Pääsivu Viestit 64126-64150

Nimi : ämpee
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Samat STT:n uutiset löytyvät usein samassa sanamuodossa lähes kaikista suomalaisista sanomalehdistä sekä niiden internet-sivustoilta."

Olen havainnut saman asian, juuri äskettäin kajahti Iranissa sotilaskone tonttiin Mehrabadin lentokentälle, jonka kaikki suomalaiset tiedoitusvälineet sijoittivat suorastaan liikuttavan yksimielisesti kaupungin laidalle, vaikka jokainen Google Earth ohjelmaa käyttämään pystyvä näkee kentän sijaitsevan jokseenkin kaupungin keskipisteessä.
Koitin valistaa Pravdaa tästä virheestä, jopa kahdesti, mutta ei vaan kelvannut, Mehrabadin lentokenttä on nyt siis siellä kaupungin laitamilla, kun asia on näin päätetty.
Sekään ei vaikuttanut yhtään mitään, että kerroin po. kenttää käyttäneeni useasti vuosien 2006-2007 aikana.
Tämä näin esimerkkinä siitä, miten ohuen putken kautta ulkomaan uutiset saapuvat maamme tiedoitusvälineisiin.
  
  16. huhtikuuta 2008 21:30:21

Nimi : Mika
  
Viesti : "Tietääkseni Uusi Suomi hankkii uutisensa STT:ltä eikä sillä ole juurikaan varsinaisia toimittajia blogikirjoittajien lisäksi."

No sitten herää kyllä kysymys, missä on koko "lehden" olemassa olon mielekkyys. Mikä on lehden linja, mitä se haluaa sanoa, ja kenelle se haluaa sanoa...
  
  16. huhtikuuta 2008 21:36:58

Nimi : Ano Nyymi
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Monikulttuuri on hieno asia. Nyt nuo paskapäät saavat aikaan sen, että suomalaiset, joille hädässä olevan auttaminen myös tien päällä on aina ollut kunnia-asia eivät tästä lähtien uskalla enää pysähtyä auttamaan ketään. Varsinkaan ulkomaalaisen näköistä. Ja sitten syytetään taas rasismista."

Mutta se hyvä puoli tuosta maantierosvolaumasta kyllä on että nyt nekin jotka ovat tähän asti säästyneet kohtaamasta toiseutta lähietäisyydeltä, sen joutuvat kohtaamaan. Ja kunhan kesä tulee ja mustalaisrosvojen pääjoukot saapuvat ex-lintukotoomme, niin monikulttuurisuuden siunauksellisuus kyseenalaistuu entistä useamman kansalaisen mielissä.

Joten täyttökööt maantiemme rosvoilevista mustalaisista;)
  
  16. huhtikuuta 2008 21:37:51

Nimi : Taina
Kotisivu : http://en.wikipedia.org/wiki/Amhara_Region
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Etiopian lapsivaimojen runsas määrä oli Amharan alueella (n. 25 miljoonaa ihmistä), jossa enemmistö on käsittääkseni ortodokseja. Amharaa käsitelleessä omassa sivussaan on mainittu alueen tyttöjen alhainen avioliittoikä ja lapsiavioliittojen laittomuus. Lakia ei kuitenkaan näytetä noudattavan.

  
  16. huhtikuuta 2008 21:38:28

Nimi : Helppo-Heikki
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Kyllä sitä on niin tyhmä nasse. Vaikka tuon lukee uudestaan ja uudestaan, mulle ei aukea: "ilmaisunvapautta on harjoitettava muiden ihmisten uskonnon- ja omantunnonvapautta kunnioittaen."
Joku iiriä tai kirkkoslaavia hallitseva tietysti osaisi varmaan selittää mitä tossa sanottiin.
  
  16. huhtikuuta 2008 21:38:37

Nimi : SAInt
  
Viesti : Aloin kelata vielä tuosta "vähemmistöt poliisin asiakkaina" -linkkiä:

http://www.yhdenvertaisuus.fi/mp/db/file_library/x/IMG/11485/file/poliisiopas.pdf

On outoa, että poliisien pitäisi opetella tuollaisten eksoottisten kulttuurien tavat ja käytännöt, etteivät vain tulisi tahattomasti loukanneeksi asiakkaitaan.

