasti menossa parodiahorisontin toiselle puolelle. sen ylitettyään heitä ei enää pysty parodioimaan, koska todellisuus on parodiaa ihmeellisemoi ja absurdiudessaan aina parodiaa edellä. |
| 18. huhtikuuta 2008 18:35:51 | |
| guestbook © freebok.net |