Aivan aluksi haluan toivottaa kaikille hyvää loppukesää ja alkusyksyä!
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.8. sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen esittelemän ohjeistuksen ”Henkilöstöhallinnan periaatteet” vuoteen 2021 asti. Teksti on luettavissa täältä.
Tein perussuomalaisten kaupunginhallitusedustajana tekstiin kaksi muutosesitystä. Ehdotin poistettavaksi seuraavan kappaleen:
”Yhdenvertaisuusperiaatteen noudattaminen vaatii ottamaan huomioon erityisryhmien tilanteen ja edistämään laaja-alaisen tasa-arvon toteutumista. Kaupungin käytäntönä on, että kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta hakijasta tehtävään valitaan aliedustettuun ryhmään kuuluva.”
Muotoiluun liittyy mielestäni sekä laillisia, käytännöllisiä että periaatteellisia ongelmia. Perustelin poistoesitystä seuraavilla näkökohdilla:
Syy siihen, että esimerkiksi eräät maahanmuuttajaryhmät ovat aliedustettuina niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin töissä, ei ole syrjintä, vaan se, että monet työllistymistä haittaavat ominaisuudet, kuten koulutuksen tai kielitaidon puute, ovat näissä ryhmissä tavallisempia kuin väestössä keskimäärin. Ratkaisu aliedustukseen ei ole näihin ryhmiin kuuluvien suosiminen rekrytoinnissa vaan työllistymisen esteenä oleviin ominaisuuksiin puuttuminen.
Se, että jokin ryhmä on aliedustettuna kaupungin henkilöstössä ei ole itsessään ongelma, jota pitäisi yrittää korjata keinolla millä hyvänsä. Keskeistä on, että jokaisella ihmisellä, hänen taustastaan riippumatta, on yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä yhtäläisillä ehdoilla. Mahdollisuus työllistyä taustastaan riippumatta ei ole sama asia kuin etuoikeus työllistyä taustastaan johtuen.
”Aliedustettuihin” ryhmiin kuuluvien suosiminen rekrytoinnissa edellyttää, että työnhakijat kategorisoidaan ryhmiin ja että ryhmät rajataan ja määritellään. Ensinmainittu toimenpide on jyrkässä ristiriidassa sen periaatteen kanssa, että jokaista ihmistä pitää kohdella yksilönä, ei jonkin sellaisen ryhmän edustajana, johon kuulumiseen hän itse ei voi vaikuttaa.
Huomautan, että ”Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa” –ohjeistus (klik) määrittelee rasismin ideologiaksi, ” jonka mukaan ihmiset muodostavat rodun ja/tai kulttuurin perusteella jaoteltavia erilaisia ryhmiä”. On hyvin erikoista, että kaupunki rikkoo omia periaatteitaan harjoittamalla rekrytointipolitiikkaa, joka nimenomaan edellyttää ihmisten luokittelua rodun ja/tai kulttuurin perusteella.
Ryhmien rajaaminen ja määrittely taas on käytännössä vaikeaa ellei mahdotonta. Ovatko ”maahanmuuttajat” yksi ryhmä? Jos jokin maahanmuuttajaryhmä on itsessään yliedustettuna (tai riittävästi edustettuna) kaupungin henkilöstössä, onko tähän ryhmään kuuluvaa kuitenkin suosittava ohi suomalaisen hakijan siksi, että hän on maahanmuuttaja ja maahanmuuttajat kokonaisuudessaan ovat aliedustettuina? Entä onko vaikkapa nepalilaista työnhakijaa suosittava ohi somalialaisen työnhakijan sillä perusteella, että nepalilaisia on suhteessa lukumääräänsä vähemmän kaupungin palveluksessa kuin somalialaisia?
Ovatko vasenkätiset ja punavihervärisokeat ”ryhmiä”, joiden mahdollista aliedustusta on tarkkailtava ja pyrittävä korjaamaan? Ovatko homoseksuaalit tai uskonnolliset vähemmistöt tällaisia ”ryhmiä”, ja jos ovat, miten kaupunki aikoo pysyä selvillä työntekijöidensä seksuaalisesta tai uskonnollisesta orientoitumisesta?
Miten toimitaan, jos työnhakija kuuluu kahteen relevanttiin ”ryhmään”, joista toinen on yli- ja toinen aliedustettuna työmarkkinoilla? Suomessa asuvien kenialaisten työllisyysprosentti on suurempi kuin kantaväestön. Jos kenialainen ja suomalainen kilpailevat samasta kaupungin työpaikasta, onko kaupungin valittava kenialainen siksi, että tämä on maahanmuuttaja, vai suomalainen siksi, että suomalaiset ovat suhteessa kenialaisiin ”aliedustettuja” työmarkkinoilla?
