4.6.2014

Elämää eurovaalien jälkeen

Euroopan parlamentin vaalit käytiin reilu viikko sitten. Tarkastelen hiukan vaalitulosta.

Sain lopullisten tulosten mukaan 80 772 ääntä ja tulin vaaleissa kakkoseksi lähes 150 000 ääntä keränneen Alexander Stubbin jälkeen. Ennen vaaleja julkaistuissa kyselytutkimuksissa en sijoittunut näin korkealle. Arvelin jo tuolloin kyselyjen toteutustavan aiheuttavan pientä vääristymää, sillä äänestäjälle annettiin niissä mahdollisuus nimetä useita ehdokkaita, joita hän saattaisi kuvitella äänestävänsä. Tällainen kysymyksenasettelu luonnollisesti suosii neutraaleja, yleismukavia ehdokkaita, koska sama äänestäjä todennäköisesti saattaisi kuvitella äänestävänsä niin Stubbia kuin Sirpa Pietikäistä, Olli Rehniä, Heidi Hautalaa tai Liisa Jaakonsaarta.

Oletin, että ne, jotka saattaisivat edes kuvitella äänestävänsä minua, myös hyvin suurella todennäköisyydellä tekisivät niin. Näin näyttää käyneenkin.

Erityisesti minua ilahduttaa se, että kannatukseni ei ole alueellista, vaan se on tullut erittäin tasaisesti koko maasta, poislukien tietysti Ahvenanmaa ja ruotsinkielinen Pohjanmaa. Saavutin ykköstilan vain kolmessa kunnassa, Varsinais-Suomen Aurassa ja Pyhärannassa sekä Hämeen Hausjärvellä. Äänimääräni (ja sijoitukseni) eri vaalipiireissä näyttää seuraavalta:

Helsinki: 12 382 (3. sija)
Uusimaa: 16 517 (2.)
Varsinais-Suomi: 7 094 (4.)
Satakunta: 3 059 (3.)
Ahvenanmaa: 26 (16.)
Häme: 5 872 (3.)
Pirkanmaa: 8 207 (3.)
Kymi: 4 298 (4.)
Etelä-Savo: 1 980 (7.)
Pohjois-Savo: 2 893 (6.)
Pohjois-Karjala: 2 566 (5.)
Vaasa: 4 848 (9.)
Keski-Suomi: 3 141 (9.)
Oulu: 5 438 (8.)
Lappi: 2 451 (6.)

Hauskana kuriositeettina voidaan mainita, että ainoa kunta, jossa sain yli 10% annetuista äänistä, on Lieksa. Lisäksi pitää mainita, että olin kolmosena Ahvenanmaan Sundissa, tosin neljällä äänellä (ykkös- ja kakkossijat menivät RKP:n ehdokkaille 398 ja 12 äänellä).

Äänisaaliini koostuu 80 772:sta itsenäisestä ja erillisestä äänestyspäätöksestä. Jokainen ääni on yhtä arvokas, ja haluan lämpimästi kiittää kannatuksesta, luottamuksesta ja muista mahdollisista äänestyspäätöksen takana olevista ajatuksista jokaista 80 772:ta äänestäjääni! Kiitän myös niistä tuhansista paperitse, sähköpostitse, tekstiviestitse ja Facebookitse tulleista onnitteluviesteistä, joihin en ole ehtinyt vastata.

Perussuomalaiset

Perussuomalaisten kokonaistulos jäi huomattavasti gallup-kannatuksesta ja oli valtakunnallisesti 12,9%. Heikoimmin meni perinteisesti vaikeimmalla alueellamme Helsingissä, jossa puolueen ääniosuus oli 9,5%. Lähes koko potentiaalinen kannatus onnistuttiin realisoimaan vain Satakunnassa (17,5%) ja Kymessä (17,9%), mistä suurin ansio kuuluu omalla kotikentällään erittäin vahvoille ehdokkaillemme Laura Huhtasaarelle ja Juho Eerolalle.