Olisihan toinenkin vaihtoehto:
Maahan tulijoille ilmoitettaisiin, että Suomessa poliisi toimii tietyllä tavalla.
Poliisi voi ojentaa paperin allekirjoitettavaksi vasemmallakin kädellä eikä siitä ole syytä loukkaantua, koska suomalaisten vasen käsi on yhtä puhdas kuin oikeakin.
Tai että poliisi saattaa katsoa asiakasta silmiin puhutellessaan tätä ja sitä itse asiassa pidetään Suomessa kohteliaisuutena.
Ja poliisi voi hyvinkin kätellä jopa naisia ja se tulee asiakkaan ottaa hyvän tahdon eleenä, jne.
  
  16. huhtikuuta 2008 21:42:03

Nimi : Pirjo
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : En muista sanoneeni että minä olisin avulias kaikkia kohtaan joten turha lähetellä romanikerjäläisiä minulle.Minä olen itsekäs ihminen,mutta monet suomalaiset eivät onneksi ole ja heitä tarkoitin.Poliisi ihan turhaan "varoittelee" vaikka yhtään konkreettista ryöstötapausta ei ole.
  
  16. huhtikuuta 2008 21:49:02

Nimi : reino
  
Viesti : "Olisihan toinenkin vaihtoehto:
Maahan tulijoille ilmoitettaisiin, että Suomessa poliisi toimii tietyllä tavalla."

Niinpä. Ja vähän laajemmin: kaikille maahan tulijoille ilmoitettaisiin, että tämä on Suomi ja täällä toimitaan tietyllä tavalla. Jos ei kiinnosta, niin ei muuta kuin takaisin kotiin.

Mika, mä luulen että Uuden Suomen linjan ja olemassaolon ydin on aika pitkälti noissa blogeissa. Kyllähän siellä pieniä painotuseroja on tietysti uutisoinnissakin. Mutta käytännössä niiden on tietysti vähän pakko käyttää STT:n matskua sellaisenaan.
  
  16. huhtikuuta 2008 21:49:27

Nimi : IDA
Kotisivu : Kalinaa
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Kyllä sitä on niin tyhmä nasse. Vaikka tuon lukee uudestaan ja uudestaan, mulle ei aukea: "ilmaisunvapautta on harjoitettava muiden ihmisten uskonnon- ja omantunnonvapautta kunnioittaen."
Joku iiriä tai kirkkoslaavia hallitseva tietysti osaisi varmaan selittää mitä tossa sanottiin."

Siinä sanotaan, että Brigitte Bardot saa ehkä näyttää tissiä ja reittä Godardin elokuvassa, intellektuaalisessa ja tarkassa ohjauksessa, mutta muuten hänen on pidettävä turpansa kiinni.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:02:38

Nimi : Taina
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Myös hinduenemmistöinen Pohjois-Intian Rajahstan on Bangladeshin tavoin lapsiavioliittojen "mekka".

Pätkä tekstistä:
"Many women in this village have delivered 10 to 12 children. M. Muthamma is just 20 and has five surviving children. She was married at 10. Mallamma Malli is only a year older to Muthamma and has eight children, having married at the age of eight. Mallamma is also 20 and has six children; she was married at 12."

http://www.thehindu.com/thehindu/fline/fl2214/stories/20050715006200400.htm

Lapsimorsiamia on etenkin Egyptin, Afganistanin, Bangladeshin, Etiopian, Pakistanin ja Intian köyhällä maaseudulla. Toinen ongelma on myös lasten myyminen seksityöläisiksi mm. Kaakkois-Aasian köyhillä alueilla.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:11:07

Nimi : Valkea
  
Viesti : Pirjo: "En muista sanoneeni että minä olisin avulias kaikkia kohtaan joten turha lähetellä romanikerjäläisiä minulle.Minä olen itsekäs ihminen,mutta monet suomalaiset eivät onneksi ole ja heitä tarkoitin.Poliisi ihan turhaan "varoittelee"."

