Toiveeni ja aikomukseni on, että tämä olisi tältä erää viimeinen metakirjoitus, ja että palaisin seuraavassa tekstissä sivuston varsinaiseen aiheeseen, joka en ole minä vaan maahanmuutto ja monikulttuurisuus.
Vaalien jälkeen henkilöäni (ensisijaisesti) ja sanomisiani (toissijaisesti) on riepoteltu antaumuksella tiedotusvälineissä ja blogeissa. Lähes yhtä suosittua kuin persoonani ja mielipiteideni kauhistelu on ollut ilkkuminen huonolle kritiikinsietokyvylleni. Teen kuulemma hanakasti kanteluita itseeni kohdistuvasta kritiikistä (Ilta-Sanomat 15.11.2008), mikä kuulemma on ristiriidassa oman rääväsuisuuteni ja varsinkin sananvapauden toitottamiseni kanssa.
Kritiikinsietokykyyni kohdistuva arvostelu ei vastaa omaa kokemustani, mutta tämä johtunee siitä, että ymmärrän sanan "kritiikki" hieman eri tavoin kuin "kritisoijani". Mahdollisesti ymmärrän myös "kritiikinsietokyvyn" eri tavalla.
Mielestäni "kritiikki" on sitä, että arvioidaan kriittisesti toisten sanomisia ja tekemisiä. Tämä on laadullisesti eri asia kuin se, että väitetään toisten sanoneen tai tehneen sellaista, mitä he eivät ole sanoneet tai tehneet. Ero näyttää olevan monille ihmisille hämärä, mutta se on oleellinen. Jälkimmäinen ei ole kritiikkiä vaan valehtelua. Oma, maahanmuuttopolitiikkaan ja tämän politiikan toimijoihin kohdistuva arvosteluni nimenomaan kuuluu "kritiikin" piiriin (oltiin sen tasosta mitä mieltä hyvänsä), sillä minä en (ainakaan tarkoituksella) väitä sellaista, mikä ei pidä paikkaansa, tai pane ihmisten suuhun sellaista, mitä he eivät ole sanoneet.
En koe, että minulla olisi missään vaiheessa ollut vaikeuksia sietää tai käsitellä itseeni tai sanomisiini kohdistuvaa kritiikkiä. En ole tehnyt siitä kanteluita mihinkään, enkä ole koskaan sanallakaan kyseenalaistanut kenenkään oikeutta arvostella minua tai sanomisiani. En edes ota arvostelua raskaasti. Toinen asia on, että vastaan kyllä kohtaamaani kritiikkiin. Kutsun sitä keskusteluksi. Joidenkin mielestä pelkkä kritiikkiin vastaaminen osoittaa "kritiikinsietokyvyn puutetta".
Se, mihin olen reagoinut voimaperäisemmin, joskaan en itkien enkä potkien vaan asiallisesti ja hyvässä järjestyksessä, on valehtelu. Valehtelu, kuten sanottua, ei mielestäni ole kritiikkiä. Valehtelua on vaikkapa se, että Ylen A-Talk kertoo minun pitävän "ohikulkijoiden ryöstelyä ja verovaroilla loisimista somalien kansallisena, ehkä suorastaan geneettisenä erityispiirteenä". Valehtelua on myös se, että kansanedustaja Jyrki Kasvi kertoo televisio-ohjelmassa minun pitävän listaa kansanedustajista, joiden toivon tulevan raiskatuksi ensimmäisenä. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa. Tällainen "kritiikki" ja "arvostelu" on verrattavissa siihen, että minä ryhtyisin keksimään omasta päästäni maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ja perustaisin "maahanmuuttokritiikkini" niihin.
Jotkut ovat sitä mieltä, että joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olen tästä tavallaan samaa mieltä, ja kestänkin mustamaalausta ja valehtelua melko hyvin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minulla olisi mitään syytä hyväksyä ja sietää sitä. Julkisen Sanan Neuvosto toimittajan ohjeineen ja laki herjausta ja kunnianloukkausta koskevine pykälineen ovat olemassa juuri harhaanjohtavan uutisoinnin ja perättömien väitteiden esittämisen ehkäisemiseksi ja tuomitsemiseksi. Jos mikä tahansa hyväksytään oikeutetun kritiikin piiriin, mitä virkaa näillä pykälillä on? Pitäisikö ne poistaa? Jos ei, miksi minä en saisi vedota niihin?