Kahden tai useamman työnhakijan ”ansiokkuutta” on usein vaikea verrata yksiselitteisesti ja täsmällisesti. Jos kahdesta tasavertaisesta hakijasta on suosittava aliedustettuun ryhmään kuuluvaa, ratkaisun tekijään kohdistuu helposti, syrjintäsyytösten pelossa, paineita valita aliedustettuun ryhmään kuuluva myös silloin, kun tämä on tosiasiallisesti vähemmän ansioitunut, mikäli muodolliset pätevyysvaatimukset täyttyvät kummankin hakijan kohdalla.
Yhdenvertaisuuslain 7 § sallii yhdenvertaisuusperiaatteesta poikkeavat erityistoimenpiteet vain, jos niiden tavoitteena on saman lain 6 §:ssä määritellystä syrjinnästä aiheutuvien haittojen ehkäiseminen tai lievittäminen. Koska ”Henkilöstöhallinnan periaatteissa” suosimisen perusteena ei ole syrjintä vaan ryhmän suhteellinen aliedustus, nykyinen muotoilu rikkoo yhdenvertaisuuslakia. ”Aliedustus työmarkkinoilla” ei ole lain sallima peruste poiketa yhdenvertaisesta kohtelusta.
Paitsi, että ”Henkilöstöhallinnan periaatteet” rikkovat perustuslakia ja menevät pidemmälle kuin mihin yhdenvertaisuuslaki antaa mahdollisuuden, ne ovat ristiriidassa Suomen ratifioiman, Kansainvälisen työjärjestön syrjintää koskevan yleissopimuksen kanssa. Kyseisen sopimuksen 1. artikla kieltää ...
”… kaiken erottelun, hyljeksinnän tai suosinnan rodun, ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden tai kansallisen tahi yhteiskunnallisen alkuperän perusteella …”
Lyhyesti sanottuna sekä Suomen perustuslaki että yhdenvertaisuuslaki, samoin kuin Suomen ratifioimat kansainväliset sopimukset, kieltävät etniseen taustaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla. Mikään näistä säädöksistä ei edellytä eikä mahdollista yhdenvertaisesta kohtelusta poikkeamista suhteellisen työmarkkinaedustuksen perusteella.
Lisäksi esitin, että ”Henkilöstöhallinnan periaatteissa” käytetty muotoilu ”laaja-alainen tasa-arvo” korvattaisiin ”mahdollisuuksien tasa-arvolla”. Kuten edellä näimme, ”laaja-alaisesta tasa-arvosta” on tullut eufemismi mielivaltaiselle poikkeamiselle tosiasiallisesta, yksilöiden välisestä yhdenvertaisuudesta. ”Laaja-alaisen tasa-arvon” suhde tasa-arvoon muistuttaa siis suuresti ”kansandemokratian” suhdetta demokratiaan.
Useat kaupunginhallituksen jäsenet, samoin kuin esittelijä, kommentoivat ehdotustani. Koska keskustelut ovat luottamuksellisia, en voi yksilöidä, kuka sanoi ja mitä, mutta keskustelun sävy oli melko surrealistinen. Yhdenvertaisuuden katsottiin edellyttävän, että kaikkia ihmisiä kohdellaan samalla tavalla, mikä puolestaan edellyttää, että ihmisiä ei kohdella samalla tavalla. Annettiin ymmärtää, että perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja kansainväliset sopimukset edellyttävät positiivista erityiskohtelua, mikä – kuten yllä näimme – ei pidä paikkaansa.
Sosialidemokraattien jäsen ilmoitti, että koska tekstissä puhutaan kahdesta ”ansiokkuudeltaan tasaveroisesta” hakijasta, kyse ei ole suosimisesta. Minun oli hiukan vaikea ymmärtää tätä ajatusta. Jos kahdesta tasaveroisesta hakijasta toinen valitaan taustansa perusteella automaattisesti ja toinen jätetään taustansa perusteella yhtä automaattisesti valitsematta, kyllä siinä kai suositaan toista hakijaa hänen taustansa perusteella.
Esitykseni ei saanut kannatusta, joten se raukesi. Paikalla olivat allekirjoittaneen lisäksi seuraavat kaupunginhallituksen jäsenet: pj. Risto Rautava (kok), Juha Hakola (kok), Laura Rissanen (kok), Tatu Rauhamäki (kok), Sirpa Asko-Seljavaara (kok), Johanna Sumuvuori (vihr.), Mari Holopainen (vihr.), Ville Ylikahri (vihr.), Kimmo Helistö (vihr.), Arto Bryggare (sdp), Timo Kontio (sdp), Osku Pajamäki (sdp), Outi Ojala (vas.) sekä Jan Oker-Blom (rkp).
Tulen jättämään Helsingin kaupungin ”Henkilöstöhallinnan periaatteista” kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sikäli kuin tämä ei johda mihinkään, laadin asiasta kirjallisen kysymyksen asiasta vastaavalle ministerille.