Pääsivu Viestit 49951-49975

Nimi : Fariseus
  
Viesti : Iivari: sananvapauden ei pitäisikään olla mielipide- tai tyylikysymys. Laki määrittelee kielletyn ja sallitun rajan. Lain ajatus on oikea: väärän tiedon levittäminen (panettelu) ja rikokseen yllyttäminen on kiellettyä. Tuskin kenelläkään on tuohon mitään huomautettavaa.

Paljon vaikeampaa on määritellä mikä on solvaus ja mikä ei. Jollekin on solvaus tulla kutsutuksi neekeriksi vaikka olisikin neekeri. Jollekin on solvaus kuulla että hänen etninen ryhmänsä pärjää huonosti erilaisissa vertailuissa. Ja niin edespäin. Faktojen esittäminen voi olla jollekin solvaus tai panettelua. Ikävien tosiasioiden esittely ja johtopäätöksien (itsestään selvienkin) tekeminen onkin sitten jo vihan lietsomista.

Se mikä olikaan kirjoittajan tarkoitus kun hän esitteli faktojaan on sitten lukijan pääteltävissä. Jos jokainen lukija tekee oman, yhtä oikean ja arvokkaan tulkinnan, ei kukaan voi esittää omaansa ainoana oikeana. Tästähän Puumalais-Suurpään ajatustenlukuprojektissa on kyse. Etsitään sanojen ja rivien takaa ja välistä sitä mitä kirjoittaja HALUSI sanoa. Jos faktat ja johtopäätökset ovat omien toiveiden ja kuvitelmien vastaisia, osataan rivien välistä lukea vihaan yllyttämistä ja panettelua.

Minusta sananvapaudesta puhuttaessa pitää jättää tulkinnat minimiin. Monkä kirjoitin, sen kirjoitin, ja caveat emptor, eli vastuu on kuulijalla.

Jonkun mielestä sananvapauden rajoittaminen edes säällisyys-, kohteliaisuus- ja yhteiskuntarauhasyistäkin on väärin. Jonkun mielestä pitäisi saada sanoa huoraa huoraksi, loista loiseksi, varasta varkaaksi, raiskaajaa raiskaajaksi, ja tämä kaikki vaikka pääuutislähetyksessä nimien ja kuvien kera. Kunhan vain huora, varas ja raiskaaja on kiistatta todettu huoraksi, varkaaksi ja raiskaajaksi, eikä noiden termien määritelmästä vallitse erimielisyyttä.

Kiihottaminen, kiihottuminen, loukkaaminen, loukkaantuminen, syrjintä ja syrjityksi tuleminen ovat ihan liian vaikeita asioita määriteltäviksi. Loukkaantuminen ja syrjinnän kokeminen ovat subjektiivisia tuntemuksia, eikä niitä voi todentaa oikeusvaltion vaatimin keinoin (paitsi jos syrjintä voidaan osoittaa esim. viranhakua koskevassa prosessissa tapahtuneeksi, mutta se onkin poikkeus, koska todisteita on ja ne ovat julkisia). Oikeusvaltio edellyttää myöskin että epävarmoissa tilanteissa tuomitaan syytetyn eduksi.

Ei valehdella eikä kehoteta rikokseen. Siinä se on. On naurettavaa yrittää suojella lainsäädännöllä jonkun tunteita.
  
  31. joulukuuta 2007 19:41:43

Nimi : Arawn
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Cú: "Hyvää uutta vuotta kaikille Vieraskirjan lukijoille/kirjoittajille - Markulle, Reinolle, no menköön nyt Verallekin - sekä tietenkin itse Jussille. Toivottavasti alkava vuosi ei vielä aivan toteuta pahimpia täällä esitettyjä skenaarioita."

Mitä, miksi minua diskriminoidaan?! SNIF!

No joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta kaikille! Ajanlasku on taas vuoden vanhempi. :)
  
  31. joulukuuta 2007 19:56:13

Nimi : Ilkka
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Ei sua diskriminoida. Toivotan erityisesti sulle hyvää uutta vuotta :) Vaikka olenkin aika radikalisoituneessa moodissa niin ihmettelen sitä etttä miksemme voisi eliminoida haitallista meemiä keskuudestamme kun meillä kuitenkinon keinot siihen. Väestönkasvupuheistakin päästäisiin joksikin toviksi. Nuke all the bastards..
  
  31. joulukuuta 2007 20:01:22

Nimi : Cú Chulainn
Mitä teen : Mainitsen Rosa Meriläisen ja saan kirjoituskiellon
  
Viesti : "Mitä, miksi minua diskriminoidaan?! SNIF!"

Sniff tosiaankin, tässä mitään diskriminointeja harrasteta - et vain ole viime aikoina ollut hirveästi pinnalla, joten jäit tuossa nyt hieman katveeseen. Ei tässä nyt kaikkia sentään voida luetella.

Mutta siis: hyvää uutta vuotta 2008 sinullekin, Anna.

Ja nyt raketteja katselemaan...
  
  31. joulukuuta 2007 20:05:45

Nimi : IDA
Kotisivu : Kalinaa
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "Mitä, miksi minua diskriminoidaan?! SNIF!

No joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta kaikille! Ajanlasku on taas vuoden vanhempi. :)"

Erittäin hyvää uuttaa vuotta Arawnille, mutta hyvää myös kaikille muille! Ja Cü:lle vielä erityisesti.
  
  31. joulukuuta 2007 20:28:19

Nimi : Hammer
Kotisivu : http://tundratabloid.blogspot.com/2007/12/happy-new-year-from-tu
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : KGS lähetti erästä profeettaa muistuttavan kuvan taivaalle. Oheisessa osoitteessa voi arvata profeetan lentokorkeuden.

http://tundratabloid.blogspot.com/2007/12/happy-new-year-from-tundra-tabloids.html

Video on kuulemma tulossa ja siitä voi todeta, miten hyvin arvaus osui kohdalleen.
  
  31. joulukuuta 2007 21:37:07

Nimi : Tsaimai
  
Viesti : Eräs tunnettu feministien vihaaja kirjoittaa blogissaan seuraavaa:
"”luonnonvoiman” annetaan riehua valtoimenaan, tarkoittaa viime kädessä sitä, että häntä ei pidetä täysivaltaisena aikuisena, jolta kuuluu odottaa aikuisen käytöstä - vaan oikkuilevana lapsena, jolle pitää antaa periksi, jotta saataisiin olla rauhassa. Sitä, että näitä ”luonnonvoimanaisia” ja heidän irrationaalisia käyttäytymismallejaan suorastaan ihannoidaan ja nostetaan esimerkeiksi, on pidettävä naiskulttuurin sairaana ja vahingollisena piirteenä, joka ei totisesti edistä naisten tasa-arvoa mitenkään."
Tuosta tulee mieleeni, että samaan tulokseen on vieraskirjassakin tultu, vaikkei juuri naisia koskien.
  
  31. joulukuuta 2007 21:37:52

Nimi : Ilkka
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Cosmo Hunk saa mun puolestani hukkua paskaansa vaikka joisakin kirjoituksissansa osoittaakin älyllisyyden merkkejä. Jos multa lipeää homma käsistä niin mä saatan ihan silkaa vittumaisuuttani käydä Turussa tanssittamassa pesäpallomailaa jäppisen päässä. Saavat ne rääkymisensä oikeuteen haastamisesta hiukkasen perspektiiviä.

Ovathan kaikki lukeneet sadun Poika & Susi..
  
  31. joulukuuta 2007 21:44:36

Nimi : Ilkka
  
Viesti : Mjööh.