- Eli nyt siis näemme, että avointa maahanmuuttopolitiikkaa, patologista "suvaitsevaisuutta", mamurikollisten hyysäämistä, toiseuden loputonta ymmärtämistä jne. ajaa pohjattoman itsekäs henkilö, joka ei halua olla missään tekemisissä "suvaitsemiensa" ihmisten kanssa. Juuri tämän halusinkin tietää. Pirjo, sinä olet meille arvokkaampi kuin painosi kultaa.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:14:03

Nimi : Milla
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Minä törmäsin autoileviin rihkamakaupustelijoihin viime viikonloppuna. En kyllä ollut Varsinais-Suomessa vaan Hämeessä. Olimme juuri tulossa tankkaamasta kun joku tööttäsi ja halusi pysäyttää. Kuvitelimme, että jollain oli ihan oikeaa asiaa, pysähdyimme ja avasimme ikkunan. En saanut paljon puheesta selvää, kun en tunnistanut edes kieltä, mutta sen verran ymmärsin, että rahat oli loppu ja niin oli lähes bensakin. Lisää rahaa yritettiin hankkia myymällä komea kultasormus. Kaupustelijat olivat selvästi romaneja ja mukana oli luonnollisesti lapsikin. Kun me emme ostaneet mitään ja lähdimme saman tien, suuntasivat romanit seuraavan uhrin luo, joka oli juuri tankkaamassa. Jäin miettimään kuinka kauan ne siinä aikovat päivystää ja kuinka kauan ovat jo päivystäneet.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:23:05

Nimi : reino
  
Viesti : Luin läpi tuon Opetusministeriön multikultti- ja rasisminvastustusavusten listan. Siinä meni harakoille 400 000 euroa eli 2,4 miljoonaa markkaa, jotka olisi mieluummin voinut käyttää vaikka fistaukseen. Sairasta.

Hassuna pikku yksityiskohtana pisti silmään, että eikö olekin hienoa, että meillä kansainvälistyvässä Suomessa on jo maahanmuuttajien ihan oma englanninkielinen ilmaisjakelulehti, joka pystyy toimimaan täysin vapaan kilpailun periaatteiden mukaan. (Dream Catcher Oy, Sixdegrees -lehti, 8 500 euroa).

Dream Catcher tosiaan.

Minun puolestani kaikki vähemmistöt saavat tietenkin pyrkiä säilyttämään omaa kulttuuriaan ihan niin paljon kuin haluavat. Omilla rahoillaan. Ja samalla periaatteella Suomen valtion tulisi keskittyä tukemaan suomalaisten kulttuuria.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:27:37

Nimi : Valkea
  
Viesti : Verratkaa sitä mitä Pirjo äsken sanoi seuraaviin jo aiemmin tänne linkittämiini artikkeleihin.

Competitive altruism:

http://www.amren.com/ar/2003/10/index.html

http://www.amren.com/ar/2003/11/index.html
  
  16. huhtikuuta 2008 22:28:09

Nimi : Herja
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Ja samalla periaatteella Suomen valtion tulisi keskittyä tukemaan suomalaisten kulttuuria.

Eikö ylipäällikön käsky ollut että suomalaisuutta on epädramatisoitava? Ei tässä sovi alkaa tukemaan suomalaista kulttuuria, tai siis korkeintaan epädramaattista.
  
  16. huhtikuuta 2008 22:58:08

Nimi : Keba
  
Viesti : Islam and the decadent west - a comparison chart
http://kuvaton.com/kuvei/chart.jpg
  
  16. huhtikuuta 2008 23:08:55

Nimi : Dr. Larppikieli
  
Viesti : Suomi ja täällä toimitaan tietyllä tavalla. Jos ei kiinnosta, niin ei muuta kuin takaisin kotiin.

Eikö kärpänen reino selittäny suamen sisuttomissa et hänen mallis risusavottaan ajetaan mersul? Eikös tää ole aika (kansallis)sosialismia?

Näin niinku muuten toi on kyllä hyvä ehdotus. Olis mukava nähdä nolla-laho ja loisivat ja rikolliset natsikärpäset somalien rinnalla risuja keräämässä.

Mihis fistivittuu ne natsiluuserit sitte muuttaa jos ei kerran kelpaa miten homma toimii? Vai onko ne neekerien rotupiirteet viyny viimesimmänkin älyn ettei enää pysty itse toiminaan sillä tavalla kuin itse saarnaa? Tai eihän natsi-laho tms. roskasakki pärjäisi jos muut eivät maksaisi, ei vittu mitä roskasakkia.
  
  16. huhtikuuta 2008 23:54:47

Nimi : Kekke
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Vai onko ne neekerien rotupiirteet viyny viimesimmänkin älyn ettei enää pysty itse toiminaan sillä tavalla kuin itse saarnaa?"

Sulla on ihan väärä nikki, oikeat larppaajat eivät ole tunnettuja helvetin huonosta sananmuodostuksesta.
  
