29.1.2009

Esitutkintaa koskeva päivitys, osa 3

Kuten aiemmista päivityksistä kävi ilmi, kuulustelua suorittava poliisi tiedusteli, luovunko (sikäli kuin syyte nostetaan) oikeudestani suulliseen ns. pääkäsittelyyn ja suostunko ns. kirjalliseen menettelyyn. Poliisin sivuilta poimittu määrittely:

"Kirjallisessa menettelyssä tuomio annetaan pelkän kirjallisen materiaalin perusteella tietyin edellytyksin ja vastaajan suostumuksella käräjäoikeuden kansliassa. Suullista pääkäsittelyä tuomioistuimessa ei toimiteta, eikä ketään rikosasian osallista kutsuta oikeuteen."

Aloite kirjalliseen menettelyyn ilmeisesti tuli valtionsyyttäjä Mika Illmanilta, joka hääräsi taustavaikuttajana myös esitutkinnan aikana. Annoin periaatteellisen suostumukseni, koska tuumasin, ettei minun tarvitse tärvätä prosessiin veronmaksajien rahoja, vaikka Illman niin tekeekin.

Myöhemmin poliisissa työskentelevä henkilö (kiitokset!) lähetti postia ja ohjasi huomioni kirjallisen menettelyn edellytyksiin:

  • mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai vankeutta enintään kaksi vuotta
  • asianomistaja eli rikoksen uhri - jos rikoksella sellainen on - ei vaadi suullisen pääkäsittelyn toimittamista
  • esitutkinnan päättymisen jälkeen rikoksesta epäilty eli vastaaja tunnustaa syyttäjän syytteessä kuvatun teon, luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä
  • vastaaja on teon tehdessään ollut täysi-ikäinen
  • asian selvittäminen ei muutoinkaan edellytä pääkäsittelyä
  • Huomatkaa lihavoitu kohta. Olen hieman ymmälläni. Kun minulle ehdotettiin kirjallista menettelyä, kukaan ei vaivautunut mainitsemaan, että suostumalla siihen olisin tunnustanut syyllistyneeni rikokseen. Yrittikö Illman nyt ns. vanhanaikaista?

    Oletettavaa on myös, että hoitamalla homman kansliatyönä Illman arveli välttävänsä oikeudenkäyntiä väistämättä seuraavan mediamyllytyksen. Olisi mukavampaa, jos tällaiset jutut voisi tehdä hiljaisuudessa. Ettei jollekulle tule sellaista harhakuvaa, että Suomessa järjestetään poliittisia oikeudenkäyntejä.

    Illman delegoi syyteharkinnan (ja syyttämisen) kollegalleen Jorma Kalskeelle. Todennäköinen syy on se, että Illmanin toiminta "sananvapausrikoksissa" on ollut yksi säännöllisistä kritiikkini kohteista, eikä hän halunnut syytteen tyssäävän ainakaan jääviyskysymyksiin. Joka tapauksessa on pidettävä varmana, että "harkinnat" on harkittu jo kauan sitten ja nyt vain odotellaan "uutista".

    Sanoinko "poliittinen oikeudenkäynti"? En usko, että sanomiseni ja kirjoitukseni rikkoisivat kenenkään mielestä objektiivisesti mitään lakia. Ne, joiden mielestä minut on tuomittava, ovat poikkeuksetta ihmisiä, jotka ovat kanssani poliittisesti (ts. maahanmuuttopoliittisesti) eri mieltä. Heille on aivan yhdentekevää, tuomitaanko minut profeetta Muhammadin pilkkaamisesta, "homonampumishaaveista" vai "raiskausfantasioista", kunhan nyt jostakin tuomitaan. Että olisin hiljaa. Että verenhimo tyydyttyisi.

    Illmanin oma poliittinen agenda tunnetaan hyvin, eikä syytteen nostamisesta ole epäilystä. Koska tuomarit ja lautamiehetkin ovat ihmisiä, on selvää, että heidän suhtautumisensa poliittisiin näkemyksiini heijastuu myös heidän käsitykseensä syyllisyydestäni. Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on niin epämääräinen, että se antaa mahdollisuuden tuomita kenet hyvänsä, jos vain poliittista tahtoa löytyy.

    Tuomarien ja lautamiesten tekemä ratkaisu paitsi on poliittinen kannanotto myös tulkitaan poliittiseksi kannanotoksi, kummassakin leirissä. Siksi tällaisia oikeudenkäyntejä ei pitäisi järjestää. Siksi politiikasta pitäisi riidellä luottamuselimissä, tiedotusvälineissä ja blogeissa eikä tuomioistuimissa. Epämääräisen lain nojalla nostetut epämääräiset ja poliittisesti motivoidut syytteet johtavat vain siihen, ettei kukaan enää tiedä, mikä on rikollista ja mikä ei, eikä siksi uskalla sanoa mitään ainakaan omalla nimellään.

    Maahanmuuton ongelmat ja niiden kirvoittama ärtymys ja turhautuminen eivät kuitenkaan poistu sillä, että niistä puhuminen kielletään. Jos ärtymys ja turhautuminen eivät voi purkautua poliittisena debattina, ne purkautuvat jollakin muulla, vähemmän salonkikelpoisella tavalla. Niin humalluttavaa kuin valta onkin, syyttäjän ja tuomioistuimen pitäisi paitsi noudattaa oikeutta ja kohtuutta myös tuntea vastuunsa ratkaisujen yhteiskunnallisista seurauksista.


    Takaisin