Ensinnäkin olin todella imarreltu Veran "himoittava blondi" jutusta. Mainittakoon että kuulun tod.näk. siihen 5% vaaleimmmista suomalaisista sukutaustani (kummatkin isoisät Karjalasta jossa ollaan joko tummia tahi vaaleita) kautta. Toki Vera on nykyisin rauhoittunut ja vaikka onkin elämäntapasinkku niin lienee järjestänyt itselleen jonkun vakipanon joten tämä ei ole markkinonitipuhetta :)

Lisäksi maa olisi väärä kun en ole edes Suomessa, täytyy tyytyä näihin punakutreihin ;)

Joka tapauksessa jonkun 3-4 vuotta tätä vieraskirjaa seuranneena toivottelen aikamoisen humalatilan keskeltä nuivisteille, varsinkin Kekelle johon törmäsin livenä päivänä muutamana, erittäin mukavaa uutta vuotta 2008!!
  
  31. joulukuuta 2007 22:17:16

Nimi : Adelphi
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Cú Chulainn: "Hyvää uutta vuotta kaikille Vieraskirjan lukijoille/kirjoittajille - Markulle, Reinolle, no menköön nyt Verallekin - sekä tietenkin itse Jussille."

Arawn: "Mitä, miksi minua diskriminoidaan?! SNIF!"

Minua kiinnostaisi pikemminkin, miksi Veraa diskriminoidaan?
  
  31. joulukuuta 2007 22:38:07

Nimi : Kekke
  
Viesti : "Joka tapauksessa jonkun 3-4 vuotta tätä vieraskirjaa seuranneena toivottelen aikamoisen humalatilan keskeltä nuivisteille, varsinkin Kekelle johon törmäsin livenä päivänä muutamana, erittäin mukavaa uutta vuotta 2008!!"

Kiitos kaunis. Samoin. Pidähän lippu korkealla siellä ikivihreällä saarella ja yritä hankkia edes toinen suudelma paikalliselta naiselta jos et muuta kostuisikaan.
  
  31. joulukuuta 2007 23:06:33

Nimi : PK
  
Viesti : hyvää uutta vuotta

Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.
  
  31. joulukuuta 2007 23:32:49

Nimi : Jussi Halla-aho
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Ilmoitan alkaneen vuoden kunniaksi, että en aio jatkossa suvaita vieraskirjassani ihmisten tappamiseen ja etnisiin puhdistuksiin kehottavia viestejä, en edes huumorimielessä kirjoitettuja.

Mauttomuus ei sinänsä päivääni pilaa, huumorismiäs kun olen, mutta tällaisista viesteistä koituu minulle vaikeuksia. Ne voidaan tolkullisenkin laintulkinnan puitteissa katsoa lakeja rikkoviksi, ja koska minä olen oikeudellisessa vastuussa tämän foorumin sisällöstä, on todellinen vaara, että joudun niiden vuoksi kuseen. Tätä palstaa lukevat lukuisat epäystävälliset silmäparit.

Mikäli viestit onnistuvat provosoimaan minuun kohdistuvia tutkintapyyntöjä, aion ilomielin ja epäröimättä avustaa viranomaisia esim. paljastamalla lähettäjien ip-osoitteet.

Ok?

Muutoin toivotan mukavaa vuoden ensimmäistä päivää.
  
  1. tammikuuta 2008 0:22:25

Nimi : Adelphi
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : Poistamatta jäi vielä klo 20:01:22 postattu aloitusviesti. (En viitsi kopioida sisältöä tähän, koska silloin tämäkin viesti jouduttaisiin poistamaan.) Hyvää uutta vuotta vaan kaikille!
  
  1. tammikuuta 2008 0:45:33
 
Vastaus : Kyseinen viesti ei täyttänyt poistokriteeriä kahdesta syystä:

a) Äpärät tai paskiaiset, miten bastards halutaankin suomentaa, eivät ole kiihotuslakien suojelema kansanryhmä.

b) Ydinaseita on vain valtioilla, eikä mikään laki kiellä valtioita käyttämästä ydinaseita. Näin ollen kehotukset nukettamiseen ovat sallittuja.

Nimi : Risto A.
  