  17. huhtikuuta 2008 0:15:57

Nimi : Kertavierailu
Mitä teen : Viritän keskustelua
  
Viesti : No niin, hyvät Vieraskirjan lukijat. Tämä on ollut yksi parhaita paikkoja saada tietoa maahanmuuton varjopuolista sekä yleisemmin poliitikkojen utopismista. Lukemieni viestien ja oman monivuotisen historian harrastukseni pohjalta olen vihdoin saanut laadittua yleisteorian siitä, mikä nykytilanteessa on vialla ja kuinka kehitys on edennyt:

http://img141.imageshack.us/img141/5764/monikulttuurisuussv0.jpg

Tästä kaaviosta käy hyvin selville, miksi Scriptan kirjoitukset ovat niin ajankohtaisia. Kaaviossahan tapahtuu selvästi 3T-kauden lopussa kiihtyvä siirtyminen lievemmästä ekstrovertin (eli yhteiskunnallisia arvoja muuttavan) utopismin vaiheesta yltiöeettisyyden vaiheeseen, jossa poliitikkojen uskomukset irtoavat lopullisesti kriisiytyvästä katutodellisuudesta. Tätä Vanhasen hallituksen vaihetta voisikin ehkä kutsua Eliitin Virhetoiminnoksi.

Tämä rappiovaihe voinee teoriassa jatkua vaikka kuinka pitkään, jos erilaisiin kupliin perustuva talousjärjestelmä pystyy kustantamaan hullutukset eikä tapahdu massoja radikalisoivia suurempia välikohtauksia. Toisaalta aiempien rappiokausien keston perusteella järjestelmän voisi odottaa sortuvan joko 2010- tai 2020-luvulla, mutta toisaalta nykyeliitin taitoa talouskuplien puhkeamisen hidastamisessa ja välikohtausten hyssyttelyssä ei pidä aliarvioida.

Niinpä yltiöeettisyyden vaihe ei näy tänä päivänä ensisijaisesti vielä järjestelmän pirstoutumisena vaan absurdeina ristiriitaisuuksina poliitikkojen puheissa verrattuna katutodellisuuteen. Kun nämä ristiriidat paljastetaan Scriptan tapaan realismin näkökulmasta eli ikään kuin 4T-kauden tulevaisuudesta käsin, saadaan aikaan ensiluokkaisen tarkkanäköistä rappiovaiheen analyysiä.

Näin on siis onnistuttu hoitamaan hienosti tilannearvion osuus, mutta monin verroin vaikeampaa on yrittää tehdä mitään järkevää tilanteen parantamiseksi. Kaaviostahan nimittäin näkyy, että alas 4T-kauteen saatetaan tulla sellaisella voimalla, ettei siihen verrattuna meillä ole nyt ensinnäkään resursseja muuhun kuin tulevien ongelmien rajausyritykseen eikä toisekseen aikaa laajemman organisaation luomiseen ajoissa. William Lind on korostanut isolationismin etuja tällaisessa rajoittuneen toimintakyvyn tilanteessa.

Valitettavasti perinteinen kansallismielisyys ei ehkä tarjoa paljoa apua juuri nykyhetken kannalta, sillä sen tausta saattaa olla vasemmistoradikalismin ja neokonservatismin tapaan 1960-luvun nuorison kapinassa sodan päättäneen konsensuksen "Rooseveltin arvoja" vastaan. Mutta kuten kaaviosta näemme, juuri yltiöeettisyys ja siihen liittyvä liiallinen arvokeskustelu ovat tämän hetken pahimpia realismin paluuta ehkäiseviä ongelmia. Emme siis voi olla osa ratkaisua, jos lietsomme entisestään 1960-luvun aloittamaa arvokeskustelua kuten esimerkiksi pilakuvakiistassa ja muslimien tapakulttuurin ylenmääräisesti aikaa vieneessä pohdinnassa.

Sellaiset sivustot kuin Jihad Watch, The Brussels Journal ja Gates of Vienna ovat ajoittain tarjonneet 4T-kauteen valmentavaa arvokasta kaunistelematonta kuvausta Euroopan katutodellisuudesta, mutta pelkään niiden olevan enemmän osa ongelmaa kuin ratkaisua, sillä suuri osa keskustelusta siellä on juuri arvokeskustelua ja tuntuu näkevän muslimit eikä poliittisen eliitin ydinongelmana (pohtikaa kaaviota!).