Mielenkiintoista on sekin, että ne, jotka vaativat minua syytteeseen esittämistäni subjektiivisista mielipiteistä ja toivomuksista, itkevät kurkku suorana tekopyhyyttäni, jos reagoin millään tavalla itseeni kohdistuneisiin ja JSN:n ohjeissa tai laissa sanktioituihin valheisiin. Mielestäni tiedotusvälineessä esitetty, kohteen kannalta perätön väite on vakavampi asia kuin blogissa esitetty mielipide, joka määritelmänomaisesti ei voi olla perätön.
* * *
Ympärilleni kehkeytynyt tilanne on tarjonnut muutamille huomiota ja julkisuutta kipeästi kaivanneille mutta niitä vaille jääneille mahdollisuuden saada naamansa näkyviin ja äänensä kuuluviin. Surullisimpana tapauksena voitaneen mainita ylioppilas, Humanisti-lehden päätoimittaja, Skepsis ry:n hallituksen jäsen ja Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä. Kaimani televisioesiintyminen paljastaa sen vihan syvyyden, joka hänessä allekirjoittanutta kohtaan palaa, mutta vihan syy ja taustat eivät kenties ole kaikille tuttuja.
Niemelä on (yhdessä kommunistiprofessori J.P. Roosin kanssa) päässyt asiantuntijavieraaksi Ilta-Sanomien 15.11.2008 julkaisemaan tunkiojournalismin kukkaseen, Sanna Ukkolan kolmisivuiseen "Ääriharava"-katsaukseen. Artikkelin mukaan Niemelä on...
"...ennustanut oikeistopopulismin nousua Suomessa jo kymmenen vuotta. Hän on ilmiöstä huolissaan."
Täsmällisempää kai olisi sanoa, että Niemelä on seurannut sanotun populismin kasvua sisältä käsin. Hän kuului pitkään vieraskirjani vakiokalustoon, kävi kanssani kirjeenvaihtoa, laukoi niitä samoja maahanmuutto- ja islamkriittisiä mielipiteitä, joita hän tällä hetkellä sydän väpättäen kauhistelee, ja esitti poliittisen korrektiuden päivänvaloa kestämättömiä arvioita afrikkalaisten alhaisesta älykkyysosamäärästä. Niemelä käväisi myös kääntymässä Perussuomalaisissa, ja viritteli yhteistyötä Suomen Sisun kanssa.
Välirikkomme tapahtui minulta huomaamatta joskus syksyllä 2006. Sain satunnaisia raportteja Niemelän allekirjoittanutta koskevista kielteisistä puheenvuoroista, ja kevättalvella 2008 julkaisin tällä sivustolla otteita Niemelän ja Ville Komsin Halla-aho-strategisista neuvotteluista ("Leikitään, ettei Halla-ahoa ole olemassa!") vihreiden postituslistalla. Tekoni oli toki hieman provokatiivinen, mutta juonittelu ja selän takana puuhaaminen ärsyttävät minua. Niemelä poltti kokonaan päreensä ja ryhtyi apinanraivolla jahtaamaan listan "vuotajaa".
Samoihin aikoihin verkkoon ilmestyi piireissä huomiota saavuttanut Kansanhajanaisuus-blogi, jonka sisältö koostuu allekirjoittaneen ja eräiden muiden, Niemelän epäsuosioon joutuneiden henkilöiden käsittelystä. Tosiasiaksi en toki väitä sitä, että Niemelä sivun takana olisi, mutta totean sivuston sisältävän tietoa, jonka tiedetään olevan vain Niemelän hallussa. Se, onko "Kansanhajanaisuuden" teksti terveen ihmisen tuottamaa, ja vastaako sen maanisuusaste Niemelän televisioesiintymisen synnyttämää vaikutelmaa, jääköön katsojan ja lukijan harkintaan.
Niemelän ongelma ei ole "oikeistopopulismi" vaan paisunut ego, joka ei siedä kilpailua. Hän on narsistinen, kaikille kateellinen opportunisti, joka valitsee itselleen viiteryhmän, pyrkii ottamaan sen haltuunsa, ja ellei haltuunotto onnistu, poistuu paikalta ovet paukkuen, valitsee uuden viiteryhmän ja ryhtyy sen suojista solvaamaan entisiä ystäviään. Jos Niemelälle olisi aikanaan myönnetty hänen kaipaamansa gurun ja johtajan asema maahanmuuttokriittisessä liikkeessä, hän puhuisi tänä päivänä sitä, minkä puhumisesta hän minua demonisoi. Hän vihaa minua patologisella raivolla, mutta se, mikä häntä ahdistaa, ei ole se, mitä minä sanon, vaan se, että asiasta puhuu väärä henkilö.
Niin, moniloikkaaja Niemelän nykyinen poliittinen viiteryhmä on Vihreät de Röda. Seuraavaa loikkausta odotellessa.