Viesti : Hyvää uutta vuotta.

Aloitin nuoruuteni vasemmalta. Silloin oikeisto oli sakean sumun takana oleva pahuus. Eräs 'undisclosed authority' kuitenkin suostui käyttämään hänen metodiaan nimeltään "two by four and a rubber duck" minulle. Kesti n. puolivuotta ennenkuin ymmärsin olevani paitsiotilanteessa missä logiikka ja todellisuus oli simppelisti 6-0 minua vastaan. Oli pakko antaa periksi. Tämän jälkeen huomasin, että oikeisto ajaa kuin ajaakin myös parempaa maailmaa. Ainoa ero on siinä, että oikeistolla on keinot tämän toteuttamiseksi. Vasemmistolla ei. Vasemmistolla on ainoastaan haluja, joita 'jonkun' tulee tyydyttää. Kyse on siis aikuistumisesta. Vasemmisto edustaa naivia maailmaa, jossa 'on joku', jolla on 'kaikki ymmärrys ja keinot', kun toiveita ei sitten toteuteta alkaa kapina, jonka perimmäinen 'syy' on rankaista 'sitä joka ei toimita haluttuja asioita'.

Itse en ollut kovin syvällä silloin vasemmistolaisessa maailmassa, mutta se kesti silti yli puoli vuotta paastä siitä ulos jatkuvan henkisen painostuksen alla (=two by four and a rubber duck -metodi). Kannatti.

Luulisin, että yhteiskunnallinen "herääminen" voisi tapahtua n. viiden vuoden kuluessa, sikäli että argumenteista saadaan tarpeeksi painavia (two by four eli kakkosnelonen) ja viesti levitettyä kyseisiä argumentteja käyttäen odottamattoman yleisön tietoon (rubber duck) isossa kaavassa.

Täytyy vain teroittaa asia mahdollisimman yksinkertaiseen ja yhteiseen nimittäjään ja hankkia näyttöä, näyttöä ja näyttöä.

Ei sen kummempaa.
Hyvää uutta vuotta uudestaan.

  
  1. tammikuuta 2008 1:22:24

Nimi : Del
  
Viesti : Ilkka kirjoitti viestinsä hönössä. Minä luin ne myös hönössä. Ymmärsin Ilkkaa. Turhautuminen ja patoutumien purkaminen aihettaa moista...

Johtopäätös: ehkä olisi syytä välttää jurrissa kirjoittelua tänne.

Hyvää uuden vuoden juhlapäivää kaikille. En sano parempaa uutta vuotta koska sitä tuskin on luvassa. Luultavasti vuosi 2008 on monella tapaa ikävämpi ja huonompi kuin 2007. Mutta nyt on perinteinen juhlapäivä ja se on juhlimista varten.
  
  1. tammikuuta 2008 1:55:23

Nimi : Risto A.
  
Viesti : Olisi mielenkiintoista lukea joku poikkitieteellinen tahi tieteellinen analyysi nettiahdistuksesta. Kuinka se korreloi uskomuksien vs realiteettien kanssa ja kuinka se muistuttaa (etäältä) jopa taisteluväsymystä.

Rivien välistä luettuna (mitä ei pitäisi tehdä) näkyy aikamoinen uupumus useammassakin paikassa. Itse en ole poikkkeus vaikka hiljaisempi kaveri olenkin. Otan vain rankasti saamani rejektion.

(jäi kirjoittelut vähiin, kun huomasin, että YLEn riippumattomuus on NIIIIiiiiiIIIn silmanlumetta kuin voi koskaan edes olla, koska YLEn ylin päättävä elin on eduskunta...... Plääääh. Voiko paskempaa ja ilmeisempää kusetusta 'löytää'? Miten voi olla poliittisesti riippumaton jos riippuu suoraan eduskunnan 'ylimmän päättävän elimen alla'?" Ei huvita juurikaan enää osoitella mihinkään..)
  