Tässä piilee myös esimerkiksi SIOE-verkoston vaara - ei siis tietenkään sen oranssin liberaalia "perinteistä" länsimaalaisuutta puolustavassa tavoitteessa vaan siinä, että siihen liittyvästä meemistöstä voi muodostua hallinnasta irtoava ns. strange attractor, joka vetää tavisten massat magneetin lailla mukaan epärakentavaan nokitteluun, mikä ensin kiihdyttää eettisen keskustelun ylikierroksille ja sitten päättyy 4T-kauteen johtavaan syöksykierteeseen, kun joku toimijoista päättää kostaa kaikki loukkaukset kerralla.

Rauhan ajan sukupolvina emme osaa ennakoida shokkivaikutusta ja primitiivireaktioita, jotka seuraisivat äkkilaskusta 4T-kauteen, eikä ole syytä olettaa, että pystyisimme sopeutumaan kylmän realismin vaatimaan uuteen tilanteeseen riittävän nopeasti johtuen 2T- ja 3T-kausilla oppinsa saaneiden ja stressitestaamattomien nykyisten johtajasukupolvien verkkaisesta ns. OODA-syklistä.

Jos pääasiassa oransseja arvoja puolustava counterjihad-meemi leviää kiihtyvällä vauhdilla, arvioisin, että muutaman vuoden sisällä sitä realistisemmat maahanmuuttokriitikot voivat heittää hanskat tiskiin - varsinkin kun on selvää, että suuri osa ratkaisukeinoista täytyy tulla oranssin maailmankatsomuksen ulkopuolelta, sillä vanha länsimaalainen tapa luoda hitaasti koko kansan konsensus vaalirituaalien ja valta-asema-orientoituneiden neuvotteluprosessien kautta ei tarjoa riittävää joustavuutta esim. liikkuvuuden ja monietnisyyden toimintaympäristöön vaan soveltunee korkeintaan kylätason politiikkaan.

(jatkuu, huom! tekstin vaikeustason takia ymmärtäminen saattaa vaatia toisenkin lukemisen ajatuksella)
  
  17. huhtikuuta 2008 0:53:06

Nimi : Kertavierailu
Kotisivu : Kaavio utopismin kehityksestä
Mitä teen : Viritän keskustelua
  
Viesti : Mikäli niinkin isoon kohderyhmään vetoava ylikansallinen liike kuin counterjihad saa riittävän voimamomentin taakseen, se saavuttanee nopeasti hegemonian Euroopan sinistä ja oranssia arvomaailmaa (Spiral Dynamicsin termeillä) edustavan väestönosan parissa, eikä sen jälkeen enää rakentavampi toiminta ja hallittu hätälasku kaikkien osapuolten parhaaksi saa enää muuta kuin marginaalista kannatusta. Silloin 3T-kaudesta pudottaneen 4T-kauteen kovalla ryminällä, mutta kuten lentokoneista tiedämme, valitettavasti laskunopeus ei korreloi positiivisesti hätälaskun onnistumisen kanssa vaan pikemminkin päin vastoin.

Irakin al-Anbarin provinssin 4GW-toimintaympäristön kokemuksista ekstrapoloimalla veikkaisin, ettei Euroopankaan tulevissa kriiseissä sen paremmin sinisen, oranssin kuin vihreänkään arvokokoelman tyrkyttäminen taviksille tule antamaan enää 4T-kauden käynnistyttyä poliitikoille tavisten silmissä legitimiteettiä vaan saattaa johtaa päin vastoin hylkäysreaktioon - ja saarnaamisen sijasta legitimiteetin rupeaa ratkaisemaan vaikutelma toimintakyvystä. Eli meidän täytyisi aloittaa eteneminen puhtaasti funktionaalisten tavoitteiden eikä minkään yksittäisen arvokokoelman hegemoniapyrkimysten näkökulmasta. Oranssien arvojen osalta epärealistisen laajoja tavoitteita lienevät mm. maahanmuuttajien länsimaalaistaminen, ehkä jopa sananvapauden puolustaminenkin, jne. Eli kannattaisi ruveta miettimään uutta strategiaa vaikkapa ylläolevan kaavion pohjalta.