Vaalituloksesta on perussuomalaisten piirissä tehty johtopäätöksiä (snap, crackle), jotka toisaalla on tyrmätty (pop). Oli tietenkin alusta lähtien selvää, että eurovaaleissa perussuomalaisten suurin haaste on vakuuttaa oma kannattajakunta äänestämisen mielekkyydestä. Tähän panostettiin kovasti, mutta siinä ei nähtävästi täysin onnistuttu.

Minulla ei ole kokonaisvaltaista selitystä sille, että emme saaneet kannattajiamme tämän vilkkaammin liikkeelle. Paniikkiin ei mielestäni ole aihetta, mutta itselleen ei kuitenkaan pidä olla liian armelias, eikä helppoihin selityksiin kannata turvautua. Helppoja selityksiä ovat vaalipäivän helle, alhainen äänestysprosentti, jääkiekon mm-kisat ja puheenjohtajan puuttuminen ehdokaslistalta. Tällaiset tekijät eivät selitä vastaavia mobilisaatio-ongelmia vuoden 2012 kunnallisvaaleissa, joissa perussuomalaiset jäivät sekä eduskuntavaali- että gallup-kannatuksestaan selvästi.

Eduskuntavaalien jälkeen ja etenkin viimeisen puolen vuoden aikana olen keskustellut paljon erilaisten ihmisten kanssa eri puolilla Suomea ja kuullut monia syitä, joiden vuoksi ihmiset äänestävät tai ovat äänestämättä perussuomalaisia. Varsin usein toistuva palaute on se, että ihmiset kyllä haluavat vaihtoehtoa konsensushyminälle, mutta eivät ole aivan varmoja, ovatko perussuomalaiset todella vaihtoehto, vai onko meistä tulossa osa konsensusta. Monet kokevat meidän pysyttelevän liian mielellämme mukavuusalueella ja pyrkivän miellyttämään pikemminkin muita puolueita tai mediaa kuin kannattajiamme. Kenenkään en ole kuullut valittavan siitä, että olisimme olleet liian radikaaleja. Poislukien tietysti ne, jotka eivät muutenkaan meitä kannattaisi.

Toinen tekijä on kampanjoinnin volyymi ja rahoitus. Kuten moni ehdokas näissäkin vaaleissa sai havaita, rahalla ei läpimenoa yleensä voi ostaa. Sen sijaan rahalla saa näkyvyyttä ja näkyvyys vaikuttaa siihen, saako ehdokas ääniä paljon vai erittäin paljon. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Stubb käytti kampanjaansa oman ilmoituksensa mukaan yli 100 000 euroa. Oma vaalibudjettini oli 10 000 euroa, josta käytettiin ehkä puolet, siitä suurin osa vaaliesitteisiin. Tyytyväisyyteen on sikäli aihetta, että tämä on hyvin todennäköisesti pienin vaalibudjetti, jolla on koskaan menty Suomesta europarlamenttiin, mutta kylmä tosiasia on, että jos mainostauluissa vilkkuvat Stubb ja Väyrynen, vastakkainasetteluksi muodostuu Stubb-Väyrynen. Perussuomalaisten puoluerahoitteisessa mainonnassa korostettiin puoluetta ja sen puheenjohtajaa, ehdokkaiden jäädessä hiukan taka-alalle. Koska eurovaalit ovat suuressa määrin henkilövaalit, jatkossa kannattaa ehkä rahoituksen kohdentamisessa tarkastella, miten muut puolueet toimivat, ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.