  1. tammikuuta 2008 2:24:30

Nimi : Russ
  
Viesti : Nyt ei verbaalinen säilä oikein leikkaa, joten sen kummempia jaaritteluja - oikein hienoa uutta vuotta!.
  
  1. tammikuuta 2008 5:52:00

Nimi : Valkea
  
Viesti : Uusivuosi alkaa hyvillä uutisilla (uskomatonta mutta totta) Hollannista:

http://gatesofvienna.blogspot.com/2007/12/shift-to-right-in-netherlands.html#readfurther

Mitä paljastuu Eu:n public relations -naamion takaa?:

http://gatesofvienna.blogspot.com/2007/12/eu-tries-to-silence-critic.html#readfurther

Muslimit uhkaavat Geert Wildersiä ja vallassa oleva vasemmisto antaa heille tukensa:

http://gatesofvienna.blogspot.com/2007/12/beheading-geert-wilders.html#readfurther

Organisaatiorakenne ja poliittinen sodankäynti:

http://gatesofvienna.blogspot.com/2007/12/all-information-warfare-is-local.html#readfurther

Mitä parhainta vuotta 2K+8 lukijoille.
  
  1. tammikuuta 2008 6:21:31

Nimi : Valkea
  
Viesti : Hups. Keskittyessäni lukemiseen laitoin hajamielisyyksissäni edelliseen linkit, jotka aloittavat tekstin liian alhaalta. Suosittelen kelausta ylöspäin. :)
  
  1. tammikuuta 2008 6:30:54

Nimi : Ilkka
  
Viesti : Uijuijui...

Ja tämäkin uusi vuosi alkoi (valitettavasti) töiden merkeissä, ainakin työpaikalla läsnäolon.

Sensuurin karvainen koura on näemmä iskenyt & hyvä niin. Ymmärrän 100% Jussin perustelut joten en laisinkaan asiasta marise. Mulla riittää kyllä melkoisen radikaaleja, aitoja, mielipiteitä joistakin teeman asioista mutta yritän pitää ne tästedes piilossa julkisesta keskustelusta.

Ainakin selvinpäin se onnistuu ;)

Ja anonyymiproxyjen kanssa en jaksa ryhtyä pelleilemään vaikka se helppoa olisikin kun tarkoitukseni ei tosiaankaan ole missään välissä ollut keskustelun sabotoiminen, tykkään kovasti lueskella tätä palstaa, siitä Jussille suurkiitokset.
  
  1. tammikuuta 2008 8:58:59

Nimi : Valkea
  
Viesti : Vaikka liberaali toimittaja voitelee artikkelia näkemyksillään, maahanmuuttopolitiikka on silti koventumassa Usassa:

http://www.azcentral.com/arizonarepublic/news/articles/0101iowa-immigration0101.html
  
  1. tammikuuta 2008 10:41:12

Nimi : a
Kotisivu : http://www.sci.fi/~draxl/Suhteellinen_rikollisuus_Ruotsissa_ja_S
  
Viesti :
Suhteellinen rikollisuus Ruotsissa ja Suomessa eikö Suomen pitänyt olla Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa
ainakin hesarin mukaan.
http://www.sci.fi/~draxl/Suhteellinen_rikollisuus_Ruotsissa_ja_Suomessa_Suomi=1_v2.png
  
  1. tammikuuta 2008 11:47:52

Nimi : JT
Mitä teen : Kommentoin
  
Viesti : "While Sweden's New Year celebrations were described as unusually calm in many places, some areas reported increased disturbances. Skåne in particular was struck by a wave of fires and assaults."

http://www.thelocal.se/9534/20080101/
  
  1. tammikuuta 2008 11:51:54

Nimi : Lous
Mitä teen : Kunhan tuuletan ikeniä
  
Viesti : Sitä aina vain ihmettelee miksi vaivautuu edes kuuntelemaan Tavjan uudenvuoden puhetta...
  
  1. tammikuuta 2008 12:14:42


guestbook © freebok.net