Koska pelkkä analysointi ilman konkreettisia ehdotuksia ja toimenpiteitä olisi tulevien sukupolvien pettämistä, suosittelen ensisijaisesti, että kaikki voimavarat suunnattaisiin tänä vuonna siihen, että kannustettaisiin Astrid Thorsia siirtymään muihin tehtäviin. Kun muistamme hänen suomalaisten tavisten eettiseen pakkosyöttämiseen viittaavan kommenttinsa Dagens Nyheter -lehden haastattelusta ("Vi i Finland måste vara beredda att ta vårt ansvar") ja tulkitsemme Thorsin megalomaniaa antamani kaavion yltiöeettisen vaiheen näkökulmasta, tajuamme, että tässä olisi yksi merkittävimpiä kohteita, jossa voisimme ratkoa ongelmia resursseihimme nähden erinomaisella hyötysuhteella. Varsinkin kun uudenlainen arvovapaaseen realismiin perustuva lobbauskampanja antaisi meille hyödyllistä kokemusta jatkoa varten. Sitä paitsi RKP:n vaatimattoman eduskuntavaalituloksen näkökulmasta kansa ei ole mielestäni antanut Thorsille mandaattia uuden maahanmuuttopolitiikan laatimiseen, joten kyseessä on kannaltamme ehdottomasti islamia legitiimimpi kritiikin kohde, mikäli nykyeliitillä on enää pienintäkään kunnioitusta demokraattista prosessia kohtaan.

Tietysti tällainenkin kampanja herättäisi rankkaa vastustusta eikä olisi lainkaan hauskaa ajanvietettä maahanmuuttokriitikoille verrattuna aiempiin humoristisempiin tempauksiin, mutta nykytilanteessa ei ole enää hyviä ratkaisuja. Ellei jotain vähiten huonoista ratkaisuvaihtoehdoista valita ajoissa, niin sitten kupla puhkeaa omia aikojaan ja tullaan kaavion mukaan alas kaikkein jyrkintä laskua.

Toivottavasti lukijat eivät luota siihen, että tulevan 4T-kauden aikaisilla karkotuksilla saataisiin Thorsin tuomat ulkomaalaiset poistettua Suomesta - historia ei nimittäin puolla sitä, että kriisin alettua onnistuttaisiin saavuttamaan näin laajan kertaluokan suunnitelmallisia päämääriä. Ja entäpä, jos kriisi puhkeaakin vaikkapa Etelä-/Pohjois-Suomi-akselilla kuten viimeksi, jolloin harva enää edes miettisi maahanmuuttajia siinä tilanteessa?

Niinpä realistina tulee helposti siihen masentavaan johtopäätökseen, että aina kun uusi maahanmuuttaja päästetään Suomeen, hän tulee jäämään tänne lopullisesti. Siksi aktivoituminen maahanmuuttokiintiön rajaamiseksi ainakin puolta pienemmäksi aiotusta (kts. Väyrysen TV:ssä paljastama pääkaupunkiseudun väestökehitysdiagrammi) nyt 3T-kaudella on ratkaisevan tärkeää, koska 4T-kaudella ei ehkä saada lainkaan parannusta aikaan maahanmuuttajamäärän kasvuun. Nyt ei ole hyvä hetki elää omien toiveiden haavemaailmassa, sillä Suomen tulevaisuus ratkaistaan juuri nyt!

Mutta jos Thorsin painostaminen ei kiinnosta teitä, toissijaisena vaihtoehtona suosittelen resurssien käyttöä siihen, että Suomeen perustettaisiin poliittisesti neutraali vastine Britannian Migration Watch UK -tutkimuslaitokselle. Sekin olisi funktionaalista toimintaa, sillä Thors on muistaakseni maininnut, että Suomeen saapuu tällä hetkellä ennätysmäärä maahanmuuttajia, eikä rekisteröimättömien maahanmuuttajien määrästäkään liene tietoa. Vähintäänkin meidän täytyisi tehdä jälkipolville sellainen palvelus, että yrittäisimme pitää kirjaa karkealla tasolla, kuinka paljon ulkomaalaisia tänne Suomeen muuttaa vuosittain. Lisäksi näin voitaisiin viranomaiskontrollin holtittomuuden astetta mittaamalla yrittää arvioida, missä vaiheessa 3T-kauden lopettavaa rappiovaihetta ollaan menossa, ja saisimme näin jatkotoimiemme ajoitukseen avuksi arvokkaan mittarin.
  