Todellinen testi on kuitenkin edessä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Potentiaalinen kannatuksemme on viimeisten kyselyjen mukaan lähellä 20 prosenttia. Vaihtoehtoja kaipaaville kansalaisille pitää antaa selkeä syy vaivautua uurnille. Kansallismieliselle, maahanmuuttokriittiselle, perinteisen oikeisto-vasemmisto-akselin ulkopuolella olevalle veronmaksajien puolueelle on paljon perussuomalaisten viimeaikaisia vaalituloksia laajempaa kysyntää niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Ranskassa Marine Le Penin Front National sai näissä vaaleissa 24,85% äänistä, Britanniassa Nigel Faragen UKIP 27,5%, Itävallassa Heinz-Christian Strachen FPÖ (Freiheitliche Partei Österreichs) 19,7% ja Tanskassa Kristian Dahlin johtama Dansk Folkeparti 26,6%. Ruotsissa Jimmie Åkessonin johtama Sverigedemokraterna, joka toimii erittäin vihamielisessä ympäristössä, sai 9,7% äänistä.

Vaikka osa edellämainituista puolueista kärsii huonommasta maineesta kuin eräät muut, niiden linjaukset esimerkiksi Euroopan liittovaltiokehityksen ja maahanmuuton hallinnan osalta ovat lähes identtisiä. Pitkäjänteisyys, periaatteellisuus ja selkeä linja niin ohjelman kuin käytännön politiikan saralla palkitaan.

Kenttä ja puolue

Vaikka henkilökohtainen vaalimenestykseni lämmittää mieltäni, ymmärrän, että se ei ole vain minun voittoni eikä vain minun tekemäni. Suurin kiitos kuuluu tekstin alussa mainituille äänestäjille, mutta hatunnoston ansaitsee myös koko puoluekoneisto Yrjönkadun toimistolta (terveiset työmies Putkoselle, päätoimittaja Turkkilalle sekä kaikille muille) paikallisosastoihin. Nämä olivat ensimmäiset käymäni vaalit, joissa organisaatio toimi juuri niin kuin piti ja vähän paremminkin.

Politiikka, sitä enemmän mitä lähemmäs huippua kohotaan, on raadollinen ympäristö ja täynnä keljuutta, oman edun tavoittelua, kampittamista ja ahneutta. On elähdyttävää, voimaannuttavaa ja velvoittavaa tavata turuilla ja toreilla puolueen paikallisaktiiveja, jotka tekevät työtään pelkällä aatteen palolla, useimmiten ilman minkäänlaista omaa lehmää ojassa. Ilman tätä työtä kampanjasta ei olisi tullut yhtään mitään. Turusta Joensuuhun ja Helsingistä Sodankylään vaalikoju oli aina oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Kiitän myös muita ehdokkaita, erityisesti Juho Eerolaa, Laura Huhtasaarta, Anne Louhelaista, Jani Kolehmaista ja Simon Eloa, hyvästä yhteistyöstä ja hauskoista hetkistä, sekä niitä lukuisia yksityisiä kansalaisia, jotka jalkoja ja bensiiniä säästämättä jakoivat esitteitäni eri puolilla Suomea.

Tulevasta

Olen istunut suosiollisella myötävaikutuksellanne eduskunnassa kolme vuotta ja Helsingin kaupunginvaltuustossa viisi ja puoli vuotta. Vuodet ovat kuluneet nopeasti, mutta niihin on mahtunut (erittäin) hyviä ja (erittäin) huonoja hetkiä. Olen pyrkinyt huonojen kokemusten opettamana kehittämään toimintaani ja viestintääni siten, että välttäisin turhia vahinkoja, mutta pysyisin silti uskollisena niille asioille, joiden vuoksi minua on äänestetty. Olen erityisen iloinen tämänkertaisesta vaalituloksestani siksi, että voin ottaa sen myös palautteena tähänastisesta. Tulos kannustaa minua jatkamaan tinkimättömällä linjalla suomalaisen Suomen ja eurooppalaisen Euroopan puolesta.

Huonot hetket tuovat esiin oleellisia asioita myös ympärillä olevista ihmisistä. Haluan kiittää niitä lukuisia edustajakollegoita, jotka olivat tukenani myös silloin, kun olin - omasta syystäni tai ilman sitä - joutunut liemeen. En viitsi mainita nimiä, mutta tiedätte, keitä olette.