* * *
Päivän hupinumeron tarjoaa Osmo Soininvaara, joka näyttää, miten viritetään miina ja astutaan siihen itse. 15.11. Osmo käsitteli (asiallisesti mutta pointin hukaten) Vihreitä Naisia kiihottanutta kirjoitustani Monikulttuurisuus ja nainen. Osmo esitti sinänsä järkevän ehdotuksen geenitestien ottamisesta maahanmuuttajilta. Tosin, toisin kuin Osmo kuvittelee, tämä ei lopettaisi maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia, ainoastaan helpottaisi niiden selvittämistä. Osmon perustelut ovat erittäin hyvät:
"Olisi hyvä saada raiskaajat kiinni ja olisi hyvä, että nämä tietäisivät, että tulevat aina jäämään kiinni. Erityisesti syyllisten kiinnijäämistä on syytä toivoa niiden ulkomaalaisen näköisten, jotka eivät ole ajatelleet ketään raiskata ja joutuvat nyt syyttään leimatuiksi."
Ehdotuksesta tietenkin älähti joku, mahdollisesti Vihreät Naiset. Osmo panikoi, ja tänään oli tarjolla selityksen juhlaa. Osmon ehdotus olikin oikeasti "halla-aholaisille" suunnattu bluffi, provokaatio ja koepallo.
No heko heko. Hassua, että vihreät, Ode mukaanlukien, kieltävät minun kirjoitusteni kyseessä ollen kokonaan tarkoituksellisen provosoinnin mahdollisuuden. Kaikki, mitä sanon, oli sitten kyseessä blogikirjoitus tai kevyt keskustelu, luetaan sana ja välimerkki kerrallaan. Ja kaikki on tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi.
Jonkinlaisena pohjanoteerauksena voitaneen pitää seuraavaa:
"Raiskaajat jäisivät aina kiinni - siis jos ovat ulkomaalaisia - ja siksi ulkomaalaisten tekemät raiskaukset loppuisivat ja halla-aholaisilta menisi heidän tunteisiin vetoavin argumenttinsa."
Yhtäältä kommentti kertoo paljon Osmon (ja varmaan laajemminkin vihreiden) prioriteeteista. Maahanmuuton vaikutus raiskausten lisääntymiseen on vihreille mielenkiintoinen seikka vain sikäli, että se tarjoaa "halla-aholaisille" argumentin. Tämä on Osmon mielestä painavin syy puuttua raiskauksiin.
Toisaalta Osmo ymmärtää "halla-aholaisuuden" hieman väärin. Vaikka maahanmuuton myötä suhteettomasti lisääntyvät raiskaukset toki kuohuttavat ihmisten mieliä, ne ovat marginaalinen asia hallitsemattoman maahanmuuton yhteiskunnallisten ja taloudellisten seurausten rinnalla. (Syyllistyinköhän nyt raiskausten vähättelyyn?) Olen käsitellyt raiskauksia vain muutamassa artikkelissani (muutamasta sadasta). Se, että vain nämä artikkelit roikkuvat tapetilla, johtuu vihreistä eikä minusta.
Oikeastaan tämä on vielä parempi:
"Soininvaara perustelee omaa osallistumistaan keskusteluun "kieli poskessa" kirjoitetulla blogimerkinnällä sillä, että äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat."
Eli Osmo kirjoittaa blogiinsa sellaista, mitä ei oikeasti ajattele, koska äänestäjillä on oikeus tietää, mitä valtuutetut ajattelevat?
Tietooni tuotiin myös Oden mielenkiintoinen kirjoitus vuoden takaa, Tehyn joukkoirtisanoutumisten ajoilta. Kun minä kirjoitin, että ulkomaalaisten raiskaajien uhriksi joutukoon mieluummin joku, joka vastustaa heidän karkottamistaan tai kannattaa laajamittaista maahanmuuttoa riskikulttuureista, Vihreät Naiset katsoivat minun syyllistyneen raiskausten ihannoimiseen tai niihin yllyttämiseen. Katsotaanpa, mitä Osmo sanoi vuosi sitten tehyläisistä ja heidän symppaajistaan (lihavointi minun) artikkelissaan Liikaa rummunpäristystä:
"Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista."
Hassu juttu, melkein samat sanakäänteet kuin minulla, mutta kukaan ei syyttänyt Osmoa yllytyksestä mihinkään tai minkään ihannoimisesta. Erona omaan tuotokseeni on tosin se, että raiskausten sijaan Osmo toivoi kuolemaa ja - toisin kuin minä - täysin syyttömille. Aivan kuin spontaanit vihanpuuskat, provokaatiot ja koepallot olisivat sallitumpia yksille kuin toisille.