  17. huhtikuuta 2008 1:06:15

Nimi : Mikael
Kotisivu : http://www.demari.fi/Article.jsp?article=5053
Mitä teen : Ilmoitusasia
  
Viesti : "Somalikaupunki Vuosaareen

Staffans ennustaa, että alueiden erilaistuminen voimistuu. Yliopiston ympärille syntyy vahvoja kampusalueita. Saman alan palvelut saattavat keskittyä tietyille alueille.

Anttila antaa erilaistumisesta konkreettisen esimerkin. Hän uskoo, että Hakaniemestä voisi syntyä erilaisten kulttuurien ja ruokien kohtauspaikka. Kauppahalli ja gourmet leimaisivat aluetta.

Helkan puheenjohtaja leikittelee ajatuksella, että Helsinkiin syntyisi New Yorkin Kiinalaisen kaupungin tapaan somalikaupunki tai islamilainen kylä. Viimeaikainen periaate asuttaa maahanmuuttajia eri puolille kaupunkia tosin sotii Staffansin visiota vastaan.

- Maahanmuuttajathan kokoontuvat samoille seuduille asumaan, sitten kun saavat itse päättää. En pidä sitä välttämättä ollenkaan huonona. Pitää vain pitää huolta, että eri kansallisuuksia kohdellaan tasaveroisesti, hän pohtii."

Jälleen demariakka haihattelee ja näkee usvaisin haaveilevin silmin ajatuksissa oikein neekerikaupungin Vuosaaressa,ei edes mitään monikulttuurista Vuosaarta vaan nimennomaan neekerikaupungin jossa on vain ja ainoastaan neekereitä.

  
  17. huhtikuuta 2008 1:46:32

Nimi : Kekke
Kotisivu : On
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Jälleen demariakka haihattelee ja näkee usvaisin haaveilevin silmin ajatuksissa oikein neekerikaupungin Vuosaaressa,ei edes mitään monikulttuurista Vuosaarta vaan nimennomaan neekerikaupungin jossa on vain ja ainoastaan neekereitä."

Sinulla on tuossa virhe. Annat ymmärtää olevasi sitä mieltä että kaikki neekerit jakavat saman kulttuuritaustan, joten jos heitä muuttaisi samalle alueelle Los Angelesista Luandaan ulottuvalta vyöhykkeeltä, he muodostaisivat monokulttuurisen yhteisön. Näinhän ei voi olla.
Muutenkin tarkkuutta siihen kirjoitteluun.
  
  17. huhtikuuta 2008 2:01:28

Nimi : Mikael
  
Viesti : "Nimi : Kekke
Kotisivu : On
Mitä teen : Kommentoin

...................................

Sinulla on tuossa virhe. Annat ymmärtää olevasi sitä mieltä että kaikki neekerit jakavat saman kulttuuritaustan, joten jos heitä muuttaisi samalle alueelle Los Angelesista Luandaan ulottuvalta vyöhykkeeltä, he muodostaisivat monokulttuurisen yhteisön. Näinhän ei voi olla.
Muutenkin tarkkuutta siihen kirjoitteluun.

17. huhtikuuta 2008 2:01:28"

No niinpä tietenkin ei sinne tietenkään etiopialaisia,kenialaisia ja jne, huolita vain ja ainoastaan muslimi somaleja,ai tätä monokulttuurin ylistystä demariämmien suunnalta.

  
  17. huhtikuuta 2008 2:19:16

Nimi : miikka
Kotisivu : http://www.youtube.com/watch?v=t-rxJWoG-4I
  
Viesti : http://www.youtube.com/watch?v=t-rxJWoG-4I

Hihhih, kaikkea sitä löytää.. They tried to make me go to jihad, i said no, no, no!
  
  17. huhtikuuta 2008 2:56:50

Nimi : Paul R
  
Viesti : Kiukkune Miäs: "Mihis fistivittuu ne natsiluuserit sitte muuttaa jos ei kerran kelpaa miten homma toimii? Vai onko ne neekerien rotupiirteet viyny viimesimmänkin älyn ettei enää pysty itse toiminaan sillä tavalla kuin itse saarnaa? Tai eihän natsi-laho tms. roskasakki pärjäisi jos muut eivät maksaisi, ei vittu mitä roskasakkia."

Olen useasti mainostanut tätä;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Huippuvuoret

Huomattavaa;)

"Saarilla ei asu lainkaan vanhuksia tai vammaisia, eikä yhtään työtöntä."
  
  17. huhtikuuta 2008 8:12:12


guestbook © freebok.net