Tony Halme, jonka muistolle rauha, sanoi kymmenisen vuotta sitten jotain sellaista, että jos hänestä voi tulla kansanedustaja ja Tarja Halosesta presidentti, kaikki on mahdollista. Sama ajatus tulee mieleeni, kun katselen omia seikkailujani politiikan maailmassa. Blogini syntyi suurelta osin vastareaktiona sille, että eräiden tahojen mielestä en olisi saanut kirjoittaa kriittiseen sävyyn maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta. Vuosien saatossa blogini toi minulle tietynkokoisen poliittisen kannatuksen, mutta suurin syy siihen, että nousin eduskuntaan vuonna 2011 ja europarlamenttiin vuonna 2014, on kaiketi se hysteeriset mitat saavuttanut noitavaino, jonka kohteeksi päädyin vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkeen. Kun etsitään "jytkyn" tekijöitä, on siis aihetta lähettää kiitokset myös (silloiselle) valtionsyyttäjä Mika Illmanille, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeelle, Vihreille Naisille sekä Suomen vähemmän korkealaatuiselle valtamedialle Pasilaan ja Sanomataloon.

Tarina on opettavainen esimerkki ensiksi siitä, että paha saa lopulta palkkansa, ja toiseksi siitä, että ilman rahaa ja pepsodenttihymyä on mahdollista saada äänensä kuuluviin, jos asia on painava ja se kiinnostaa kansalaisia.

Suomen kaltaisessa enemmistöparlamentaarisessa järjestelmässä suora vaikuttaminen lainsäädäntöön ja käytännön politiikkaan on vaikeaa muualta kuin hallituksesta käsin. Kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen ajattelun nousu valtakunnanpolitiikkaan ja sitkeä pysyminen siellä on kuitenkin jo muuttanut Suomea, vaikka muutos ei välttämättä ole niin nopeaa ja ilmeistä kuin moni toivoisi. Edellisellä hallituskaudella maamme oli kovaa vauhtia menossa kohti sitä mielipideterrorin, sensuurin, poliittisen korrektiuden ja äärioikeistohysterian ilmapiiriä, jossa esimerkiksi Ruotsi tällä hetkellä on. Vuoden 2011 eduskuntavaalit ja perussuomalaisten jatkuva pelotevaikutus hidastivat oleellisesti tätä kehitystä ja joiltakin osin jopa käänsivät sen. Maahanmuuttokriittisillä poliitikoilla on tämän päivän Suomessa enemmän liikkumatilaa kuin heillä olisi ilman viimeisten kuuden vuoden osin surkuhupaisiakin käänteitä, koska vastapuoli on pikkuhiljaa oivaltanut, että hysteeriset hyökkäykset vain vahvistavat meitä.

Lähden Brysseliin heinäkuun alussa. Ainakin toistaiseksi vietän viikonloput kotona Suomessa. Vaalien jälkeinen aika on mennyt matkusteluun, avustajien rekrytointiin, byrokratianhallintaan ja muuhun sellaiseen. Läsnäolon lakkauttaminen Helsingissä ja aloittaminen Brysselissä on paljon monimutkaisempaa kuin äkkiä luulisi.

Tavoitteenani on jatkaa yhteiskunnallisten asioiden kommentointia Scriptassa, raportoida säännöllisesti siitä, mitä EU:ssa (lähinnä omilla painopistealueillani) tapahtuu sekä kehittää itseäni ja osaamistani sitä väistämättä edessä olevaa päivää silmällä pitäen, jona palaan (eli yritän palata) kotimaan politiikkaan. Yhteystietoni luonnollisesti muuttuvat, mutta ilmoittelen niistä tarkemmin kohtapuolin uudistuvalla etusivullani osoitteessa www.halla-aho.com.

Kiitän vielä kerran kaikesta saamastani palautteesta. Se ei mene avustajalleni vaan minulle, ja minä oikeasti luen ja noteeraan sen. Palautetta kuitenkin tulee niin paljon, että jos vastaisin kaikkeen, en muuta ehtisikään tehdä.


Takaisin